Trendi lanseeraa uuden muotialan palkinnon

naytos_0.jpg

No nyt on uutisia: Trendi jakaa toukokuussa uuden muotialan palkinnon!

Trendi Fashion Export -palkinto myönnetään tekijälle, suunnittelijalle tai merkille, joka on työskennellyt näkyvästi kansainvälistymisensä edistämiseksi tai omalla työllään luonut kansainvälistymismahdollisuuksia muille. Jaa miksikö moinen? Annetaan päätoimittajan kertoa:

”Suomessa on kansainvälisen tason muotiopetusta ja uusia, maailmalla tunnustettuja muodintekijöitä – nyt on todellakin meidän hetkemme. Alalta kuitenkin puuttuu kannustimia, joiden avulla olisi helpompi tehdä kansainvälisiä läpimurtoja. Tämän vuoksi perustimme Trendi Fashion Export -palkinnon – tukeaksemme suomalaisia nuoria suunnittelijoita ja auttaaksemme heitä ylittämään rajoja”, Trendin ja Lilyn päätoimittaja Jenni Lieto sanoo.

trendi_fashionexport_logo_0.jpg

Palkinto on tarkoitettu suunnittelijan ja/tai merkin kansainvälistymisen edistämiseen. Palkinto jaetaan Pre Helsinki -tapahtuman yhteydessä ja sen suojelijana toimii eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb.

Lisää Pre Helsinki -tapahtumasta ja Trendi Fashion Export -palkinnosta 6.5. ilmestyvässä toukokuun Trendissä.

Osoitteesta prehelsinki.com löytyy myös 21.– 24. toukokuuta järjestettävän Pre Helsinki -muotitapahtuman koko ohjelma. Suosittelemme erityisesti 22.5. Helsingin Erottajankadulle avattavaa Pre Helsinki Shop & Cafeta – paikalla tämän hetken kiinnostavimmat suomalaiset muotimerkit, tarjolla luomuherkkuja ja kukkatyöpaja. Siellä nähdään!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *