Testasimme 3 uutta suomalaista luonnonkosmetiikkamerkkiä

oliviaklein_462.jpg

Tiesitkö että suomalaisia luonnonkosmetiikkamerkkejä on jo vaikka kuinka monia? Testasimme ja ihastuimme kolmeen uutuusmerkkiin.

1. Herkän ihon pelastaja: Olivia Klein

Olivia Klein perusti omaa nimeään kantavan merkkinsä vuonna 2006, koska hän ei löytänyt herkälle ja atooppiselle iholleen sopivia tuotteita. Klein oli allergisoitunut tai herkistynyt melkein kaikelle käyttämälleen kosmetiikalle, joten Olivia Klein -tuotteet eivät sisällä turhia hajuste- tai väriaineita. Tuotteita on aikaisemmin myyty hoitoloissa ja pienissä erikoisliikkeissä, mutta viime vuodesta asti niitä on saanut monista apteekeista.

Testaajan arvio: ”Minulla on lievää perioraalidermatiittia eli suunympärysihottumaa. Ihottuma lehahtelee suun toiselle puolelle pari kertaa kuukaudessa ja kuivuu tosi hitaasti pois. Olivia Kleinin Sensitive Cream -kasvovoide, 21,10 e, ja Hydra Serum -seerumi, 48,40 e, rauhoittivat ihoni ja ihottuma hävisi muutamassa päivässä! Kolmen viikon käytön jälkeen se ei ole palannut.”  Hanna, AD

Plussat: 
”Naama näytti Olivia Kleinin tuotteiden testaamisen jälkeen siltä, että voisin lähteä vaikka töihin ilman meikkivoidetta – mitä en yleensä ikinä tekisi, koska kasvoni ovat yleensä niin kirjavat.”
”Todella tyylikkäät purkit.”
”Loistava hinta-laatusuhde!”

Miinukset:
”Olivia Kleinin  tuotteista ei ole muuta pahaa sanottavaa, kuin että purkkien paperietiketit eivät kestä vettä – etiketti muhjuuntui täysin, kun otin putsarin mukaan suihkuun.”

Olivia Kleinia myydään apteekeissa. Hinta 10-50 e.
Kasvovoide noin 20 e.

 

2. Luonnonkosmetiikan luksusta: Niki Newd

Levitä kasvoillesi vain sellaista, mitä voisit laittaa suuhusi. Tämä on Niki Newd -merkin filosofia. Merkin perustaja Kirsi Kuurma on valmistanut biokemistinä työskennelleen ystävänsä kanssa voiteita omiin tarpeisiinsa jo 10 vuotta ja vakuuttunut siitä, että myös ihonhoidossa puhtaus on puoli ruokaa. Tuotteisiin ei lisätä yhtään säilöntäaineita ja suuri osa raaka-aineista on luomulaatuisia ja elintarvikekelpoisia. Esimerkiksi Niki Newdin käyttämä oliiviöljy tulee pieneltä luomutilalta ja sitä voisi halutessaan lorauttaa myös salattiin. Elintarvikekelpoisuus tarkoittaa tosin sitä, että tuotteet suositellaan käytettäviksi kuukauden kuluessa ja osa pitää säilyttää jääkaapissa – niin kuin ruoka.

Testaajan arvio:
”Minulla on herkkä ja kuiva iho, joka näyttää talven jälkeen samealta. Olin käyttänyt Skin Cream -voidetta vain pari päivää, kun huomasin, että pienet otsajuonteeni olivat lähes hävinneet. Ärtynyt ihoni rauhoittui ja näytti heleältä ja kosteutetulta! Jos budjettini sallisi, käyttäisin jatkossa ainoastaan Niki Newdin kasvovoiteita. Nyt 99 euroa maksavasta Skin Cream -voiteesta tulee erityinen luksuskuuri, jonka suon iholleni joitain kertoja vuodessa. Tuote on tyyris, mutta toisaalta Niki Newdin kosmetiikkafilosofia on minimalistinen: yhdellä tuotteella rasvaat ihon, silmänympärysihon sekä koko kropan aamuin illoin. Ei seerumeita tai erillisiä päivä- tai yövoiteita. Arvostan!” Mia, muotiassistentti

Plussat:
Huippulaadukkaat ja tuoreet raaka-aineet toimivat oikeasti ja tekevät ihmeitä iholle!
Minimalistinen ajattelutapa: et tarvitse miljoonaa purkkia – yksi riittää.

Miinukset:
Kallista lystiä. Jos haluat panostaa vain yhteen, suosittelen Skin Cream -voidetta. 
Sopii parhaiten kuivaihoisille, sillä voiteet ovat aika tuhteja.

Niki Newdiä voi tilata merkin verkkokaupasta. 13.4 asti tuotteisiin voi tutustua myös Helsingin F6 hotellissa sijaitsevassa pop-up-kaupassa. Pop-up on auki kello 16-19. Hinta 40-100 e.
Kasvovoide noin 80 e.

 

3. Tuulahdus tuntureilta: Davvi

Lappilaisen luonnonkosmetiikkamerkin tuotteet valmistetaan Lapin raaka-aineista, kuten luonnonmarjoista, kuusenkerkästä, kaurasta ja katajasta. Viime vuonna perustetun merkin valikoimasta löytyy tähän mennessä after shave -tuotteita miehille sekä naisille suunnattu kasvovoide ja silmänympärysseerumi.

Testaajan arvio:
”Minulla on pintakuiva, talia erittävä sekaiho, joka aiheuttaa päänvaivaa etenkin talvella. Davvi Natural Lift Restorative Facial Cream, 55 e, osoittautui hyvin levittyväksi ja imeytyväksi perusvoiteeksi. Iho tuntui heti pehmeämmältä, ja miedosti vadelmainen tuoksu oli miellyttävän neutraali. Positiivinen lisäys kotimaiseen luonnonkosmetiikkatuotteiden valikoimaan.” Kiti, toimitussihteeri 

Plussat:
Laadukkaat raaka-aineet.
”Hyviä perusvoiteita, jotka eivät ärsytä ihoa.

Miinukset:
Tuoksut jakoivat mielipiteitä: ”Marjainen tuoksu oli minulle vähän liikaa.” 
”Rönsyilevä pakkaus ei ollut minun makuuni, mutta uppoaa varmasti Lapin eksotiikkaa fiilisteleviin ulkomaalaisiin.” 

Davvia myydään apteekeissa, matkailukohteissa, lentokentillä ja Sokoksissa. Hinta 40-55 e.
Kasvovoide 55e. 

Teksti: Mia Frilander ja toimitus
Kuva: Paavo Martikainen 

LUE MYÖS: Valitsimme parhaat vegaaniset meikit!

kauneus iho testit
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *