Transnainen Mona Kuoppamaa: ”Enää kukaan ei voi kysyä, mikä oikea nimeni on – se on Mona”

Toimitus

Kun helsinkiläinen Mona Kuoppamaa oli lapsi, hän näki CSI-tv-sarjan jakson, jossa transnainen kertoi aviomie­helleen ensimmäistä kertaa menneisyydestään. Sen jäl­keen mies tappoi hänet, ja jaksossa CSI:n tutkijat selvit­tivät rikosta.

”Olen vasta paljon myöhemmin tajunnut, miten hir­veitä transtarinoita populaarikulttuurissa on kerrot­tu. Tuntuu, että melkein kaikki hahmot kuolivat. Ei se hirveän kannustavaa ole. Vaikka esimerkiksi Boys Don’t Cry oli hui­kea elokuva ja Hilary Swankin hahmon taistelu tulee sii­nä tosi voimakkaasti ja hienosti esiin, on sekin tarinana traaginen”, Kuoppamaa, 23-vuotias transnainen, sanoo.

Kuoppamaa on miettinyt paljon sitä, millainen mer­kitys transjulkkiksilla on sukupuoli-identiteettiään poh­tiville ihmisille. Itse hän sanoo samastuneensa eniten Sense8-sarjassa näyttelevään Jamie Claytoniin, Marie Claire -lehden toimittajaan ja kirjailija Janet Mockiin sekä malli Valentijn De Hinghiin.

”Myös Orange is The New Black -sarjan Laverne Cox on tehnyt paljon humanitääristä työtä, puhunut mediassa ja kouluissa omista rankoista koke­muksistaan. Ja Caitlyn Jenner on todella tärkeä hah­mo minulle ja kaltaisilleni”, Kuoppamaa sanoo.
 

”En ole ainoa”

Vielä lapsena CSI-jaksoa katsoessaan Mona Kuoppamaa ei ymmärtänyt, että käsikirjoitukseen luodun transnai­sen tarina kosketti häntä millään tavalla.

”Muutama vuosi sitten minulla ei ollut sanoja sille, mitä sukupuolisuus minulle tarkoittaa. Muistan vain tosi pienestä lapsesta asti ajatelleeni, että minulla on naisen aivot, ja ahdistuneeni ihan hirveästi, kun piti panna vi­rallisiin juhliin puku päälle. Silloin kelasin, että jotkut ih­miset vain ovat tällaisia, eikä sille voi tehdä mitään.”

Kuoppamaa miettii, mikä vertauskuva voisi osuvas­ti selittää, miltä transsukupuolisen elämä ennen suku­puolenkorjausta pahimmillaan tuntuu: se on kuin pus­kisi eteenpäin sementtimyllyssä.

”Mieti, jos itse tuntisit pienestä pitäen olevasi tyttö ja silti kaikki ympärilläsi kertoisivat, että olet poika. Silloin alkaa vihata kehoaan ja inhota itseään. Se on tosi raskas taakka kantaa, jos siihen päälle vielä kiusataan eikä per­he ymmärrä”, Kuoppamaa sanoo.

Syntymässä pojaksi määritelty Kuoppamaa luuli liki parikymppiseksi asti olevansa mies, joka pitää miehis­tä. Se johtui siitä, ettei Kuoppamaa tiennyt transsuku­puolisuudesta eikä osannut ajatella muita vaihtoehto­ja. Meni vuosia ennen kuin hänellä välähti: siinä missä hänen homoystävänsä olivat miehiä, jotka kokivat sek­suaalista halua miehiä kohtaan, Kuoppamaa itse halusi olla nainen. Hän ei ollut homomies vaan heteronainen, oli aina ollut.
 

”Tältä minun pitää näyttää aina”

Kolme vuotta sitten Kuoppamaa ja hänen ystävän­sä oli kutsuttu bileisiin, joiden teema oli drag. Ystävän­sä kaksiossa hän puki ylleen peruukin ja juhlia varten &Other Storiesista ostamansa lyhyen mustavihreän me­kon, sujautti mekon alle rintojen kohdalle toppaukset ja laittoi ensimmäistä kertaa ripsiväriä.

”Katsoin peiliin, ja ensimmäistä kertaa ikinä minulla oli kaunis olo. Tuntui, että näytän siltä, miltä minun pi­tääkin näyttää – ei vain sinä yhtenä lauantai-iltana, vaan joka päivä, aina. Sen illan jälkeen elämäni ei olisi miten­kään voinut jatkua samalla tavalla kuin aiemmin.”

Eikä jatkunutkaan. Prosessi, joka oli kytenyt pinnan alla jo pitkään, sai pontta siitä, kun Kuoppamaa mo­nen muun diginatiivin transsukupuolisen tavoin alkoi etsiä asiasta tietoa netistä. Hän löysi muiden muassa muutosvaiheessa olevan transnaisen Gigi Gorgeousin YouTube-videot.

”Se oli ihan mieletöntä. Toki tv- ja elokuvahahmotkin olivat tärkeitä, mutta oikeat ihmiset kiinnostivat minua eniten. Tuli sellainen olo, että tämä on todellinen asia ja että en ole maailman ainoa ihminen, joka tuntee näin. Se oli tosi helpottavaa.”

Keväällä 2014 Kuoppamaa hakeutui sukupuolenkor­jausprosessiin, joka Suomessa kestää parhaimmillaan kaksi vuotta mutta pisimmillään jopa vuosikymmenen. Kuoppamaa sai diagnoosin transsukupuolisuudesta ke­väällä 2015 ja aloitti silloin hormonihoidot. Työläs pro­sessi etenee yhä, mutta yksi sen etapeista oli alkukesäs­tä, kun Kuoppamaa sai vaihtaa etunimensä Monaksi.

”Uuden passin saaminen tuntui todella hyvältä. On mahtavaa, että nimi ja ulkonäkö tukevat omaa sukupuo­li-identiteettiä. Ettei kukaan voi enää kysyä, mikä nime­ni oikeasti on – Mona on mun oikea nimi, se, jonka myös Suomen valtio tunnustaa.”
 

”Blogissa etsin itseäni muodin kautta”

Ennen sukupuolenkorjausprosessinsa alkamista Kuoppamaa piti muotiblogia nimeltä Thing for the Bling. Hän poseerasi blogikuvissaan korkokengissä, ko­ruissa ja meikattuna. Sittemmin hän on aloittanut bloggaamisen uudelleen, nykyään Lily Editin bloggaajana.

”En blogannut aikoinani siksi, että olisin halunnut ravistel­la perinteisiä sukupuolirooleja, vaan silloin etsin itseä­ni muodin kautta. Totta kai se näytti muulle maailmal­le siltä, että poika leikkii tyttöjen jutuilla. Mutta tyylini on aina ollut ja tulee olemaankin yhdistelmä maskuliini­suutta ja feminiinisyyttä. Ainoa asia, joka on muuttunut, on se, että nykyään tiedän olevani nainen.”

Aiemmin Kuoppamaa ei blogissa puhunut henkilökohtaisesta elämästään eikä kertonut suku­puoli-identiteetistään. Perheeltä ja läheisiltä saatu tuki riitti, eikä hän kokenut tarvetta kertoa asiasta koko maailmalle.

”Olisi toki voinut olla hyvä kertoa asiasta blogissa enemmän, mutta mietin, mitä ihmiset ajattelevat. Lisäk­si yksityisyys on tärkeää. Tuntuisi kamalalta, jos kaikki omat asiat leviteltäisiin ympäriinsä.”

Pelko on aiheellinen, sillä cis-sukupuolisia, eli ihmisiä, jotka kokevat syntymässä heille määritellyn sukupuolen omakseen, tuntuu usein kiinnostavan transsukupuolisissa eniten se, mitä heillä on jalkojensa välissä – monilla ei käy edes mieles­sä, miten käsittämättömän loukkaavaa toisen sukueli­mistä uteleminen on.

”Joskus ihmiset kuvittelevat, että transihmiset tees­kentelevät. Transnaisista esimerkiksi väitetään, että he ovat homomiehiä, jotka vain koettavat sukupuoltaan korjaamalla saada lisää miehiä. Miksi kukaan kävisi tä­män läpi vapaaehtoisesti?” Kuoppamaa sanoo ja pyörit­telee silmiään.

”Kukaan ei vapaaehtoisesti halua pelätä joka päivä sitä, mitä ihmiset ajattelevat sinusta kadulla, tai sitä, että töissä joku asiakas nauraa sinulle. Kukaan ei vapaa­ehtoisesti halua pelätä sitä, ettei koskaan löydä parisuh­detta, koska on sellainen kuin on. Kukaan ei vapaaehtoi­sesti ala syödä loppuelämänsä ajan hormoneja tai mene leikkauksiin muokkaamaan kehoaan.”

Siksi tarvitaan mahdollisimman monimuotoisia tari­noita, mahdollisimman monien kuultavaksi. Jotta ihmi­set ymmärtäisivät.

”Itse haluaisin tulevaisuudessa kiertää kouluissa pu­humassa. Tiedän, että tämä kuulostaa lattealta, mutta haluaisin kertoa nuorille, että on ok olla sitä mitä on.”

Kuoppamaalla on toinenkin haave. Että transjulkkisten nousu, joka on alkanut Yhdysvalloissa, voisi levitä Suomeenkin – meillä kun ei ole Marja-Sisko Aallon lisäksi kovin monia mui­ta transsukupuolisia julkisuudessa näkyneitä henkilöitä.

”Haaveeni on se, että avaisin 10 vuoden päästä telk­karin ja siellä pyörisi joku Tanssii tähtien kanssa -tyyp­pinen ohjelma, sellainen jota kaikki katsovat. Sitä juon­taisivat sen ajan Mikko Leppilampi ja Vappu Pimiä, mutta sen ajan Vappu olisikin transnainen. Kaikki tie­täisivät sen, ja silti häntä arvioitaisiin vain ammattitai­tonsa perusteella. Kukaan ei ajattelisi hänestä mitään pahaa vain siksi, että hän on transnainen.”

 

Mona Kuoppamaa kertoi tarinansa alkuvuodesta 2016 ilmestyneessä Trendissä. Tarina oli osa juttua, joka kertoi transsukupuolisista julkkisista Yhdysvalloissa niin viihteen, muodin kuin kulttuurinkin saralla.


Teksti: Laura Kangasluoma
Kuva: Johanna Kinnari


Lue myös nämä:
Esittelyssä Lily Edit -bloggaaja Mona Bling!
Translaki loukkaa ihmisoikeuksia
 
 

 

Kommentoi