Pane hyvä kiertoon: Miten löysit sopivan terapeutin?

tera.jpg

 

”Terapiassa käyminen ei ole enää pitkään aikaan ollut hullujen hommaa. Moni pitää sitä samanlaisena omasta hyvinvoinnista huolehtimisena kuin hammaslääkärin vuositarkastusta.”

 

Käytkö terapiassa? Jos et käy tai ole käynyt, todennäköisesti tunnet jonkun joka käy. Juttelimme juuri aiheesta toimituksessa, ja Raisa kertoi siitä, kun kolme hänen tuttuaan oli kohdannut sattumalta kadulla – kaikki joko tulossa terapiasta tai menossa sinne. Terapiassa käymisestä puhuminen läheisille, kavereille ja tutuille ei ole onneksi ollut mikään issue suurimmalle osalle ihmisistä enää toviin. Paljon suurempi haaste on se, mistä löytää sopivan terapeutin.

Tällä viikolla ilmestyneessä syyskuun Trendissä on opas niille, jotka kaipaavat neuvoja terapian aloittamiseen. Viisaan Elina Tanskasen kirjoittamassa Pää kuntoon -jutussa annetaan neuvoja esimerkiksi sopivan terapiasuuntauksen valintaan ja vinkataan, mitä terapialta kannattaa odottaa. Terapeutin löytämisestä jutussa kerrotaan muun muassa näin:

 

1. Mieti, mihin sinulla on varaa, onko vastaanotolle tarpeeksi helpot kulkuyhteydet ja onko terapeutin sukupuolella tai iällä sinulle väliä. Käyntien tiheys ja määrä vaihtelevat. Kysy terapeutin arviota siitä, miten paljon aikaa terapiaan pitäisi käyttää.

2. Suosituksia voi kysellä terapiassa käyneiltä tutuilta, ja lehtijutuista tai kirjoista voi bongata terapeutteja. Voit myös sopia terapeutin – tai parin – kanssa tutustumiskäynnin ennen kuin päätät, kenellä alat käydä.

3. Terapiassa olon ei tarvitse olla sellainen kuin olisi löytänyt uuden parhaan ystävän. Riittää, että tuntuu sen verran turvalliselta, että voi kertoa ristiriitaisista ja tuskallisistakin asioista. Se, että terapeutti on lämminhenkinen, ei tarkoita lässytystä tai jatkuvaa myötäilyä. Terapiassa tutkitaan myös kipeitä kohtia, joten terapeutin ei kuulukaan purematta niellä kaikkia asiakkaan juttuja.

4. Eri terapiasuuntauksilla on omat taustateoriansa ja menetelmänsä, joista voi lukea koulutustahojen ja terapeuttien sivuilta. Karkeasti summattuna ratkaisukeskeinen terapia keskittyy rajatun ongelman ratkomiseen, kognitiivinen ajatusmallien ja uskomusten muuttamiseen ja psykodynaaminen tunteiden työstämiseen. Joissain suuntauksissa vain puhutaan, toisissa tehdään harjoituksia.

5. Ammattilainen ei myy palveluitaan ihmiselle, joka ei niitä tarvitse. Hän ohjaa asiakkaan toisaalle, jos ajattelee, ettei oma osaaminen riitä tämän auttamiseen.
 

Mitä muita hyviksi havaittuja keinoja terapeutin löytämiseen tiedätte, arvon lilyläiset? Pannaan hyvä kiertoon. Kerro siis:

Miten sinä tai läheisesi löysitte sopivan terapeutin?
 

Teksti: Kati, jonka lähipiirissä terapeutti on löytynyt metodeilla ”otin työterveyden kautta ajan ensimmäiselle, jolle pääsin” ja ”kaveri kehui omaansa”
Kuva: Timo Villanen ja Pauliina Vuorinen

 

Kommentit (24)
  1. BLANK ATM CARD
    17.3.2018, 14:11

    NÄYTÄ LUOTELUETTELU, JOKA ON MUUTETTU ELÄMÄSSÄ

    Olemme ammattimainen karding joukkue, jolla on suuri rengas ympäri maailmaa. Ohjelmistomme ja skimmereiden kanssa yli 2 miljoonan ATM: n avulla pystymme hakemaan pankkikorttitietoja, jotka sisältävät raidan (1) ja raidan (2) korttipinnalla. Käännäkäämme nämä kortit kloonattujen tietojen avulla todellisiin ATM-kortteihin, joita voidaan käyttää vetäytymään ATM: ssä tai pyyhkäisemällä myymälöissä ja POS-laitteissa. Myymme ja toimitamme nämä kortit kaikille asiakkaillemme ja kiinnostuneille ostajillemme kaikkialla maailmassa, kortilla on päivittäinen peruutusraja, joka on 5 500 dollaria ATM: llä ja kaupoissa enintään 2500 dollarin rajan.

    Tässä on ATM-CARDS-hinnasto:
    TASO: HINTA

    $ 5000 —- $ 200

    $ 7000 —- $ 300

    $ 8500 —– $ 450

    $ 10000 —- $ 500

    $ 100,000 —- $ 1000

    Hinnat sisältävät lähetyskulut ja maksut, tilaa nyt: Ota yhteyttä:
    americanewbllankatm@gmail.com

    KYSYMYKSIÄ KYSYMYKSIÄ (UKK)

    Näiden palveluiden tuottamisessa olemme joutuneet kohtaamaan niin monia asiakkaita, joilla on erilaiset kysymykset, joiden tarkoituksena on vastata muutamiin kysymyksiin, joita sinulla voi olla:

    (1): myyvätkö rahaa?

    Ei, emme myy rahaa. Jos luet viestimme oikein, ymmärrät, miten tämä koko asia toimii.

    (2): Onko tämä palvelu / kortti käytettävissä kotimaassani?

    Kyllä, palvelumme / korttimme ovat saatavilla maailmanlaajuisesti, koska ohjelmoimme sen etukäteen hakkerointityökaluilla, jotka voivat käyttää mitä tahansa pankkia ympäri maailmaa.

    (3): Kuinka saan kortin maksamisen jälkeen?

    Toimitamme DHL: n tai henkilökohtaisen edustajan välityksellä, tavallinen toimitus yleensä kestää 3 päivää. Tarvitsemme vain henkilökohtaisia ​​tietojasi.

    Tilaa nyt, ota meihin yhteyttä:
    americanewbllankatm@gmail.com

    TAI WHATSAPP US AT :: +1 (409) 547-4163

  2. HEI!

    On paljon ERILAISIA PSYKOTERAPIASUUNTAUKSIA, joista ihmisen tulisisi osata valita mikä sopii juuri hänelle ja hänen ongelmiinsa esim. kongnitiivinen, psykodynaaminen, ratkaisukeskeinen, perheterapia tai pariterapia. Sopivan psykoterapiasuuntauksen valinnassa hyvänä apuna ihmiselle on sekä jukisen että yksityisen puolen psykiatrit ja mielenterveysalalla pitkään työskennelleet hoitajat ja tietenkin ”puskaradio”. Eri psykoterapiasuuntauksilla on OMIA NETTISIVUJA, joista voi usein alueittain löytää itselleen sopivan psykoterapeutin.

    Valvira valvoo kaikkien psykoterapeuttien toimintaa, niin julkisella kuin yksityisellä puolellakin, oli sitten kyse pienestä yksityisestä toiminimellä toimivasta psykoterapia alan yrittäjästä kuin isosta yrityksestä, jossa psykoterapeutit tekevät tuntityönä terapiatyötä ko. yritykselle esim. Vastaamo. Kaikkien terveydenhuoltoalalla työskentelevien, kuten myös nimikesuojatun psykoterapeutin pätevyyksien omaavien tiedot löytyy TERHIKKI REKISTERISTÄ. Jokainen voi käydä tarkistamassa psykoterapeutin tiedot sieltä.

    KELAN TIEDOSTOISTA voi löytää itselleen kelapätevyyden omaavan psykoterapeutin. Terapeuttia voi sieltä etsiä paikkakunnittain tai tarvitsemansa terapiamuodon mukaan. Kelakorvattavaa on yksilöpsykoterapia, pariterapia, perheterapia, ryhmäterapia ja vanhempainohjaus. Kelakorvattavuuden saadakseen asiakkaan on käytävä joko julkisen tai yksityisen puolen psykiatrilla 3men kuukauden aikana 3 kertaa, jotta psykiatri voi tehdä asiakkaalle psykiatrisen diagnoosin ja miettiä, että täyttääkö asiakas kelakorvattavuuden kriteerejä. Asiakas itse etsii itselleen sopivan psykoterapeutin hoitavan tahon kanssa yhteistyössä.

    MINDUU on mm. yksityinen yritys, joka myy terapeuteille tilaa mainostaa palvelujaan ja avoimia psykoterapia paikkojaan. Myös Husin kilpailutuksissa läpi päässeistä ostopalvelupsykoterapeuteista on lista siellä. On myös muita yksityisiä yrityksiä, joissa netissä psykoterapeutit mainostavat osaamistaan ja avoimia psykoterapiapaikkojaan esim. WEBINFO, FONECTA ja tietysti monella ommattilaisella on tällä hetkellä omat nettisivunsa, joita voi hakea tarvitsemansa psykoterapiamuodon ja paikkakunnan mukaan.

    Myös isoilla järjestöillä, esim VÄESTÖLIITTO on omat nettisivunsa, jossa yksityiset psykoterapeutit voivat mainostaa omia vapaita terapiapaikkojaa esim. pariterapiaa ja seksuaaliterapiaa tarvitseville ihmisille. Seksuaaliterapeutit eivät ole psykoterapeutteja, vaan heidän auktorisoitinsa tekee suomen seksuaalinen seura ja Nacs. SUOMEN SEKSUAALISEN SEURAN sivuilta voi tarkistaa seksuaaliterapeuttien ja seksuaalineuvojien auktorisointeja ja koulutuksia

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *