Ylläpito tiedottaa: Muutoksia mainospaikkoihin

Testasimme viime- ja edellisviikolla Lilyn sisällön keskellä sijaitsevaa uudenlaista mainosmuotoa. Sisältökentässä sijaitseva mainos osoittautui kriittisen tärkeäksi sivuston mainosmyynnin parantamisessa, mutta olemme myös kuulleet palautteenne mainospaikan häiritsevyydestä.

Kehitimme mainospaikkaa palautteen pohjalta, eikä sitä jatkossa näytetä lyhyiden juttujen yhteydessä. Toistaiseksi mainospaikkaa ei myöskään näytetä Lilyn sopimusblogeissa, joissa kehitämme eri tavoin uudenlaisia kaupallisia ratkaisuja syksyn ja talven aikana. Pyrimme myös edelleen kehittämään mainosratkaisuja vähemmän häiritseviksi kannattavuutta menettämättä.

Terveisin

Ylläpito

 

Kommentit (48)
  1. Voi **ttu noitten mainostenne kanssa. Välillä painaa vahingossa itsensä mainokseen kun tarkotus on selata tekstiä alaspäin, mutta ne perkeleet lävähtää keskelle tekstiä saatuaan itsensä vihdoin ladattua. Lilystä on tullut ihan surkea! Ei ihme että parhaat bloggaajat ottaa ja lähtee.

  2. Hei ylläpito, mitäs nyt on meneillään? En ole koko päivänä saanut ladattua sivustolle yhtäkään kuvaa, joten en pääse päivittelemään blogia. Voisitteko korjailla ASAP!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *