Mielenmaisemani soundtrack

Hey, soul sister. Tästä tulee haastavin postaus so far kirjoittaa, sillä olen juuri sellainen ihminen, joka kuuntelee vähän kaikenlaista musiikkia sen sekunnin mielentilasta riippuen ja laulaa jokaista tyylilajia. Saman päivän aikana saattaa soida Kaija K, Turmion kätilöt, Five finger death punch ja Twenty one pilots.. Musiikkimaun hajautuneisuudesta riippumatta koen, että kuunneltu musiikki on yksi keskeinen avain toisen ihmisen ymmärtämiseen. Vaikka ei edes kuuntelisi kappaleita lyriikkojen takia, niin kuitenkin on jonkun valinnan tehnyt juuri sen musiikin päälle laittaessa ja se valinta kertoo ihmisestä paljon. Musta ei tule saamaan millään tavalla johdonmukaista kuvaa musiikin perusteella, tosin en kovin johdonmukainen muutenkaan aina ole. Punaisena lankana mun musiikissa on yleensä pahaan oloon ja tuskaan jollain tapaa linkittyvät teemat.

Mulla ei ole koskaan ollut sellaista ultimaattista fanitusbändiä tai -artistia. Toki esimerkiksi Tokio Hotel, Adam Lambert ja Nightwish oli tiettyyn aikaan tosi kovia, mutta en sellainen crazy fanityttö ollut ihan kuitenkaan. Varsinkin tänäpäivänä kuuntelen ennemminkin hyviä biisejä, oli se esittäjä sitten mikä tahansa. Omat soittolistat onkin usein melkoista sillisalaattia, kun on vain muutamia kappaleita samalta esittäjältä. On kuitenkin olemassa muutama bändi, joilta en kerta kaikkiaan ole tähän mennessä onnistunut löytämään yhtään huonoa biisiä. Näitä bändejä tulee myös ehdottomasti kuunneltua eniten, sillä ne melkein aina resonoi omaan tunnetilaan. Nämä ovat siis tietenkin Twenty one pilots ja Five finger death punch.

Twenty one pilots on melko uusi rakkaus, sillä olen kyseiseen bändiin tutustunut vasta reipas vuosi sitten. Tähän törmäämisestä pitää kiittää pikkuveljeäni, joka minut heidän musiikkiin tutustutti. Heidän biisit on kaikki aivan ihania ja siinä mielessä jänniä, että valtaosa sopii mihin mielentilaan tahansa. Kuvailin tätä joskus ystävälle jotenkin näin ”itsemurhamusiikkia paljon lempeämmässä paketissa”. Useissa kappaleissa on melko hyvä boogie, jos nyt slowareita ei oteta huomioon, mutta valtaosassa, jos pysähtyy kuuntelemaan lyriikkoja, tarina onkin vähän erilainen. Twenty one pilotsilta kuuntelusuosituksina Neon gravestones, Car radio, Heavydirtysoul ja Addict with a pen.

Five finger death punch sitten taas onkin kohtalaisen vanha tuttu, johon olen viime kesänä rakastunut uudelleen. Eniten ehkä sen takia, että kyseinen bändi oli Roobertilla myös kovassa kuuntelussa ja kaikki biisit kasvoivat muhun kiinni. Heidänkin musiikki sopii allekirjoittaneella melkein mihin tahansa hetkeen, mutta varsinkin todella huonoina hetkinä tämä on se the juttu. Laulajan, Ivan Moodyn, äänen riipaiseva tuska hitaammissa kappaleissa osuu aina suoraan sieluun ja kovaa. Rajummissa kappaleissa sitten taas se raivo sytyttää. FFDP kuuntelusuosituksia Far from home, Jekyll and Hyde, Trouble ja Gone away.

Tuska Open Air 2016

Jos sitten lähdetään perkaamaan sitä muuta sillisalaattia? Kuuntelen siis tosiaan melkein mitä tyylilajia tahansa, jos biisissä on hyvät (ja toivottavasti laulettavat) lyriikat TAI vaihtoehtoisesti niin hyvä boogie, että alkaa tanssittaa. Roobert on välillä mun kanssa ihan tuskassa automatkoilla, kun voin laulaa sen pari tuntia putkeen, jos osuu radiosta tai soittolistasta sopiva putki päälle. Jos joku ei siis vielä arvannut, niin tykkään ihan hirveästi laulamisesta. Laulan aina, kun olen yksin kotona ja melkein aina autossa. Usein myös seurassa ja silloinkin, kun ei välttämättä kannattaisi. Surullisena tai vihaisena kuuntelen JA laulan tuskaa riipivää musiikkia. Omaa tunnetilaa vastaavan musiikin kuuntelu resonoi kehossa ja helposti voimistaa sitä tunnetta, kun taas laulamalla sen tunteen saa usein ulos. Hyvällä tuulella tykkään kuunnella ja laulaa kaikkea missä on hyvä tunnelma, genrestä viis. Autossa istuessa laulan kyllä kaikkea mitä radiosta tulee, jos vain osaan sanat. Ja nehän kyllä erittäin usein myös osaan ja joskus tuntuu, että 95% omasta aivokapasiteetista on biisien lyriikoita. Jos ihan oikeasti haluan vain laulaa, laulan isoja balladeita missä saa vetää tunteella, kovaa ja korkealta.

Jos pitäisi sanoa muutama biisi, jotka eniten kertoo musta ihmisenä, niin ensimmäisenä tulee mieleen Ava Maxin Sweet but psycho. Se on ollut viimeaikoina erittäin kovassa kuuntelussa ja on muodostunut toteemibiisiksi. Sitten tietysti FFDP Jekyll and Hyde, joka sopii kohtalaisen hyvin myös omaan elämään. Adam Lambertin Underneath, joka kuvaa kätkettyä tuskaa. SiaAlive on ultimaattinen voimabiisi ja samaan sarjaan KeshaPraying.

Amaranthe Pakkahuoneella 04/17

Kuten kuvista ehkä huomaa, tykätään Roobertin kanssa käydä yhdessä keikoilla. Välillä ongelmaksi muodostuu huomattavan erilainen musiikkimaku, mutta onneksi yhteisiäkin kuunneltavia löytyy kuitenkin. Viime vuoden yksi iso hitti oli Amorphiksen keikka Pakkahuoneella marraskuussa. Toinen mainitsemisen arvoinen keikkakokemus on Nightwishin stadionkeikka Ratinassa heinäkuussa 2015. Tälle vuodelle sitten onkin tiedossa pari  isompaa juttua! Heinäkuussa mennään Tarttoon kuuntelemaan Ghostia ja Metallicaa, sekä elokuussa Ratinaan fiilistelemään Rammsteinia!

Jos kiinnostaa paremmin päästä tässä asiassa mun pään sisälle, niin kaikki mun tekemät soittolistat löytyy julkisena Spotifystä allekirjoittaneen nimellä. Mitä musiikkia sä tykkäät kuunnella? Mikä biisi kuvastaa just sua parhaiten?

-Pinja

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *