Ryöstöretki lääkekaapille on arkea mummoni vanhainkodissa

Toimitus

Kuvittele, että elämäsi olisi täysin muiden ihmisten varassa. Pääsisit suihkuun avustettuna kerran viikossa ja hampaasi pestäisiin, jos jollakulla olisi aikaa tehdä se. Tarpeesi tekisit vaippoihin, jotka vaihdetaan kymmenen tunnin välein, ja yöunille sinut laitettaisiin puoli kuudelta illalla. Et pystyisi puhumaan tai kohdistamaan katsettasi etkä liikuttamaan jalkojasi. Kun koittaisit ilmaista itseäsi, sinut luokiteltaisiin aggressiiviseksi ja sidottaisiin sänkyyn lääkehöyryissä.

Tällaista on 87-vuotiaan isoäitini elämä.

Suomessa on nyt yli 10 000 muistisairasta vanhusta enemmän kuin vuosituhannen alussa. Suurten ikäluokkien vanhetessa luku moninkertaistuu. Samaan aikaan hallitus kaavailee leikkauksia vanhustenhoitoon ja hoitajat miettivät, mistä tässä voi enää säästää.

Yksi hallituksen kaavailuista on ympärivuorokautisen laitoshoivan vähentäminen ja avohoidon lisääminen, siis vanhusten kotihoito.

Kotihoitoon panostaminen kuulostaa äkkiseltään inhimilliseltä suunnitelmalta, sillä kukapa nyt omasta kodistaan haluaisi lähteä. Mutta siinä vaiheessa kun sain kuulla oman mummoni kävelevän pelkässä aamutakissa yli 20 asteen pakkasessa, ymmärsin, että meidän mummo kuuluu hoitokotiin. Koti ei ole kaikille se paras vaihtoehto.

Viisi kuukautta isoäitini makasi terveyskeskuksen vuodeosastolla ja odotti paikkaa vanhainkodista. Huoneen seinät olivat mintunvihreät, ja minua oksetti joka kerta sieltä lähtiessäni. Mummo karkaili terveyskeskuksesta ja hoki, että kyllä hän täältä jo joutaisi pois. Eikä mummo tarkoittanut vain mintunväristä huonetta.

Kuukausien odotuksen jälkeen paikka yksityisestä hoitokodista vapautui. Esitteissä se näytti unelmapaikalta. Pihalla kasvoi omenapuita, mummot hymyilivät myssyt päässä pihakeinussa, ja kissa kehräsi suloisen papan sylissä.

Todellisuus oli jotain aivan muuta.

Isoäitini on ollut nyt seitsemän vuotta kyseisessä vanhainkodissa. Ulkona hän pääsee käymään kerran viikossa puolen tunnin ajan. Hoitajilla ei ole aikaa pihakäynteihin, vaan ulkoiluttaja on erillinen maksullinen lisäpalvelu. Pesupäivä on kerran viikossa maanantaina, ja hampaat pestään, jos joku ehtii sen tehdä. Hoitokodissa lääkekaappi on ollut auki useammin kuin kerran, ja vanhuksilla on suora pääsy talon lääkkeisiin. Kun isoäitini pystyi vielä kävelemään omin jaloin, hän kävi lääkekaapilla pari kertaa ryöstöretkellä muiden tervejalkaisten mummojen kanssa. Tiedä sitten, kenen suihin lääkkeet joutuivat.

Useimmiten vanhainkodeissa hoitajien tehtävä on hoitaa vanhukset. Isoäitini vanhainkodissa hoitajat kuitenkin tekevät kaiken, eli vanhusten hoidon lisäksi he siivoavat ja valmistavat ruoan. Päivävuorossa hoitajia on kolme pariakymmentä vanhusta kohden, yöllä ainoastaan yksi. Käsiparien vähyys selittänee ainakin osan puutoksista.

Se ei kuitenkaan selitä sitä, miksi isoäitini hoitokodissa on lyöty vanhuksia.

Henkilökunnan vähyys ja liian isokokoiset yksiköt. Niitä löytyy yleensä taustalta, kun selvitetään syitä vanhusten kaltoinkohteluun laitoksissa. Myös huono työilmapiiri ja epämääräinen johtaminen lisäävät väkivallan riskiä.

Monissa muissa työpaikoissa on sama ongelma: kiirettä, kireyttä ja huonoa johtamista. Harvemmin kuitenkaan näkee opettajan mätkivän oppilasta tai verovirkailijan tuuppivan asiakastaan.

Ehkä vanhainkodin kaltaisissa laitoksissa on kyse ennen kaikkea valta-asetelmasta. Kun hoitaja purkaa väsymystään ja kyllästymistään puolustuskyvyttömään ja usein myös dementoituneeseen vanhukseen, kiinni jäämisen riski on pieni. Valvonta ei pelaa yhtä hyvin kuin vaikkapa päiväkodeissa.

Tieto isoäidin vanhainkodin väkivallasta sai minut raivostumaan. Samalla tuli hätä. Miten mummo voi, onko hänelle tehty samoin? En voi olla jatkuvasti läsnä helpottamassa mummon arkea hoitokodissa, mutta se, etten voi suojella häntä edes potentiaaliselta väkivallalta, tekee minut surulliseksi.

Alan olla samaa mieltä kuin mummoni oli seitsemän vuotta sitten, mintunvihreiden seinien ympäröimänä. Kyllä hän joutaisi täältä jo pois.

 

Lue myös: Lapsetonkin vanhenee
Miltä tuntuu elää kuolevan äidin rinnalla?

 

 

Kommentit

Stellu (Ei varmistettu)

Hei, todella ikävää kuulla mummosi tilanteesta. Opiskelen hoitoalaa ja koulun ohella teen keikkaa kaupungin omistamassa ympäruvurokautisen hoidon yksikössä. Kokemukseni vanhustenhoidosta on hyvin erilainen kuin tässä tekstissä. Yksikkömme hoitajat ovat omistautuvia ja tunnollisia, ja miettivät jatkuvasti, miten asukkaiden ihmisarvo ja tarpeet tulisi huomioitua kaikessa päivittäisessä tekemisessä. Moni tuo kotoa puutarhan satoa asukkaille tai käy omalla ajallaan asukkaan puolesta kaupassa. Uskon, että asukkailla on hyvä ja kodinomainen olo yksikössämme. Olen kuullut monenlaisista paikoista ja nähnyt monenlaista. On totta, että on epäinhimillistä kohtelua ja kaltoinkohtelua, mutta on myös hyviä paikkoja. Monesti pohdimme työkavereiden kanssa, miten työpäivän jälkeen me "pääsemme" kotiin, mutta hoitokoti on asukkaiden koko elämä. Meille on kunnia-asia tehdä siitä elämästä hyvä.

Kommentoi