Viikon hyvän olon vinkki: Muistele onnenhetkiäsi

Toimitus

Oli aika, jolloin joka toinen julkkis julisti kirjoittavansa kiitollisuuspäiväkirjaa. Itse kukin inspiroitui ja alkoi tehtailla omia kiitollisuuslistojaan.

Ja aika monen uudelle harrastukselle kävi samalla tavalla kuin niille muillekin suurille suunnitelmille, joissa meditoidaan päivittäin, syödään pelkkää raakaruokaa ja aletaan käyttää rintsikoihin mätsääviä alushousuja.

Mutta tottahan se on, että hyvien hetkien muistelemisesta tulee ihana olo. Kun oikein alkaa kaivella, keskellä marraskuisintakin tammikuun päivää tajuaa sittenkin olevansa aika onnellinen. (Mitä sitten, vaikka aurinko ei juuri nyt paistakaan, minullahan on ihania ystäviä ja viimekesäisiä mustikoita pakastimessa!)

Onnellisuuden hehkuttaminen lisää onnellisuutta. Kysykää vaikka Mangomalen-Roosalta, joka kertoo, miksi hän on onnellinen. Roosa muistelee viime vuoden ihania onnenhetkiään, jotka ovat pieniä ja silti niin suuria:

"Aamuisin luin kirjaa Lapinlahden mielisairaalan salakallioilla, iltaisin pulahdin auringonlaskussa mereen."

Ja koska ilo tunnetusti lisääntyy jakamalla, haluamme kuulla, mitkä viime vuonna tapahtuneet asiat tekevät sinut onnelliseksi.

Minkä asioiden muisteleminen tekee sinut onnelliseksi? Mitä viime vuonna tapahtunutta haluat hehkuttaa?

Kuvat: Mangomalen

Kommentit

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Kiitti vinkistä! Tällaselle mun kaltaiselle synkistelijälle tuli aika tarpeeseen. Teinpä ihan oman postauksensakin näistä. :)

SARI H.
KOLIBRI

Olin mieheni kanssa Naantalin kylpylässä kesällä.

Siellä herkuteltiin ym. kivaa..

lottawantsitall

Mä tein uuden vuoden kunniaksi blogiini postauksen vuoden 2013 parhaista hetkistä. Kuvien läpikäyminen oli ihan mahtavaa! En edes muistanut mitä kaikkea ihanaa olinkaan ehtinyt tehdä. Suosittelen kaikille! :)

Kommentoi