Rosa Meriläinen: ”Juon itseni jonkinlaiseen humalaan keskimäärin kerran viikossa”

rosa_m.jpg

Nousuhumala on voittoisimpia ja ihanimpia tiloja, mitä tiedän. Poskille nousee puna ja mieleen koko ajan uusia kerrottavia juttuja. Ihmiset näyttävät kauniilta ja tuntuvat mielenkiintoisilta.

Uskon, että moni kokee näin, mutta Suomessa alkoholista puhutaan sievistellen. Melkein kaikilla on kokemuksia siitä, että joku läheinen juo liikaa ja seuraukset ovat ikävät. Siksi meidän täytyy toistella erilaisia kliseitä, kuten ’alkoholismi on sairaus’ ja ’itse juon vain kaksi lasia hyvää viiniä ruuan kanssa’. Tilastojen valossahan se ei ole totta: suurin osa juo enemmän, mutta ei se silti tee heistä alkoholisteja.

Juon itseni jonkinlaiseen humalaan keskimäärin kerran viikossa. Viinapääni on optimaalinen, sillä tulen pienestäkin määrästä huppeliin. Saatan nauttia neljä lasia viiniä ystävän kanssa taidenäyttelyretkellä tai juoda kymmenen tuoppia olutta syntymäpäiväjuhlissa. En ikinä avaa viinipulloa kotona vain itseäni varten. Alkoholi on aina ollut minulle sosiaalinen juttu.

Olin 13-vuotias, kun kokeilimme alkoholia tyttöporukalla. Jonkun isoveli oli hakenut meille olutta. Maistelimme sitä kodin lähellä olevan hiekkakuopan laidalla. Jokaisen hörpyn jälkeen piti ottaa vähän salmiakkijauhetta, koska olut maistui niin kamalalta. Aiemmin olin viettänyt aikaa kahdestaan eri tyttökavereiden kanssa, mutta alkoholin ansiosta meidän oli luontevaa hengailla isommassa porukassa. Meillä oli yhteinen salaisuus, ja se oli kivaa.

Alkoholi on myöhemminkin edistänyt ihmissuhteitani. Vaikka tulen humalassa joskus sanoneeksi jotain, mitä kadun, vielä useammin puhun juuri oikealla tavalla suoraan.

Juominen auttaa myös rentoutumaan. Olen aikamoinen suorittaja. Arkeni on yhdistelmä työtä, äitinä olemista ja treenaamista, ja välillä tuntuu, että väsymys kaventaa persoonaani. Pari lasin jälkeen tunnen olevani enemmän oma itseni. Juhliminen tuo elämääni tarpeellista pientä holtittomuutta. Kun lähden kaljalle, en tarkista sähköpostia.”
 

Teksti: Venla Rossi
Kuva: Ilkka Saastamoinen

Juttu on julkaistu juuri ilmestyneessä Trendissä, jonka teema on Voima!

Lue myös nämä:

Paljonko juot viikossa alkoholia?
Käsi joka kesäbisseä kallistaa

 

 

RAMtriever?10567|53948|Rosa&img=1?a=43&i=10567&r=

Kommentit (19)
  1. Mielenkiintoisen jakautunutta kommentointia täällä! Kuulun itse team Rosaan. Pidän varsin yksinkertaistavana ajatteluna sitä, että ihmisessä on jotain vikaa, jos hän rentoutuu parhaiten kaljatuopin ääressä tai nauttii nousuhumalan tunteesta enemmän kuin juoksulenkistä.

    Haluaisin muistuttaa, että ihmisten hermostoissa on eroja, jotka saavat meidät reagoimaan moniin asioihin ihan erilaisilla tavoilla. Jotkut ovat seesteisiä ja saavat itsensä rauhoitettua joogalla tai smoothiella, mutta toisilla se ei vain toimi. Esmes itse olen niin äärimmäisen neuroottinen, että vaikka kymmenen vuoden terapiajakson, lääkekokeilujen ja suht terveellisten elämäntapojen ansiosta mulla on terveen paperit ja yleishyvä pössis, en selviä hektisestä elämästäni ja päivittäisistä liikaärsykkeistä ilman silloin tällöin nautittavaa hermokaljaa. Kaltaisiani ihmisiä tunnen kymmeniä, ellen satoja. Jos taas synnynnäinen temperamentti on sellainen, että olo on sees vaikka taivas romahtaisi niskaan, hermostoa lamauttavalle substanssille ei varmaankaan ole yhtä paljon tarvetta.

    Alkoholin vaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä, eikä omista kokemuksista voi johtaa yleispäteviä totuuksia. Kuten Meriläinenkin totesi, Suomessa puhutaan alkoholista sievistelevällä, omasta mielestäni vittumaisella tavalla. Puhutaan parista viinilasista viikossa samalla kun kauhistellaan enemmän juovien psyyken toimintaa. Siinä ei ole mitään järkeä eikä se perustu mihinkään faktaan.

    On myös vaarallista, että alkoholikeskustelu rajoittuu ”terveellisiin viinilaseihin pari kertaa viikossa” ja alkoholismin kauhuihin. Sellainen keskustelu on, paitsi tilastojen valossa valehtelua, myös omiaan aiheuttamaan vahvoja häpeän ja syyllisyyden tunteita niille, joiden juominen on jossain siinä rajalla. Ja häpeä ja syyllisyys ovat avaintunteita alkoholismin syntymisen kannalta.

    Syyllistämisestä, moralisoimisesta ja kauhistelusta olisi syytä päästä eroon, jotta alkoholismista ja sen hoidosta voisi edes keskustella tässä yhteiskunnassa mitenkään järkevästi.

  2. Kenties tässä on haettu ihan hyvää pointtia, mutta itselle teksti avautui päiväkirjaotteena, jossa kuormittunut nainen yrittää oikeuttaa humalahakuista juomistaan. Sorry Rosa! Hyppi muuten myös silmille lause, että ”tulen pienestäkin määrästä huppeliin” .. esimerkkeinä annetut neljä viinilasillista ja kymmenen tuoppia ei mun korvaan kuulosta pieniltä määriltä. Tämä perheenäiti ainakin ois tollasen määrän jälkeen kaikkea muuta kuin ”oma itsensä” 😀 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *