”Vauvani oli vahinko”

Toimitus


”Raskaus oli vahinko”, väittää yhä useampi, vaikka jätti pillerit syömättä ja kondomit yöpöydälle. Miksi niin moni ei uskalla myöntää, että haluaa lapsen, kysyy uudistuneessa Trendissä toimittaja Raisa Mattila, yksi epäröijistä.


Pitkä parisuhde. Opiskelut paketissa. Oman alan työsopimus taskussa.

Kolmekymppisen kaverini elämä on enemmän kuin järjestyksessä. Seuraavaksi hän haluaisi saada vakitöitä ja ostaa poikaystävänsä kanssa asunnon. Tai niin kaverini vastaa, jos joku sukulainen utelee hänen lähitulevaisuudensuunnitelmiaan.

Meille ystävilleen hän on avoimempi. Kahvilan pöydässä hän pamauttaa ilmoille oikean haaveensa: ”Pettäisipä ehkäisy ja tulisin vahingossa raskaaksi.” Pöydän ympärillä istuu kourallinen naisia, eikä kukaan ylläty toiveesta. Päinvastoin me nyökyttelemme. Tutulta kuulostaa.

Ristiriita on iso: Vielä sata vuotta sitten vahinkovauva oli suurin piirtein pahinta, mitä elämässä saattoi tapahtua. Vahinko leimasi yksinäisen naisen ja saattoi kaataa varattoman perheen talouden.

Nyt kaverini ei suinkaan ole ainut nuori aikuinen, joka haikailee vahinkovauvan perään. Toive on niin yleinen, että se näkyy jo tilastoissakin. Kun Väestöliitto äskettäin kysyi kaksi–nelikymppisiltä lapsettomilta naisilta, mitä nämä ajattelisivat, jos tulisivat yllättäen raskaaksi, lähes kolmasosa sanoi, että olisi tyytyväinen. Yllätysvauva olisi siis melkein joka kolmannelle iloinen uutinen, vaikka kukaan vastaajista ei yrittänytkään tulla raskaaksi juuri nyt. Osa ei ollut vielä edes päättänyt, aikovatko he koskaan hankkia lapsia.

Minä tiedän tasan tarkkaan, mistä he puhuvat.
 

Laskelmoiva sukupolvi

Ulkona vihmoo syyskuinen tuuli, kun lähdemme poikaystäväni kanssa tavallisena arki-iltana pitkälle kävelylle. Meren rannassa kolkon rakennustyömaan laitamilla olemme ajautuneet vakavaan keskusteluun siitä, olisiko elämässämme yhdeksän kuukauden kuluttua tilaa uudelle perheenjäsenelle. (Kyllä, olemme juuri näin optimistisia lisääntymiskykymme suhteen.)

Olemme puhuneet aiemminkin siitä, että haluaisimme joskus tehdä yhdessä lapsen. Tämä on silti keskusteluista ensimmäinen, joka sivuaa myös yksityiskohtia: Kumpi jäisi vanhempainvapaalle? Paljonko päiväkotipaikka maksaa?

Lasken mielessäni kuukausia. Loka, marras, joulu. Vauva syntyisi kesäkuussa, eikä ajoitus olisi paras mahdollinen. Olen määräaikaisessa työsuhteessa, jonka päätyttyä haluan hakea uusia hommia ainakin kesäksi, koska juuri silloin niitä on alallani parhaiten tarjolla. Kuoppaamme siis lisääntymissuunnitelmamme toistaiseksi, sillä kyllähän asiasta ehtii puhua myöhemminkin.

Minun ikäpolvestani eli nykykolmekymppisistä on jo pitkään puhuttu jahkailevana sukupolvena, ja todisteita päättämättömyydestämme tuntuu riittävän. Juuri nyt naiset esimerkiksi saavat ensimmäisen lapsensa keskimäärin myöhemmin kuin koskaan ennen eli hieman alle kolmekymppisinä, vaikka tietävät, että raskaaksi tuleminen olisi nuorempana helpompaa.

Jahkailun lisäksi totuudessa on silti toinenkin puoli: se, että lykkäämme lapsentekoa ja vaikka asunnon ostoa, on myös äärimmäistä laskelmointia. Vielä 1970-luvulla puolet äideistä oli alle 23-vuotiaita, sillä pariskunnat eivät jääneet vatvomaan sitä, ovatko hetki ja kumppani varmasti oikeita. Nykyiset nuoret aikuiset jäävät, ja siksi lapsenteko venyy.

Väestöliiton tutkijan Anneli Miettisen mukaan elämä on tämän päivän nuorille aikuisille laskelmoitu projekti, jossa on tarkoitus päästä opiskelemaan haaveidensa alaa täsmälleen oikeana hetkenä – ja saada lapsia täydelliseen aikaan ja täydellisen kumppanin kanssa.

”Samoin kuin vaikka oman terveydentilan seuraaminen ja mittaaminen on osa oman elämän suunnitteluprojektia, niin sitä on myös lastenhankinnan oikean ajoituksen pohtiminen.”
 

Vahinkofiltteri päälle

Se, että laskee kalenteri kädessä täydellistä ajoitusta, ei kuitenkaan takaa sellaisen ilmaantumista. Ratkaisu? Turvautuminen ikiaikaiseen vahinkoon.

Hallittu paljastaminen on termi, jolla Anneli Miettinen kuvailee vahinkovauvapuheita. Vahingon hokemisessa on hänestä paljon samaa kuin hienosta aamiaiskattauksesta otetussa Instagram-kuvassa. Vaikka kuva harmonisesta croissant-asetelmasta on aito, se on suodatettu filtterin läpi, ja tiskikaaos on huolella rajattu kuvan ulkopuolelle.

Ihmiset puhuvat vauvatoiveistaan vahinkofiltterin kautta, koska vastuu omista valinnoista pelottaa.

”Nykyään elämästä puuttuvat selkeät suuntaviivat, sillä kuka vain on vapaa valitsemaan mitä tahansa. Pohjoismaissa perhesuunnittelua ei ohjaa edes uskonto, toisin kuin katolisissa maissa. Täällä ihmiset ovat lapsikysymyksen kanssa yksin”, Miettinen sanoo.

Kun kysymystä pohditaan yhä pidempään, myös tietoa ehtii karttua matkan varrella, ja juuri tieto lisää laskelmoivan sukupolven tuskaa. Kaksikymppiset ajattelevat tutkitusti pärjäävänsä joka tapauksessa, vaikka saisivatkin nyt lapsen. Vanhemmat taas ajattelevat kaikkea sitä, mikä lapsen myötä voi mennä pieleen.

”Miten käy uran? Entä parisuhteen, ystävyyssuhteiden ja oman ajan? Tällaisia pelkoja naiset luettelevat, kun heiltä kysytään lastenhankinnasta.”

Vahingon hokemisessa on pohjimmiltaan kysymys kasvojen säilyttämisestä. Jos esimerkiksi parisuhde menee pilalle lapsen myötä, vika ei ollut minun, koska päätös vauvastakaan ei ollut.

Lisäksi: mitä pidempään lapsenhankintaa lykkää, sitä todennäköisemmin on tietoinen myös siitä, ettei lapsi ole itsestäänselvyys. Monen kolmekymppisen lähipiirissä on jo ehditty kamppailla lapsettomuuden kanssa. Ei siis ole ihme, jos suora toive lapsesta muuttuu kahvilan pöydässä muotoon kunpa ehkäisy pettäisi.

”Kun ei puhu haaveestaan suoraan, ei menetä kasvojaan siinäkään tilanteessa, jos raskaus ei yrityksestä huolimatta ala”, Anneli Miettinen sanoo.

Ja jos perinteinen äitirooli tuntuu ahtaalta, mikä olisikaan vahinkovauvaa tehokkaampi tapa irtisanoutua siitä? Vahinkoa hokemalla kasvonsa säilyttävät myös naiset, jotka kyllä haluavat lapsia mutta eivät missään tapauksessa aio ryhtyä mammapalstoilla kantoliinavertailuja tekeviksi luomusoseäideiksi.

”Yhtäältä meillä on nykyään mahdollisuus tehdä elämän varalle yksityiskohtaisiakin suunnitelmia. Toisaalta elämä on aina epävarmaa. Nämä tekijät yhdessä synnyttävät tilanteen, jossa sattuma saa päättää”, Miettinen muotoilee.
 

Kondomi pöydälle

Totuus on silti se, että aikuisille ihmisille syntyy harvoin oikeita vahinkovauvoja. Väestöliiton tuoreiden lukujen mukaan vain kuusi prosenttia naisista ilmoittaa ensimmäisen raskautensa olleen ei-toivottu, eikä ihme. 1960-luvun jälkeen olemme saaneet paitsi e-pillerit, myös pakolliset terveystiedon tunnit. Nykyään nautimme sellaisestakin ylellisyydestä kuin reseptivapaasta jälkiehkäisystä.

Helsinkiläisen Vilman (nimi muutettu), 31, nyt runsaan vuoden ikäinen vauva onkin juuri sellainen vahinko, joita nuorille aikuisille tapahtuu: tiedostettu riski. Vilma ja hänen miehensä olivat olleet ennen raskausuutista yhdessä kuusi vuotta ja puhuneet jo pitkään, että lapsi kyllä hankitaan – sitten joskus.

”Halusimme molemmat uutta sisältöä elämään, mutta emme ehtineet koskaan sanoa ääneen toisillemme, että tehdään se lapsi nyt.”

Juuri siksi Vilma toistelee kavereilleen, että vauva oli vahinko. Siihen kaverit vastaavat, että älä viitsi, eikä ollut. He ovat tavallaan oikeassa, Vilma myöntää.

”Minä ja poikaystäväni yritimme välttää vauvaa, mutta emme aivan täysillä. Pillereiden ja kondomien sijasta laskimme varmoja päiviä ja luotimme keskeytettyyn yhdyntään”, Vilma sanoo.

Varmoja päiviä on laskettu minunkin taloudessani. Suuren lapsikeskustelumme aikaan olemme olleet poikaystäväni kanssa yhdessä neljä vuotta, eikä ajatus lapsesta ole ainakaan vuoteen tuntunut maailmanlopulta. Siksi luotamme joskus ovulaatiooni, kirjaimellisesti pelkän huvin vuoksi.

Yhtenä marraskuisena iltana jätämme jälleen kondomin yöpöydälle, vaikka virallinen lisääntymissuunnitelmamme onkin sama kuin iltakävelyllä syyskuussa käydyn keskustelun päätteeksi: ei nyt.

Yleensä kehoni toimii täsmällisesti kuin sveitsiläinen laatukello. Tällä kertaa ovulaationi alkaa kaksi päivää normaalia aikaisemmin ja aiheuttaa vahingon. Tai siis ”vahingon”, sillä toki me molemmat tiedämme, että suojaamattomasta seksistä saattaa seurata muutakin kuin suihkureissu.

Silti hoen raskaudesta kertoessani yllätysvauvaa vanhemmille, ystäville, siskolle, vanhalle kaverille jumppatunnilla, jopa pomolle.

Valtavan elämänmuutoksen edessä tuntuu ennen kaikkea turvalliselta kutistaa itsensä tekijästä kohteeksi: meille nyt vain sattui käymään näin. Minusta tuntuu siltä, että saan säilyttää oman identiteettini – tyypin, joka tykkää käydä töissä, urheilemassa ja ystävien juhlissa –, kun vatsaani pyöristää joku muu kuin tekemällä tehty lapsi.

Mutta äkkiä päälle pamahtaa ahdistus.
 

Miesten vuoro

Aamupahoinvoinnin sijaan kärsin yöunet vievistä kysymyksistä. Tiesimmekö varmasti, mihin ryhdyimme? Olisiko näin isosta asiasta sittenkin pitänyt tehdä tietoinen päätös? Nyt lopullinen kyllä jäi lausumatta.

Todennäköisesti muissakin vahinkotalouksissa pohditaan samaa. Anneli Miettisen mukaan vahinkoon turvautumiselle on vielä yksi syy: kyvyttömyys tunnustaa suoraan edes kumppanilleen, että toivoisi lasta.

Turha silti kuvitella, että vain naiset potisivat salaa vauvakuumetta. Myös miehet myöntävät kyselylomakkeissa kärsivänsä vauvakuumeesta. He vain eivät puhu siitä kotisohvalla.

”Jos miehet sanoisivat nykyistä aktiivisemmin ääneen sen, että minä muuten haluaisin lapsen, myös naiset uskaltaisivat todennäköisesti ilmaista toiveensa suoraan vahingosta haaveilun sijasta”, Miettinen uskoo.

Totuus on kuitenkin se, että puheen sijasta lapsia tehdään toiminnalla. Tutkimusten mukaan ensimmäisen lapsensa jo saaneista pari–nelikymppisistä naisista iso osa – joka neljäs – olisi halunnut lapsia aiemmin kuin lopulta sai.

Eikö siis ole vain hyvä, että lapsia joskus toivova voi jättää mahdottomalta tuntuvan päätöksen herran haltuun? Helsinkiläinen Vilma ja hänen puolisonsa saattaisivat olla vanhempia siinäkin tapauksessa, että olisivat ehtineet jutella lapsenhankinnasta ennen testitikun kahta viivaa.

”Ennen raskausuutista en saanut ylennystä, jonka olisin kovasti halunnut. Olin jo itsekseni kaavaillut, että jos en saa hommaa, teen lapsen nyt. Niin kävi.”

Ei vahingossa – vaan sattumalta.

 

Juttu on julkaistu uudistuneessa Trendissä, joka lupaa LISÄÄ NAISIA, LISÄÄ VIISAUTTA!
 
Lue myös: MITÄ TAPAHTUI, KUN SUORITTAJA HYPPÄSI ULOS URAPUTKESTA?
 

Tilaa Trendi tästä, saat ihanan tilaajalahjan.

 

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

Ohoh, aika yllättävää!

Mä olen muuten jo ajat sitten laittanut tuon vahinkofiltterin päälle - koko elämälleni. En viitsi enää liiemmin suunnitella, kun eihän sitä kuitenkaan voi koskaan tietää, mihin se puu sitten loppujen lopulta kaatuu. Tekee elämän yllättävän paljon helpommaksi ja stressivapaaksi. Just going with the flow. 

Toimitus
Toimitus

Elämäni vahinkofiltterillä - siinä on elämäkerran nimi valmiina. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja sitten on myös niitä, joiden vauva on "vahinko", koska pariskunta ei pääse yksimielisyyteen siitä onko jo oikea aika. Molemmat tahtovat lapsen sitten joskus. Toisen joskus olisi nyt ja toinen haluaisi sopivamman elämäntilanteen.

Tutustuin hiljan äitiin, joka kertoi minulle tulleensa ensin ihan oikeasti vahingossa/huolimattomuuden vuoksi raskaaksi (pillerit + vatsatauti), mutta tämä raskaus päättyi keskenmenoon. Siitä lähtien nainen toivoi kovasti raskautta, mutta mies olisi halunnut vielä odottaa parempaa elämäntilannetta. Vuoden ajan tämä nainen "otti ehkäisypillereitä" ennen kuin tuli uudestaan raskaaksi. Mies luulee, että raskaus oli täysi yllätys ja vahinko.

Nainen perusteli valintaansa pakottavalla tarpeella saada vauva syliin. Tämä tunne ajoi yli aivan kaikesta. Hän sanoi olleensa masennuksen partaalla ja epäoivoinen.

Minulle ulkopuolisena tilanne oli hämmentävä. On väärin huijata toinen ihminen vanhemmaksi, vaikka hänkin lapsia joskus haluaisi. Nainen teki yksiselitteisesti väärin, mutta silti pystyin ymmärtämään hänen motiivinsa. En tekisi itse ikinä samoin, mutta en kuitenkaan pysty tuttavaani tuomitsemaan. Inhimillisyydessään hän teki väärin ja nyt on myöhäistä moittia, kun lapsi on sylissä. Mies lopulta tahtoi myös lapsen (ja iloitsi "vahinkoraskaudesta"), mutta hän olisi halunnut varmistella ja pedata puitteita viimeisen päälle ennen lasta. Parisuhteelle salaisuus on varmasti kammottava taakka.

Kirjoituksessa mainittu varmistelu on itsellenikin tuttu ajatus. Sekä toivomus "vahingosta", vaikka huolellisesti ehkäistiinkin. Tunsin itseni täysin vastuuttomaksi tullessani 27-vuotiaana pitkässä ja kaikin tavoin erinomaisessa parisuhteessa suunnitellusti raskaaksi. Meillä ei ollut ns. kaikki boksit ruksittuna ja järki käski odottamaan vielä monta vuotta, että olisimme varmasti taloudellisesti järkkymättömän vakaita. Oikeasti meillä oli lopulta kaikki tarvittava.

Toimitus
Toimitus

Kiitos kommentistasi, koska niinhän se on kuin sanot: "Oikeasti meillä oli lopulta kaikki tarvittava."

Asiaa miettinyt (Ei varmistettu)

Vahinkovauvassa on vielä kaksi puolta, joita ei blogissa käsitelty: osittainen vapautus vastuusta maailman liikakansoituksen suhteen sekä vastuusta syntyvälle lapselle siitä, että hänet tietoisesti tuotiin maailmaan. Omassa suvussani esimerkiksi on niin paljon mielenterveysongelmia, että jos joskus saan lapsen, pitää varmaan alkaa säästää lapsen terapiaa varten heti synnäriltä päästyäni... Maailman tila on myös sellainen, että en koe mulla olevan tarpeeksi mahdollisuuksia taata lapselle turvallista ja onnellista elämää. Silti haluaisin lapsen. Ihan omista itsekkäistä syistäni.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minäkin toivoin vahinkoa, että ehkäisy pettäisi ja kuukautiset jäisivät tulematta. Silti tietoisen päätöksen tekeminen oli yllättävän vaikeaa, siitä huolimatta että tiesin jo toivoneeni raskautta. Vastuu tuntuu paljon suuremmalta niin ja se, että tietysti altistuu pettymyksille.

Ja meillä lapsista keskusteltiin huolellisesti yhdessä. Mutta kun plussa sitten pärähti, iski kaikesta huolimatta jännitys päälle. Että ollaanko valmiita ja mitä jos ja kuinka me selvitään ja sitten tulee se vauva ja ja ja. Ei se päätös siis välttämättä hirveästi auta. :)

Toimitus
Toimitus

Niinhän se on. Että vaikka miten olisi päätös tehty niin ei mistään silti voi olla varma ja se väistämättä jännittää.

Amma
Why you little!!

Meidän esikoinen on tällainen "vahinko" joka ei todellakaan ole vahinko. Ehkäisyä ei siis oltu käytetty puoleentoista vuoteen, mutta koska pitkä parisuhde, harvoin seksiä ja yleensä keskeytetty yhdyntä, niin joku näistä kerroista sai aikaan sitten esikoisen. Olin itse ehtinyt aloittaa sen vauvahaaveilun taas uudelleen, mutta miehelle oli parempi se "sitten joskus"-vaihtoehto. No, tuli sitten just silloin, ihan hyvään saumaan.

Olen myös miettiny sitä, että "vahinko"-valttikortilla on helpompi sitten pelata se "huono äiti"-kortti, eli saa luvan kanssa olla väsynyt ja pettynyt asioihin, toisin kuin niillä, jotka ovat haluamalla halunneet lapsensa. Tästä siis seuraa se "kyllä ne lapset itse pitää hoitaa, kun ne on itse halunnutkin"-keskustelu, joka taas ei sitten johda mihinkään. Kyllä halutuistakin lapsista saa olla pahalla päälä, väsynyt ja pettynyt.

 

Toimitus
Toimitus

"Kyllä halutuistakin lapsista saa olla pahalla päälä, väsynyt ja pettynyt." Aamen!

mirvaannamaria

No mulla oli ihan rehellinen vahinko :D

En oo ehkä mistään yllättynyt elämässä niin positiivisesti kuin äitiydestä, kaikki ne vauvavuoden kauhukuvat oli ihan p*skaa, se oli ihmeen helppoa aikaa. Vaikka vahinkovauvan kanssa odotinkin jotain ihan muuta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuntuu, että julkaisette täällä blogissa nykyään ihan hirveän paljon juttuja, jotka olen jo lehdestä lukenut. Vähän tympäisee. Lehti ei tunnu niin spesiaalilta, kun samat jutut voi lukea täältäkin. Anteeksi negapalaute, tykkään teistä silti.

- S.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen tavallaan samaa mieltä mutta tulin kuitenkin mielenkiinnolla lukemaan näitä kommentteja koska ne tavallaan jatkavat jutun arvoa ja saattavat tuoda uusia näkökulmia. Aihe on itsellenikin ajankohtaista ja on kiinnostava lukea mitä muut ajattelevat samasta aiheesta.

Toimitus
Toimitus

Kiitos kommentistasi S. Julkaisemme verkossa muutamia lehdessä julkaistuja juttuja (nyt myynnissä olevasta numerosta on julkaistu kolme juttua). Ajatuksena on, että ne voi ensin nautiskella lukien kotisohvalla omassa rauhassa ja sitten jutut tulevat vastaan myös verkossa ja niihin voi reagoida täällä. Lukijat voivat kertoa kommenteissa, mitä pitivät jutusta, jakaa kiinnostavan jutun kaverilleen yms. ja se tuo mielestämme juttuun tosi paljon lisäarvoa. Tässäkin kommenttiboksissa on mahtavasti erilaisia kokemuksia ja näkemyksiä aiheeseen! Lehdessä on myös vähintään 100 sivua, joita ei nähdä verkossa, eli kyllä yllätyksellisyyttä tulee löytymään paperiversiosta jatkossakin :) Aina saa antaa myös negapalautetta, mekin tykätään sinusta silti!

Aditu
MILF journal

Hyvä teksti, ei sinällään yllätä että asia on noin, kun meilläkin kerran täällä yksi kappale tahallista vahinkoa. Mies halusi vauvaa, minä en, joten jos "vahinko" ei olisi käynyt, ei sitä olisi koskaan tullut! Onneksi tällä "vahingolla" oli kuitenkin ihan hyvät seuraukset ja äitinä olo on omanlaistaan kivaa, vaikka raskautta ei uusiksi halua kokea. ;)

Foibe
B-puoli

Taidanpa kuulua samaan kastiin: kovasti aina sanon, että lapsi oli vahinko, mutta eihän se sitä ollut. Kuinka se olisi voinut olla, kun molemmat jättivät ehkäisyn yöpöydälle?!

Olin haaveillut lapsesta pitkään, mutta koska opintoni olivat kesken ja parisuhde vähän niin ja näin, en ollut koskaan lausunut toivettani ääneen. Koska silloin olisin altistanut itseni negatiivissävytteisille kommenteille siitä, kuinka tutkinto pitää olla ensin suoritettuna, isompi koti hankittuna, kumppanin juuri se oikea, taloudellisen tilanteen optimaalinen - you name it.

Paljon helpompaa oli ja on sanoa, että ei se lapsi nyt ihan suunniteltu ollut. Sillä antaa itselleen aika paljon anteeksi - ja muutkin antavat.

Vierailija (Ei varmistettu)

Se yksi yö, kun humaltuneena kaaduttii siipan kanssa petiin ja unohdettiin ehkäsy. 2 päivää myöhemmin hain jälkiehkäisyn. 3 viikkoa myöhemmin tein positiivisen raskaustestin. 3 viikkoa asiaa mietittiin, laskettiin plussia ja miinuksia. Eilen otin ensimmäisen pillerin ja raskaus pysäytettiin, huomenna keskeytys "hoidetaan" alta pois.

Kaiken järjen mukaan minun ei pitänyt tulla raskaaks näin helposti, olen lähempänä 40, tupakoin ja en muutenkaan elä terveellisesti, sama pätee isään. Raskausuutinen oli shokki, itkin tunti tolkulla, en pystynyt käsittään että miten näin voi käydä (vaikka oma vikahan tämä oli). Koin syyllisyyttä lopullisesta päätöksestä, koska jotkut eivät saa lapsia ollenkaan ja minä itsekkäästi keskeytän raskauden. Olen silti 100% päätökseni takana vaikka päätös ei ollut todellakaan helppo.

N. (Ei varmistettu)

Abortin itsekin tehneenä lohdutan: älä turhaan soimaa itseäsi, päätös oli teille oikea. Ymmärrän niin tuon syyllisyyden tunnon, itsekin olen kokenut syyllisyyttä omasta päätöksestäni keskeyttää raskaus, varsinkin kun läheiselle ystävälle raskaaksi tuleminen ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa kuin sitä usein luulee.

Syyllisyydentunnosta huolimatta tiedän, että abortti oli oikea päätös. Eikä se syyllisyyskään enää nykyään paina harteita, ei minun päätökseni pitää vauva/keskeyttää raskaus paranna (eikä pahenna) kenenkään muun mahdollisuuksia tulla raskaaksi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos kannustavasta kommentista! :) Lämmitti mieltä kovasti, luin sen eilen kun kivut vihdoin loppui, mutten jaksanut silloin mitään vastata. Lopullisen keskeytyksen suoritin eilen ja olihan se sellainen kokemus, etten ikipäivänä halua sitä toiste kokea. Mutta se mikä ei tapa, se vahvistaa (tai ainaki v**tuttaa) :)

Itse olisin aikanaan kovasti toivonutkin tällaista "vahinkoa" mutta koitapa hormonikierukalla + endometrioosilla saada aikaan :D Syynä oli nämä yllämainitut, ei pystynyt myöntämään itselleenkään että haluaa lapsen, pelko siitä vastuusta. Useammalla kaverilla on ollut samantapaisia toiveita ja osa on tällaisen ns. vahinkolapsen saanutkin, eli kyse ei varmaan ole mistään kovin harvinaisesta asiasta. 

Osittain koen että tämä saattaa heijastella sitä melko ankaraa äitikulttuuria, mikä meillä vallitsee, melko yhdenlainen kuva siitä äitiydestä ainakin julkisessa keskustelussa. Itse koin tämän äitiroolin yhtenä suurimpana ahdistuksen kohteena tästä asiasta päätettäessä. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Raskauden yrittäminen on myös aika stressaavaa puuhaa. Itsellä ainakin kummittelivat mielessä kaikenlaiset lapsettomuustarinat, joita nykyään tulee joka puolella vastaan. Tuntui, että kun lasta aletaan tosissaan suunnitella, ei haavetta voi enää sivuuttaa, vaikkei yritys onnistuisikaan. Että elämästä sitten perustavanlaatuisesti puuttuu jotain, vaikka ennen yritystä ei varsinaisesti oltu mitään vailla.
Meillä onneksi yritys tuotti lopulta tulosta, mutta oli sen verran kuormittavaa, että toinen lapsi "vahingossa" ei olisi mikään katastrofi :)
Tuttavapiirissä on useita näitä "vahinkolapsia", 30+ pariskunta jollakin verukkeella siirtyy varmojen päivien ehkäisyyn ja "yllättäen" saa lapsen. Kaikki ovat olleet lapsistaan tosi onnellisia.

Vierailija (Ei varmistettu)

Vaikken vielä olekaan kolmekymppinen vaan lähempänä kahtakymppiä, tunnistin itseni tekstistä. Vahinkovauva olisi varmaankin parasta, mitä voisin tähän hetkeen kuvitella. Olemme olleet naimisissa nyt muutaman vuoden ja tiedämme, että haluamme lapsen/lapsia. Minulla on kuitenkin maisterintutkinto vielä kesken ja valmistumisenkaan jälkeen tuskin pitkään aikaan luvassa turvattua työtilannetta. Tuntuisi jotenkin väärältä ja vastuuttomalta yrittää nyt saada lasta, sillä lisääntyminen nyt tarkoittaisi väistämättä oman urani (jos sellaista edes alallani tai ylipäätään 2010-luvun akateemisilla naisilla voi olla...) kehityksen kannalta vaikeuksia. Ja kuitenkin tiedän, että jos nyt tulisin raskaaksi, olisimme hämmennyksen jälkeen onnellisia ja varmasti asiat tavalla tai toisella järjestyisivät. Tietoisesti lapsen yrittäminen kuitenkin aiheuttaisi minulle syyllisyyttä ja olen varma, että ainakin vanhempani ja osa lähipiiristäni ihmettelisivät, miten voisin "tahallisesti" heikentää työllistymis- ja uranäkymiäni lisääntymällä nyt.

Emme kuitenkaan ole vielä puolisoni kanssa päätyneet vahinkofiltteriin - toisinaan vain toivon, että pillerit eivät toimisikaan, mutta silti tunnollisesti niitä syön. Vahinkovauva vähentäisi syyllisyyttä muiden elämän osa-alueiden mahdollisesta "kärsimisestä" ja lopettaisi sen ainaisen "milloin on paras aika vauvalle?" -pohdinnan. Tuntuu, ettei sitä parasta aikaa koskaan tule, jos pyrkii toimimaan kaikin puolin yhteiskunnan ja lähipiirin odotusten mukaisesti...

annn (Ei varmistettu)

Just näin! Itsekin haaveilen ehkäisyn pettämisestä. Olen 34v ja häilynyt aina siinä rajoilla: Haluan lapsia/En halua lapsia. Oma vapaus ja aika ovat minulle äärimmäisen tärkeitä. Silti välillä haluaisin lapsen, välillä en. Kummallista tässä on se, että se halu tuntuu vaihtelevan hormonikierron mukaan: Ovulaation aikaan en halua, kierron lopussa haluan. Mitä minä oikeasti haluan? Olen kuitenkin sen verran utelias, että haluaisin tietää miltä äitiys tuntuu. Ehkä siksi toivon "vahinkoa". Tuntuu mahdottomalta tehdä niin iso päätös tietoisesti. Kaikkihan olisi ulkoisesti täydellistä lapsen kasvattamista varten: Koulutus, vakityö, omistusasunto ja hyvä mies.

MuuMuu (Ei varmistettu)

On mielenkiintoista huomata, ettei valintaa jatkaa raskautta pidetä valintana - vain abortin tekeminen on "valinta". Se, että "vahinkoraskaus" jatkuu, ilmeisesti vain tapahtuu ilman mitään tietoista päätöstä raskauden jatkamisesta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ainakin minä (Vierailija pari kommenttia ylempänä) nään kyllä "vahinkoraskautumisen" jälkeen lapsen pitämisen todellakin valintana. Ei lapsi vahingossa synny (lähes) missään tapauksessa nyky-Suomessa. Kaiketi tässä kuitenkin enemmän on kyse naisista, jotka haluaisivat nimenomaan vahingossa _raskautua_: lapsi ei olisi katastrofi ja sitä jopa ehkä tietoisesti halutaan (ainakin joskus tulevaisuudessa -ajatuksella), ei vain haluta myöntää lapsen haluamista tai tehdä "lopullista" päätöstä itse.

MuuMuu (Ei varmistettu)

"Ei vain haluta ... tehdä "lopullista" päätöstä itse."

Mutta tätä juuri tarkoitan: kyllähän se lopullinen päätös on tehty itse, kun on päätetty olla hankkimatta aborttia. Mutta noin yleensä ottaen näyttää siltä, etteivät ihmiset pidä sitä "päätöksenä" tai "valintana".

Tellu (Ei varmistettu)

Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut sanonnan, että "emme yrittäneet" vaan "annoimme lapsen vain tulla". Jos ehkäisyä ei käytetä ja vähänkin vilkuillaan kalenteriin, kyllä se jo minusta yrittämistä on. Miksi sitä ei voida tunnustaa?

Uskon, että moni nimenomaan tekee niin, että vähättelee yrittämisen merkitystä ja muille kertoo tulleensa raskaaksi puolivahingossa. Se luo väärää mielikuvaa siitä, että monet tulevat raskaaksi jo pelkästä silmäniskusta. Se taas on karhunpalvelus kaikille lapsesta haaveileville naisille.

Kommentoi