VIHAAN MIEHIÄ – 7 idiooteinta urostyyppiä

tero.jpg

 

Miehistä on tullut rasite. Minua ainakin huolestuttaa se, miten julmuuteen tottuneet miehet osoittavat netin suojissa kohtuutonta vihamielisyyttä naisia kohtaan, koska nämä paljastavat julkisesti näkemyksiään tai ihoaan. Häpeä omaa sukupuolta kohtaan on tilanteessa kevyt tunne – minun tunteeni on miesvihaa eli misandriaa.

Yleensä, jos joku sanoo vihaavansa miehiä, hänelle huudetaan: Eikö kulli kelpaa? Ei todellakaan kelpaa nykymuodossaan, ja kerron myöhemmin miksi, mutta jutellaan sitä ennen mieheyden odotuksista.

Tietenkään ei ole olemassa yhtä suomalaista mieheyttä vaan hyväksytyt tavat olla uros ovat jakautuneet. Omassa kuplassani Helsingin Kalliossa suurin osa miehistä on järkeviä pehmoja, mutta miesnössööntyminen tuntuu olevan kamala asia monille uhriksi heittäytyville uroksille (en edes linkkaa Henry Laasasen kirjoituksiin). Nämä ovat niitä samoja miehiä, jotka ensin vakuuttavat rakastavansa kaikkia naisia, ja kun sitten tulevat torjutuiksi, muuttuvat miesten alistamisesta kitiseväksi nuivakkeiksi, jotka vaativat oikeuttaan vaginaan, koska 1950-luvulla keksittiin pyhät sukupuoliroolit.

Kaikille ihmisille, miehille ja naisille, jotka toitottavat, että miehen pitää saada olla mies ja pojat ovat vain poikia, sanon: Ei kiitos, en halua olla sodan jälkeinen ihannemies. Koska sitä suomalaiselta mieheltä tunnutaan yhä vaativan.

Siksi juuri nyt tarvitaan kiistelyä mieheydestä, uusi miehen kriisi, joka murentaa mieshegemonian. Minulle se olisi mannaa, koska minusta on koko elämäni ajan tuntunut, että maskuliininen etuoikeus valuu ohitseni, koska olen aina ollut perinteisessä mielessä surkimus.

Esimerkiksi:
En ole armeijaa käynyt mies.
En ole tarpeeksi pitkä mies.
En ole sählyä pelaava joukkuepelaaja.
En ole positiivinen johtajamies.

Mutta älkää ymmärtäkö väärin: se ei ole haitannut, ei sitten yhtään. Suosittelen kokeilemaan. Nössöilyssä on etunsa.

Otetaan esimerkiksi halaaminen. Jos minulle läheinen mies on läheisyydessäni, oma reaktioni on halata häntä  ei lyödä MIEHEKKÄÄSTI rystysiä yhteen, kuten nykyään pitäisi miespuolisia kavereita tervehtiä. Läheisyys miesten välillä on liian usein sidoksissa väkivaltaisuuteen: painimiseen ja tönimiseen. Sen sijaan halaamisesta ei juuri ole tähän maailmaan ongelmia koitunut – paitsi järjetöntä vaivaantuneisuutta, jos sattuu halaamaan miestä selvin päin.

Kysynkin: miten helvetissä suomalaiseen miesihanteeseen on kirjoitettu jäykkyyden ihailu ja tunnevammaisuus? Suomalainen mies ei juoruile, eikä suutele. HIRVEÄ IHMINEN! Entä se, että suomalainen mies on hirveä mulkero ensinäkemältä mutta pidemmän päälle tosi luotettava tyyppi, eikä niin mulkero enää? HIRVEÄ IHMINEN!

En halua lukeutua tuollaiseen joukkoon, mutta en sille mitään voi. Mieheksi minut nimittäin tekee penikseni, tuo ylikasvanut klitoris.

Siksi toivoisin, että lihasauvan käyttöä voisi miettiä uusiksi. Nyt peniksen tehtävä on tunkeutua paikkoihin, mutta voisiko se vain olla, ajallaan jököttää ja maata silitettävänä? Eikö se ole sivistynyttä kulttuuria, että ruumis ymmärretään kontrolloida, eikä munaakaan ole pakko tunkea mihinkään?

Jos mieheyden perustaa – eli penistä – pystyisi muuttamaan vähemmän aggressiiviseksi, ehkä olisi helpompi hyväksyä se, että mieheys tulee muuttumaan jatkossa hyvinkin paljon. Tällöin kenenkään ei tarvitsisi jäädä juoksuhautoihin syrjäytymään menetetystä valta-asemasta.
 

Jos voisin päättää, aloittaisin muutoksen seitsemästä kauhuveljeksestä. Tässä top 7 miestyyppiä, joiden toivon muuttuvan:

1. Jaritervomainen setämies, joka keski-ikäisyydessään saarnaa kädet niskan taakse ojennettuina.
2. Pienen kunnan kylänraitilla kävelevä mies, joka huutaa minulle homo, koska ei osaa käsitellä homoseksuaalista halua itsessään.
3. Bemarilla ajava, sikailustaan ylpeä pomomies, jolle suojatie on kiihdytyssignaali. Tämän saunasopimusmiehen uudelleenkoulutus tulee olemaan raskain savotta, kun lihamöykky ei selviä päivää ilman polttomoottoria rinnallaan.
4. Viiden tonnin kuukausiliksainen insinöörimies, joka perustelee luonnontieteellisillä faktoilla ummehtuneita sukupuolirooleja.
5. Basso-jäbä, jolle tieto on fiilistä ja jonka mielestä paras musiikki syntyy miesten runkkuringissä.
6. Tavallinen mies, joka bondaa vain miesten kanssa (jotenkin oksettavin lajityyppi).
7. Nuori nörttimies, joka syttyy naisvihaan tuosta vaan, koska ei ole koskaan elänyt ihmissuhteessa, jossa tehdään kompromisseja rakkaudesta. Tämä on vaarallisin miesryhmä.

Näiden veljesten sauna on jo ilmiliekeissä, mutta jonkun pitäisi vielä raahata heidät ulos omasta pätsistään.

 

Lue Tero Kartastenpään aikaisempia kirjoituksia:

Julkisesti alasti? Siitä vaan!

Lapseton kertoo: miksi hankit lapsia

7 huonoa perustelua miksi sukupuolettomuus ei toimi

Sivistynyt bileröökaaja

Feministien hylkäämä mies

Kun dyykkari kinkun löysi

 

Seuraahttps://twitter.com/kartastenpaa

 

Kommentit (62)
  1. Humppa-Kaarina
    8.8.2017, 17:18

    Itse itsensä suvaitsevaisiksi luokittelevat ihmiset ovat oman kokemukseni perusteella juuri niitä ahdasmielisimpiä. Suvaitaan suvaitsevaisuutta ja kaiken maailman kristallihippeilyä, mutta annas olla kun olet vähänkään eri mieltä tai erilainen niin heti alkaa syrjintä ja leimataan sivinistiksi/juntiksi. Tämä artikkeli oli jälleen osoitus tästä. Pidin itseäni ennen feministinä, mutta se on ajautunut juuriltaann liian kauas. Intersektionaalinen ja muu ”erikoisfeminismi” on niin oikeamielistä ja huumorintajutonta että suorastaan itkettää. Onneksi en asu enää Kalliossa enkä muutenkaan ole suuremmin ihmisten kanssa tekemisissä, niin voin elää omassa kuplassani, jossa jokainen saa olla sellainen kuin haluaa, toiset huomioon ottaen, muttei itseään siinä sivussa kadottaen. Myös ne militanttifeministit ja muut vouhottajat.

  2. Lätkänpelaaja + Ylikersantti
    30.12.2014, 13:00

    Okei..

    Ensinnäkin

    En ole armeijaa käynyt mies.
    – Olen armeijan käynyt mies. Ylikersantti ja tehtävältäni yksikönvääpeli ja armeija oli mielestäni todella hauskaa. Sai tavata uusia ihmisiä ja sain paljon uusia ystäviä. Saimme tehdä joka päivä uusia asioita joita ei siviliissä voisi tehdä. Opimme joka päivä jotain uutta itsestäni ja ympäristöstäni. Oli vain 12kk + 6kk elämästäni, mutta kannan ne muistot aina mielessäni- loppu elämäni. Good times.

    En ole tarpeeksi pitkä mies.
    – Olen pituudeltani 178cm, mutta tiedän ettei pituus tee miestä vaan KUKA SÄ oot. Tiedän monta +180cm ”urpoja” 😉

    En ole sählyä pelaava joukkuepelaaja.
    – Pelaan jääkiekkoa ja olen sitä pelannut monessa joukkueessa koko ikäni. MUTTA olen maalivahti joten pelaan silti ”yksinäistä” osaa vaikka olen osana joukkuetta. Suihkuun mennään kuitenkin porukalla! 😀 Jii-haa! Haha!

    En ole positiivinen johtajamies.
    – Positiivisuus on kaksiosainen kokonaisuus: Osa positiivuudesta tulee luonnostaan jos vaan antaa sille tilaisuuden tulla. Olemalla avoin ja antamalla ympäristölleen mahdollisuuden, sieltä se useimmiten kumpuaa. Toinen puoli positiivisuus kokonaisuudesta tulee myös henkilökohtaisemmalta ”päätöksen” kautta. Pitää voida/osata asennoitua ja tavallaan ”päättää” että tänään minä keskityn hymyilemiseen! Enkä ärsyynny tai suutu vaikka tekis mieli.
    Olen harrastuksissa usein ollut tiiminvetäjänä, vapaaehtoistoiminnassa vastuuhenkilönä, armeijassa ryhmän- ja joukkueenjohtajana. Työelämässä olen esimiehenä. Mutta en ole koskaan ajatellut että johtajuus olisi syy saa valtaa. Vaan sitä että saan mahdollisuuden suoda, tuoda, luoda kanssa-ihmisille/työryhmälle/tiimille hyvät, hauskat ja jokaisen vahvuudet esille tuova ympäristö! Tehdääksemme itsestämme parempia!

    ”Happiness is a choice, not a state of mind”

    En tiedä missä kirjoittaja on kasvanut, hän taustaansa tai minkälaisessa elämän traumassa hän elää-
    mutta minä olen kasvanut erittäin ns. ”maskuliinisessa” ympäristössä..ja meillä kyllä miehetkin halaavat toisiaan kun tavataan! Koska ollaan hyviä kaverieita, joukkuetovereita ja ystäviä.

    Tsemppiä vaan!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *