Ujous ei ole sairaus

Header_Mia.jpg

Hei, nimeni on Mia ja olen ujo. 

Nyt se on sanottu ääneen. Nolottaa. Paljastin juuri salaisuuden, jota olen yritellyt peitellä aina siitä asti kun tajusin, ettei hiljaisille hissukoille ole sijaa tässä maailmassa – tai siltä se meistä hissukoista ainakin tuntuu. Olen opetellut olemaan kovaäänisempi ja puheliaampi, ettei kukaan vain huomaisi viallisuuttani. 

Ujous on yksi nyky-yhteiskunnan ei-toivotuimmista luonteenpiirteistä. Ujo on yhtä kuin persoonaton tylsimys. Hiljainen ja säälittävä reppana, joka ei kiinnosta ketään. Maailmassa pärjäävät ne, jotka huutavat kovimmin, joten markkinoilta löytyy nykyään hyllymetreittäin self help -oppaita, jotka lupaavat parantaa ujoudesta. Kirjat opettavat, miten olla puheliaampi ja vähemmän kiusallinen ja nolo sosiaalisissa tilanteissa.
 

Ujoutta hoidetaan myös terapialla ja lääkkeillä.

Psykiatrinakin uraa tehnyt runoilija Claes Andersson mainitsi äskettäin Helsingin Sanomien haastattelussa, että Yhdysvalloissa ujous yritetään määrittää mielenterveyshäiriöksi. Sosiaalisten tilanteiden pelko, eli sosiaalinen fobia, lisättiin Yhdysvalloissa psykiatrian tautiluokitukseen jo 80-luvulla. Tämä sai osakseen kritiikkiä, sillä taudin määrittely oli niin suurpiirteinen, että tavallinen ujous oli helppo diagnosoida sosiaaliseksi fobiaksi.

Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä tuntee irrationaalista pelkoa tilanteita kohtaan, joissa voi joutua muiden arvioitavaksi. Oireisiin kuulu paniikin tunteen lisäksi liuta asioita, joista itse kärsin, jos joudun esimerkiksi pitämään puheen tuntemattomien ihmisten edessä: punastuminen, sydämen tykytys, hikoilu, puheen takeltelu. Veikkaan, että aika monen mielestä puheen pitäminen on enemmän tai vähemmän kuumottavaa.

Olemmeko siis kaikki sairaita? 

Keittiöpsykologi väittäisi tässä vaiheessa, että sosiaalisten tilanteiden pelko saattaa johtua siitä, että ujo ihminen tuntee paineita toimia tietyissä tilanteissa tavalla, joka ei ole hänelle luontainen. Kun hän ei pysty toimimaan yhteiskunnan odottamalla tavalla, hän tuntee häpeää ja saattaa alkaa vältellä näitä tilanteita ja jopa pelätä niitä.
 

Psykiatria on yhteiskunnan peili, totesi Andersson antamassaan haastattelussa. Se määrittelee, minkälainen käyttäytyminen on minäkin aikakautena sopivaa.

1800-luvulla suljetuille osastoille saatettiin kiikuttaa naisia, jotka veivät tilaa, harrastivat irtosuhteita tai käyttäyivät muuten sopimattomasti. Hysteriasta tuli yleinen diagnoosi samaan aikaan, kun naiset alkoivat vaatia oikeuksiaan, kirjoittaa länsimaisten naisten asemaan 1800-luvulla perehtynyt taidehistorioitsija Anna Kortelainen teoksessaan Levoton nainen hysterian kulttuurihistoria. Diagnosoimalla ei-toivottu käyttäytyminen sairaudeksi hankalat naiset oli helppo hiljentää.

Siispä sanon sen nyt selvästi: Ujous ei ole sairaus vaan luonteenpiirre, joka ei sovi nykyiseen, ekstroverttiutta ihannoivaan yhteiskuntaamme. Voisimmeko lopettaa kaikkien ihmisten tunkemisen samaan muottiin ja hyväksyä, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät pidä small talkista, jotka ajattelevat, ennen kuin puhuvat ja joiden henkilökohtaisessa helvetissä on käynnissä ikuinen cocktailtilaisuus?

 

LUE MYÖS:Niina Backman jännittämisestä: ”Rakensin itselleni kovan kuoren”

 

 

Kommentit (22)
  1. Ujo ei ole sama asia kuin introvertti, eikä ujous ei ole ekstrovertin vastakohta.

    1. Aivan. Ekstrovertti voi myös olla ujo.

  2. Olen myös miettinyt ujoutta todella paljon, erilaiset ääripäät ihmisissä ovat mielenkiintoisia. Koen, että ujoutta on montaa erilaista tyyppiä ja mielestäni ujous on väärä tapa määritellä ainakin sellaisia ihmisiä, jotka vain luonnostaan ovat rauhallisempia ja haluavat pohtia asioita enemmän. Minua ainakin ärsyttää, jos joku kokee minut ujoksi siitä syystä, että saatan harkita sanojani hieman enemmän; en kuitenkaan ole ujo! Päinvastoin! Ihmisen persoonallisuutta vaan määritellään liian usein pintasosiaalisuuden kautta 😀

    En ajattele, että oikea ominaisuus ihmisessä on supersosiaalinen höpöttäjä, mutta joskus mietityttää, jos ihmiset liian vahvasti ottavat identiteetikseen ujouden (en tarkoita tällä kirjoittajaa vaan yleisesti) ja sitten rajoittavat itseänsä liian paljon sen takia. Itse olen aina ihannoinut sanavalmiita ihmisiä ja jossain vaiheessa tajusin, että sosiaalisetkin taidot ovat vain opittavissa ja halusin kulkea sitä kohti. Kaikki eivät tietenkään tajua ja ymmärrän sen, mutta jos joku kokee samaa halua, niin ei kannata aina keksiä itselleen tekosyitä ”olen ujo, en pysty tuohon”, koska joskus sekin voi olla vain ympäristöstä opittu mielen lukko 🙂

    Mutta kaikenkaikkiaan kaikki saavat olla lukkoineen ja piirteineen sellaisia kuin ovat, tietty 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *