Kuinka selviän vaikeiden mielenterveysongelmien kanssa

Moikkuli. Meillä oli tänään elämänkulun ja kehityksen psykologian opintojaksolla identiteettitehtävän purku pienryhmissä ( =parkua kollotettiin kolme tuntia). Avattiin siis toisillemme oman identiteettimme palasia, miksi olemme kuka olemme, miksi olemme siinä pisteessä missä olemme nyt. Siitä inspiroituneena ajattelin avata vähän omia voimavaroja ja coping-keinoja, joiden avulla selviän välillä kohtalaisen vaikeastakin elämästä.

Ihmiset. Tottakai valtava voimavara on ympärilläni olevat ihmiset, joilta saan valtavan paljon ja joille voin jakaa omaa taakkaa. Roobert ja mun perhe (erityisesti pikkuveli), ystävät, ihan maailman paras 18sob, satunnaiset tutut ja tuntemattomat joilta jostain hetkessä saa toivoa paremmasta huomisesta. Ihminen on olemassa vain ympärillään olevien ihmisten kautta, ja lähiaikoina olen havainnut sen olevan erittäin totta. Kaikki tunteet vaatii sitä, että joku on ne kuulemassa, ottamassa tilanteesta kopin ja peilaamassa niitä tunteita takaisin, jotta pystyt itse reflektoimaan asiaa. Mun mielestä omien tunteiden ymmärtäminen lähtee siitä, kun niitä alkaa jäsentämään ääneen muille ihmisille. Olen vasta nyt yli 20-vuotiaana uskaltanut alkaa näyttämään ihmisille kaikki puolet itsestäni, kaikki ne hyvät, pahat ja rumat. Se on vaikeaa, tuskallista ja joskus raastavaa, mutta oikeilta ihmisiltä saa sen ansiosta myös paljon. Ja jos et anna palaa itsestäsi muille, et voi olettaa muiden jakavan palaa sinulle.

Musiikki. Sellaisen musiikin kuuntelu, joka resonoi sen hetkiseen olotilaan. Tuskaisten pahanmielen biisien laulaminen surullisena tai vihaisena. Iloisten kappaleiden rallattelu hyvällä tuulella. Tanssiminen musiikin tahtiin megahyvinä päivinä. Musiikki ja laulaminen on elinehto ja siitä oma postauksensa tulossa vielä viikonloppuna!

Liikunta. Kuten olen jo aiemminkin sanonut; toimii tietyissä tilanteissa ja ne tilanteet pitää oppia tunnistamaan. Kuten myös se, että onko se mahdollinen liikunnan tarve salitreenille, hullulle juoksulenkille vai rauhalliselle kävelylle. Kaikelle on aikansa ja paikkansa .

Lucia the koiruus. Niin kornilta, kuin se ehkä kuulostaakin, on Lucia mulle mielenterveyden ja toimintakyvyn kannalta todella iso tekijä. Aivan sietämättömän paskoina päivinä on syy nousta sängystä, pakko poistua kotiovesta ja vaikka olisi vai yksi psyykkisesti pahoinvoiva möykky, olen silti Lucian silmissä maailman paras ja ihanin tyyppi. Ja siis mikään ei pelasta pahaa päivää niin hyvin, kuin kokonaamapesu omalta karvavauvalta, kun se tietää, että juuri sitä nyt tarvitaan.

Nyt kun ne kaikki terveelliset ja hyväksi olevat voimavarat on käsitelty, päästäänkin vähän epäterveisiin, mutta kultaakin kalliimpiin coping-keinoihin. Psykaa lukemattomille suomennos; coping-keino tarkoittaa selviytymiskeinoa. Coping-keinot ei todellakaan ole paras (tai tervein) tapa käsitellä omia tunteita, eikä niistä saa ratkaisua yhtään mihinkään. MUTTA. Coping-keinot on ne, jotka pitää sut elossa, kun sun pitää vaan pärjätä sen oman pääkopan kanssa.

Liikunta. Kyllä on joskus tullut juostua verenmaku suussa. Tunteiden pakeneminen liikuntaan ei poista niitä tunteita, mutta tarjoaa mahdollisuuden pieneksi hetkeksi päästä niistä irti. Välillä tulee sellainen tunne, että tekisi mieli vaan juosta, juosta ja juosta maailman ääriin, koska sitä kroppa ja pää tarvitsee, mutta sitten onkin niin loppu, ettei jaksa sormeaan nostaa.

Musta huumori. Myös sarkasmi tietty. Silloin, kun elämä on paskaa, mikään ei ole niin tyydyttävää kuin heittää huonoa, kieroa läppää ihmisen kanssa, jolla menee samalla hetkellä aivan yhtä päin helvettiä. Myös omista kokemuksista ja tunteista on joskus helpompi kertoa toiselle sarkasmin ja huumorin kautta. Tosin omalla kohdalla käy usein niin, että kerron omista kokemuksistani huumorisävytteisesti ja kyynisestikin ja aivan kuin ne olisivat tapahtuneet jollekin muulle.

Kirjat & sarjat. Olen harrastanut todellisuuden pakenemista (eli kai sitten dissosiaatiota) ihan pienestä pitäen. Ensin nuorempana kirjoihin, kun saatoin hukuttaa itseni johonkin tarinaan täysin ja lukea romaanin päivässä. Näin pääsi tehokkaasti irti omasta elämästä, eikä sitä ehtinyt edes ajatella. Esimerkiksi Harry Potter -kirjat on ollut iso hengenpelastus. Nyt aikuisena haluaisin lukea enemmän (ja aion sen uudelleen opetella), mutta nykyään hukutan itseni mielen kiireisenä pitäviin sarjoihin tai elokuviin. Mitä vain, kunhan se ei jätä tilaa minkään muun ajattelulle.

Alkoholi. Tadaa, tätäkään en yllättäen suosittele kenellekään. Ilman kunnollista tukiverkostoa olisin tässä vaiheessa jo melko varmasti kohtalaisen alkoholisoitunut. Osaan käyttää alkoholia kohtuudella ja juoda sivistyneesti silloin tällöin pari hyvässä seurassa. Mutta rehellisesti sanoen useina vaikeina kausina nousuhumala on ollut se ainoa hetki päivässä, kun on tuntenut olevansa elossa. Kun ei väsytä, ei ahdista, jaksaa tehdä mitä vaan ja oma psyyke ei ole estelemässä.

Itsensä satuttaminen. Tätä varsinkaan en suosittele ihan kenellekään, koska se ei ole ratkaisu mihinkään, eikä poista niitä tunteita. MUTTA joskus vaan fyysistä kipua on helpompi käsitellä, kuin psyykkistä. Nuorempana viiltelin, mutta nyt en useaan vuoteen ole enää harrastanut sellaista, kun oman kokemuksen kautta opin ettei se auta ja jää vain uusia arpia, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Silti edelleen huomaan, että todella ahdistuneena puristan kädet niin lujaa nyrkkiin, että kynnet pureutuu kämmeniin. Tai sitten pureutan kynnet käsivarsiin. Raapiminen on joskus myös tehokasta, sillä siitä saa aika heikosti jäämään mitään pysyviä jälkiä.

Mitkä on sun tavat selvitä päivästä ja pysyä elossa?

-Pinja

Kommentit (1)
  1. tummeli ruonakoski
    13.4.2019, 10:37

    Olipa hyvä kirjoitus. Itse surutyötä läpikäyvänä olen kohdannut samoja metodeita, jos en itsellä, niin jollain muulla. Jaoin tämän postauksen oman blogini facesivuille.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *