Superseksikesä!

Toimitus

Virpi Salmi kirjoittaa toimituksen blogiin kolumnin kerran kuussa. Nyt vuorossa seksijuttuja.

Seksi kuuluu kesään! Jokainen suomalainen kaupunki on kesäseksikaupunki! Suomalainen media on seksihellemedia!

On pakollisen kesäseksijutun aika ja siksi Ilta-Sanomat kysyy, kuuluuko seksi juhannukseen, Ylen Aamu-tv:ssä puhutaan hiestä, kiimasta ja patjoista, ja Helsingin Sanomat haastattelee pornolehtikeisari Larry Flyntiä. Alla koottuna kaikki loput kesän seksijuttuaiheet yhdellä hotkaisulla!
 

Suomalaisten seksi vähenee
Suomalaisten seksitapoja tutkinut Väestöliiton kaksipäinen seksitutkija Osmo-Elina Kontula-Haavio-Mannila kertoo jälleen kerran kuivakkaan asialliseen tapaansa, että suomalaisten keskimääräinen viikoittainen seksi on vähentynyt niistä ajoista, kun Lönnrot kierteli torpissa kyselemässä suomalaisten seksitavoista.

”Täytyy muistaa, että jos suomalaiset väittävät panevansa noin kerran viikossa, siitä puolet jää yksipuoleiseksi yritykseksi. Toisaalta on mahdollista, että jo Lönnrotin aikalaiset ovat heittäneet asiasta legendaa, kuten tekivät Kalevalankin kanssa”, seksitutkija arvioi.

Ei niin paljon huonoa ettei jotain hyvääkin: ”Voisin kuitenkin veikata, että internetin äärellä tumputtaminen on lisääntynyt 1800-luvulta sata prosenttia”, jompikumpi tutkijapää sanoo.
 

Näin piristät parisuhdeseksiä
Eikö seksi huvita sen epäkiinnostavan kämppiksesi kanssa, jonka joskus hätäpäissäsi otit kumppaniksesi? No, yhteisön paine velvoittaa sinut panohommiin, joten ota itseäsi niskasta kiinni ja kokeile näitä ihanan kiihottavia vinkkejä:

1) Koettakaa rekonstruoida alkuaikojen kiima! Muistelkaa, miten toisiinne ihastuitte! Oliko se silloin, kun hän nuoli taksissa naamaasi kuin buldoggi ja olisit jäänyt pois kyydistä, muttet voinut, koska koko matka oli moottoritietä? Vai silloin, kun hän oli ainoa, jonka sait mukaasi narikasta kello 03.55, koska hänet oli ripustettu nukkumaan takkisi kanssa samaan naulakkoon?

2) Pelatkaa eroottista lautapeliä ja katsokaa, mihin se teidät johdattaa! Tämän voi tehdä vaikka Trivial Pursuitin painoksella vuodelta 1989, kun vain vaihdatte kysymyskorteissa sanan ”Neuvostoliitto” tilalle sanan ”erotiikka”. Kyllä pian alkavat nappulat lennellä!

3) Hierokaa toisianne aromaattisilla öljyillä. Se auttaa kaikkeen. Hitleriä ei takuulla kukaan hieronut aromaöljyillä.
 

Seksikäs kesäpukeutuminen
Tämä on helppo. Seksikäs kesäpukeutuminen = 20-vuotias pukeutuu minihameeseen.

Epäseksikäs kesäpukeutuminen
Kaikki muu paitsi ylläoleva. Yäk, pelkästä ajatuksesta meni fiilikset.

Seksi luonnossa
Kenellepä ei olisi kesäisellä mökkisoratiellä juolahtanut se mieleen! Ennen kuin riivitte trikoitanne siinä metsäkoneen raiskaamassa kansallismaisemassa, muistakaa nämä: nokkonen voi polttaa, hyttynen, muurahainen tai paarma purra, risut raapivat ihon verinaarmuille, persus jäätyy tuulessa tai palaa auringossa, sammalmätäs on märkä ja kylmä, oravanpoika voi nähdä ja saada traumoja, kyy voi luikerrella paratiisiinne, ja allenne voi jäädä uhanalaisia tai rauhoitettuja kasveja tai eläimiä.

Nuorten seksivalistus
Mikä meininkii, ONKO TEILLÄ HYVÄ MEININKIIIII? Ottakaa tästä satatuhatta ilmaista kortsua ja MENKÄÄÄÄÄ PANEMAAAAAAAN!

Kesäleskeys
Sinä, 1950-lukulainen kotirouva, kun nyt muutat lastesi kanssa koko kesäksi maaseudulle, jossa kiireinen, konttorissa työskentelevä miehesi vierailee vain viikonloppuisin, niin muista, että hänellä on iltaisin oikeus hurvitella raskaan työnsä vastapainoksi piikojen ja kotiapulaisten kanssa. Sijaa hänelle puhtaat lakanat vuoteeseen ja huomaavaisena vaimona panet myös pinon vastatärkättyjä vaihtolakanoita miehen silmän ulottuville, joten hänen kulloisenkin yöseuralaisensa on aina helppo vaihtaa uudet liinavaatteet jälkeensä.
 

En löytänyt Youtubesta tähän mitään kovaa kesäseksipornoa, mutta onneksi kesäseksihitit ovat aivan yhtä hyviä kuin kesäseksijutut. Kopioi videosta kesän eroottisimmat muuvssit.

Lue Virpin aiemmat kolumnit toimituksen blogista:

Tytöt, älkääs vikiskö turhasta
Virpin vastauksia, osa 1
Suomen tasa-arvokeskustelun tyhjänpäiväisyydet
Neuvoja teille, ihanat nuoret!
Nainen, vältä näitä KAIKKIA!
Näistä asioista vöyhötimme 2014
Sukellus joulutunnelmaan
Naisen seksuaalisuus
8 + 1 vinkkiä ruuhkavuosinaisen elämän helpottamiseen
Jumppasalin tyypit
Perinteinen laihdutusjuttu
Respectiä tytöille
Näin pilaat lapsesi
Kattava lista naisten huonoista ominaisuuksista

Virpin kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

 

Kommentit

Oranssinen

Oi kiitos :D

Nyt voin hyvällä omallatunnolla allekirjoittaa lauseen viiskymppiä on uusi neljäkymppiä - kyllä näillä nauruilla tipahti AINAKIN se 10 vuotta iästä!

Ansa X

Itse totean tähän että neljäkymppiä on uusi kolmekymppiä ja nytpä tuli mieleen se häpeä, mitä teininä koin kun isosisko pelasi kaveripariskuntiensa kanssa Tuttu juttu -pelin erotiikkaversiota.

Kommentoi