Väsyttääkö töissä? Lilyn kampanja #onkopakkojaksaa pureutuu työuupumukseen

Toimitus

Tuntuuko siltä, ettet saa töissä mitään aikaan? Että ihan tavallinenkin palaute itkettää välillä? On normaalia puutua työhönsä silloin tällöin, mutta nykyään yhä useammalle työssäkäyvälle väsymys on arkipäivää. Tutkijoiden mukaan työuupumus on yleistynyt, ja Työterveyslaitos arvioi, että yli neljänneksellä suomalaisista on jossain vaiheissa työuupumuksen oireita. Eri arvioiden mukaan vakavasti oireilee noin 2–5 prosenttia työssäkäyvistä.

Terveyskirjaston määritelmän mukaan työuupumukselle on kolme isoa oiretta: uupumusasteinen väsymys, kyynistyminen ja alentunut ammatillinen itsetunto. Uupuneen väsymys ei hellitä, vaikka vapaa-ajalla saisikin levättyä, ja kyynisestä työ tuntuu koko ajan turhalta. Itsetunnon aleneminen näkyy siinä, että tuntuu, ettei enää osaa työtään niin hyvin kuin ennen ja on siinä huonompi kuin työkaverinsa.

Tänä syksynä Lilyn kampanja #onkopakkojaksaa pureutuu työuupumukseen. Haluamme tehdä näkyväksi, miten yleistä työuupumus on, ja antaa työkalupakin, joka auttaa sen taltuttamisessa. Erityisesti nuorten naisten väsyminen on asia, jolle haluamme tehdä jotain. Siitä pitää puhua, siitä saa puhua, eikä aina ole pakko vain jaksaa. Kampanja näkyy Lilyssä sekä Trendin ja Lilyn somekanavissa monella tavalla. Aihe puhuttaa myös uusimmassa Trendissä.

Haastamme Lilyn bloggaajat mukaan kertomaan omia kokemuksiaan työuupumuksesta hashtagilla #onkopakkojaksaa. Tarinansa on jo luvannut kertoa esimerkiksi Start Living Your Best Life -blogin Elisa, joka ottaa myös Trendin Instagram-tilin (@trendimag) haltuunsa tiistaina 28.8. ja kertoo Storiesin puolella vinkkejään. Tule tiistaina mukaan juttelemaan Elisan kanssa, kerro hänelle omista kokemuksistasi ja esitä kysymyksiä.

Kampanjan alkajaisiksi kysyimme Suomen parhaat työpaikat -kyselyssä hyvin pärjänneistä yrityksistä, miten niissä estetään, huomataan ja hoidetaan työntekijöiden uupumista. Tässä viisi vinkkiä, joita voi ehdottaa myös omalle työpaikalle. Vinkit antoivat Scandic Hotelsin henkilöstöjohtaja Riikka Mattila (RM) ja henkilöstötietojärjestelmien ja palkkahallinnon asiantuntijapalveluihin erikoistuneen Integratan toimitusjohtaja Riku Heinonen (RH).

 

  1. EDISTÄ KESKUSTELEVAA ILMAPIIRIÄ

    Paras keino estää työuupumusta on luoda työilmapiiri, jossa työntekijöiden on helppo puhua omista huolistaan ennen kuin ne äityvät ongelmiksi. Pomolla on tärkeä rooli: jos hän huomaa työntekijän käytöksessä muutoksia, asia pitää ottaa puheeksi. Hyvässä työpaikassa myös työkaverit pitävät huolta toisistaan.

    ”Keskusteluja ei pidä jättää kerran vuodessa käytäviin kehityskeskusteluihin. Meillä on lisätty niin sanottuja kahvikuppikeskusteluja: tasaisin väliajoin esimies ja tiimiläinen istuvat alas juttelemaan niitä näitä. Se on vähemmän hallinnonmakuista kuin kehityskeskusteluissa, ja pieniin huoliin on helppo tarttua ennen kuin ne kasvavat isoiksi.” (RM)

    ”Sen lisäksi, että juttelemme paljon arjessa, olemme myös siirtyneet palvelevan johtamisen malliin. Perinteisessä hierarkkisessa johtamisessa pomo jakaa työtehtävät, joiden suorittamista kytätään ja kerran vuodessa työstä puhutaan kehityskeskustelussa. Me teemme toisin. Työntekijämme ovat pitkälle itseohjautuvia, ja heidän tukenaan on verkkopalvelu, josta he voivat tilata tarpeisiinsa sopivia johtamispalveluita. Työntekijät voivat lisätä ostoskoriinsa esimerkiksi jaksamiseen tai työnkuvan muutostoiveisiin liittyviä palveluita ja tilata niitä joko joltakulta johtoryhmämme jäseneltä tai vaikka työterveydestä. Verkkopalvelu ei tietenkään poista tai vähennä arjessa käytäviä keskusteluita, vaan toimii niiden tukena.” (RH)

     
  2. LISÄÄ HALLINNAN TUNNETTA

    Stressiä työelämässä aiheuttaa hallinnan tunteen puutos.

    ”Meillä työntekijät saavat vaikuttaa omiin työvuorolistoihinsa. Niitä ei sanella ylhäältä päin, vaan jokaiselta kysytään toiveita ja parhaissa tapauksissa tiimit saavat miettiä vuorot keskenään.” (RM)

    ”Se, ettei kotielämä vaikuttaisi työelämään, on paskapuhetta. Ihminen on kokonaisvaltainen olento, ja se pitää myös työnantajan ymmärtää. Jos kotona on stressaava tilanne, työnantajan pitää voida joustaa.” (RH)

     
  3. TEE KEHUT NÄKYVIKSI

    Oma työ tuntuu merkitykselliseltä, kun omista onnistumisistaan saa kiitosta.

    ”Meillä on yrityksen oma Facebook-ryhmä, jota seuraa lähes 1600 työntekijää, ja siellä työntekijät kehuvat toisiaan. Sinne voi postata esimerkiksi kuvan kauniisti leivotusta kakusta tai hääparille valmistellusta sviitistä ja kehua nimeltä työkaveria, joka on sen takana. Lisäksi meillä on tapana, että jos asiakas lähettää jossain hotellissamme yövyttyään tai ravintolassa vierailtuaan kehuja, joissa mainitsee jonkun työntekijän nimeltä, kyseinen työntekijä saa kiitokseksi rahaa.” (RM)

    ”Meillä on neljän viikon välein kuukausipalaveri, jota ennen saa ilmiantaa työkavereita. Palaverissa hyviä suorituksia kehutaan koko porukan kuullen.” (RH)

     
  4. MAHDOLLISTA MAISEMANVAIHDOS

    Työhön turtumisessa voi auttaa vaihtelu.

    ”Kaltaisessamme isossa yrityksessä on mahdollista vaihtaa maisemaa kokonaan, eli esimerkiksi siirtyä toiseen kaupunkiin. Me kannustamme myös lyhytaikaiseen kiertoon: työntekijä voi mennä vaikkapa viikoksi tutustumaan toiseen yksikköön ja seurata, miten siellä hommat hoidetaan. Joskus sieltä palataan uusien ideoiden kanssa, joskus sen oivalluksen kanssa, että moni asia onkin omassa työssä hyvin.” (RM)

     
  5. SUHTAUDU PALKKAUKSEEN VAKAVASTI

    ”Yksi työnantajan tärkeimmistä keinoista hyvän työilmapiirin luomiseen on rekrytointi. Kun palkkaa uusia ihmisiä, pitää miettiä tarkasti, miten ihminen istuu porukkaan, ja kuunnella myös työntekijöiden toiveita siitä, mitä porukka kaipaa.” (RH)

     

Täten julistamme #onkopakkojaksaa-kampanjan alkaneeksi! Jaa tarina omastasi ja läheisesi työuupumuksesta joko Lilyssä tai somessa ja käytä hashtagiä #onkopakkojaksaa.

 

Osta myös uusin Trendi, jonka juttu kympin tytöistä puuttuu siihen, miksi naiset uupuvat. Tai vielä parempi, tilaa Trendi, jotta saat jatkossa kaikki hyvät jutut heti lukuun.

Kuuntele lisäksi Lily Talks -podcastimme jakso Kun arki uuvuttaa, jossa Anna Vihervaarasta -blogista tuttu Anna Kauhala ja Terveystalon johtava psykologi Tuija Turunen pureutuvat nuorten naisten lisääntyneeseen uupumiseen.

Kommentit

Mumbai Escorts (Ei varmistettu) https://www.manvikakkar.com/

Mumbai Call Girls offer hot love in the nighttime without any hassles. The babes are fond of sensuality and offer services to all the philanderers looking for fun. Thus, they relax your body and mind without any repulsion.
https://www.manvikakkar.com/
http://www.shilpichawla.com/
https://www.shwetamahajan.com/
http://www.delhiescorts.club/
http://www.ashnaimittal.com/
https://www.manvikakkar.com/
http://www.shilpichawla.com/
http://www.shreyasehgal.in/
http://www.divyaangi.com/
http://www.amarleen.com/
http://www.anupreetkaur.com/
https://www.shwetamahajan.com/
http://www.shilpichawla.com/
http://www.poonamgupta.com/
http://www.shiplichawla.com/
http://www.dilkaur.com/
http://www.minikaur.com/
http://www.bubblybindra.com/
http://www.monika-tiwari.com/
http://www.russianescortsindelhi.com/
http://www.delhicallgirls.club/
http://www.drisina.com/
http://www.poojarathore.com/
http://www.anchalkapoor.com/
http://www.anusaxena.com/
http://www.parmilajha.com/
http://www.harmitkaur.com/
http://www.priyankaagarwal.com/
http://www.anandjot.com/
http://www.shreyasehgal.com
http://www.nidhidixit.com/
http://www.nainasahni.com/
http://www.yalghis.in/
http://www.shreyasehgal.com/
http://www.kavitabatra.com/
http://www.nidhidixit.com/
http://nainasahni.com/
https://www.manvikakkar.com/lokhandwala-escorts-call-girl.html
https://www.manvikakkar.com/bandra-escorts-call-girl.html
https://www.manvikakkar.com/powai-escorts-call-girl.html
https://www.manvikakkar.com/goregaon-escorts-call-girls.html
https://www.manvikakkar.com/colaba-escorts-call-girls.html
https://www.manvikakkar.com/juhu-escorts-call-girl.html
https://www.manvikakkar.com/worli-escorts-call-girls.html
https://www.manvikakkar.com/chembur-escorts-call-girls.html
https://www.manvikakkar.com/russian-escorts-call-girl-mumbai.html
https://www.manvikakkar.com/independent-escorts-call-girl-mumbai.html

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.