Elämää epävakaana

Sain diagnoosin rajatilatyypin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä viime vuoden lopussa. Olin itse epäillyt sitä jo lähes muutaman vuoden, joten lopullisen diagnoosin saaminen oli lähinnä iso helpotus. En olekaan vain täysin syyttä vaikea ihminen. En ole vain omaa tyhmyyttäni ajanut itseäni epäedullisiin tilanteisiin. Päässäni on jotain vähän vinksallaan ja nyt voin saada siihen apua terapiasta. Mun perhe on onneksi suhtautunut tähän yllättävän hyvin ja se helpottaa tietysti omaa olemista.

”Laaja-alaista ihmissuhteisiin, minäkuvaan ja affekteihin liittyvää epävakautta ja huomattavaa impulsiivisuutta  ainakin kahdella potentiaalisella itselle vahingollisella alueella (esim. tuhlaaminen, seksi, kemiallisten aineiden käyttö, holtiton liikennekäyttäytyminen, ahmiminen). Toistuva itsetuhoinen käytös, siihen viittaavat eleet tai uhkaukset tai itsensä viiltely ym. vahingoittaminen. Asiaankuulumaton, voimakas suuttumus tai vaikeus kontrolloida suuttumusta (esim. toistuva äkkipikaisuus, jatkuva vihaisuus, toistuva tappeleminen).” Duodecim, epävakaan persoonallisuushäiriön rajatilatyyppi

Epävakaus vaikuttaa elämääni joka päivä, jokaisella elämän osa-alueella. Toisina päivinä vähemmällä intensiteetillä, toisina kaikella voimalla. Olen lapsesta saakka saanut välillä aivan tajuttomia raivokohtauksia, joille normaali uhmaikä jää helposti kakkoseksi. Samaten tunteiden yli läikkyminen on ollut läsnä aina. Joku aivan mitätön asia on voinut olla se viimeinen niitti, jolla menee kuppi nurin, jolloin itkemisestä ei meinaa tulla loppua sitten millään ja kaikki tuntuu toivottomalta. Kunnes se sitten menee ohi ja kaikki on taas ihan fine. Nyt aikuisena raivokohtauksia on onneksi huomattavasti vähemmän, mutta edelleen silloin kun suutun, filtteriä ei ole olemassa.

Mun ihan normaalissa arjessa epävakaus näkyy isoiten syömisen ongelmina. Epävakaan liitännäisenä tulee siis usein binge-eating, eli ahmimiskohtaukset, jolloin syömistä ei vaan voi tai osaa lopettaa. Terveellisesti syöminen on 50/50 mahdotonta, kun ylivoimaisia mielitekoja ja ahmimiskäytöstä tulvii ovista ja ikunoista. Sitäkin nykyään osaa hillitä jotenkuten, mutta ei se helppoa ole. Epävakaus heijastuu myös kotitöihin, sillä niissä mennään kaikki tai ei mitään -periaatteella. Joko laitetaan tiskit, pyykätään ja siivotaan samaan aikaan, tai sitten ei tehdä mitään.

Mä en todellakaan haluaisi asua mun kanssa, joten kaikki pisteet Roobertille siitä, että jaksaa katsella mun hullutuksia. Isoimman kompastuskiven meidän parisuhteeseen epävakaa tuo siinä, että mä olen ihan kamala riitelijä. Me ei riidellä usein, mutta silloin kun riidellään niin mä olen hirveä. Kuten sanottu, filtteri puuttuu ja saatan sanoa sellaisia asioita, joita ei koskaan ollut tarkoitus sanoa ääneen. Kunnolla riidellessä häviää kaikki kontrolli. Onneksi mua on nykyään vaikea saada suuttumaan, mutta kuitenkin. Toinen ongelma piilee siinä, että näytän usein ulospäin tunteettomalta. Ja sitten kun niitä tunteita on nähtävillä, niitä on 200% enemmän, kun mitä voisi toivoa.

Myös ystävyyssuhteet on turhan usein koetuksella, sillä suostun suunnitelmiin tai ehdotan juttuja itse hetken huumassa. Useimmiten 60% näistä suunnitelmista peruuntuu ja siihen on kaksi syytä; tajuan, etten itseasiassa edes halua mennä tai kyseisen päivän olotila onkin sen verran huono, etten pysty menemään vaikka haluaisin. Monien peruuntuneiden suunnitelmien ja tapaamisten jälkeen useimmilta alkaa olla vaikea saada ymmärrystä, vaikka en tee sitä ilkeyttäni. Toki on myös sellainen vaihtoehto, että menen vaikka en haluaisi ja koko sen ajan toivon pääseväni kotiin. On musta oikeasti usein kiva nähdä kavereita ja tehdä juttuja, mutta suunnitelmat on liian usein liian suuria omille voimavaroille.

Yksi asia josta en todellakaan ole ylpeä on se, että mun on todella helppo valehdella. Kärsin kyllä hirveistä omantunnontuskista myöhemmin, mutta itse valehtelu tai muunnellun totuuden kertominen on helppoa. Olen aikuisena tietoisesti opetellut puhumaan totta.

Opiskelukin on välillä vähän vaikeaa, kun motivaatio on täysin kiinni mielentilasta ja keskimäärin joka kolmas päivä olen sitä mieltä, että olen sittenkin väärällä alalla. Pitkäjänteisiä tulevaisuuden suunnitelmia on ain ollut vaikea tehdä lennokkaiden ideoiden ja niiden nopean hiipumisen takia. Sama pätee opintoihinkin. Nyt olen sentään kolmen vuoden pyörittelyn jälkeen melko varma melkein jokaisena päivänä siitä mitä tulevaisuudessa haluan ammatikseni tehdä.

Aloitan vihdoin myöhemmin tänä vuonna psykoterapian ja sitä onkin sitten varmaan se kolme vuotta edessä. Paperit on jo vetämässä Kelassa, samoin kuin kuntoutustuen hakemus, jotta opiskelu olisi vähän iisimpää. Psykoterapialta eniten toivon tunnetaitojen ja tunteiden hallinnan oppimista, järkeviä coping-keinoja ja anteeksiantoa minulta itselleni menneistä asioista, joiden kanssa haluaisin olla sinut. Myös oma identiteetti vaatii vähän lisäjäsentelyä, mutta siitä lisää myöhemmin.

Kaikesta tästä huolimatta useimmiten olen ihan tavallinen nainen, jonka ajatukset on vaan vähän kierossa.

Tunnetko sä jonkun, jolla on persoonallisuushäiriö? Mitä ajatuksia epävakaa persoonallisuushäiriö sussa herättää?

-Pinja

puheenaiheet mieli oma-elama syvallista
Kommentit (2)
  1. Isabella Blomqvist
    16.6.2019, 17:39

    Oli pakko kysyä lupa tietenkin ensin. Saisinkohan jakaa tämän minun muutamalle kaverille ja minun snäpissäni? Ihan vain koska itse sairastan epävaakata. Moni ihminen ei ymmärrä minun käytöstäni. Sun teksti oli vain uskomattoman hyvin kirjoitettu ja sait niin paljon minunkin ajatuksia sanoiksi.

    1. Tottakai saat jakaa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *