Sain silmälasit!

No siis onhan mulla lukulasit olleet jo vuosia ja lähes yhtä kauan oon ihmetellyt, että miksei niilläkään näe kunnolla ?? Silmälääkärin näöntarkastuksessa joskus vuonna 2014 sain ensimmäiset ”oikeat” lukulasit ja tuomion, että mun silmät nyt ei vaan osaa tarkentaa ja lukulaseilla pysyisin lukiessa edes rivillä. Niitä laseja käytin lukiossa lähinnä vain koeviikoilla ja ylppäreissä, kun näki niillä ihan hyvin lukea joo, mutta kauas ei nähnyt sitäkään vähää mitä muuten. Iän karttuessa, esimerkiksi ajokortin saamisen jälkeen, kauas näkemisen heikkous alkoi vaivata, mutta elämässä oli sen verran muutakin meneillään, etten jaksanut mitään asialle alkaa tekemään. Elin siis periaatteessa vapaaehtoisesti melko usvaisessa maailmassa päivästä toiseen siristellen.. Lapsuudessa kovana lukutoukkana olleena tuntui pahalta, kun ei lukemisesta meinannut tulla yhtään mitään, edes silloin kun muu vointi olisi sen sallinut. Romaanien lukeminen siis jäi käytännössä kokonaan, eikä silloisten koulukirjojen lukemisestakaan juuri mitään tullut. Myös autolla ajaminen päivänvalossa oli ikävää, sillä vaikka näin sen verran, että pärjäsin enkä aiheuttanut koskaan vaaratilanteita, tuntui todella epämukavalta ajaa kun ei pystynyt oikein tarkentamaan mihinkään ja keskittyminen oli vaikeaa. Pimeällä ajaminen sitten taas oli luksusta.

Todenteolla tämä näkemättömyys alkoi häiritä helmikuun alussa, kun palasin taas täyspäiväisesti opintoihin. Luentodioja ei nähnyt kunnolla, omia muistiinpanoja ei nähnyt kunnolla, silmiä sai siristellä edelleen kaiket päivät ja päätä särki jatkuvasti. Ystävän painostuksesta varasin sitten ajan Specksaversiin näöntarkastukseen ja pelkäsin lähes kuollakseni saavani moniteholasit. Mitä sitten loppujen lopuksi kävi? Voimakkuudeksi tipahti vanhasta +0,75 lukemaan +0,5 ja olin jo pitkälti luovuttamassa kunnollisen näkökyvyn suhteen, kun ei niilläkään ollut miellyttävä lukea koetekstiä. Kunnes optikko sanoi haluavansa kokeilla vielä yhtä juttua ja TADAA toisesta silmästä löytyi kunnon piilokarsastusta. Eli se, mitä aiemmin silmälääkäri väitti olevan vain joku mysteerivika silmissä jollei ei voi tehdä mitään, onkin piilokarsastusta, joka hoituu prismatulla linssillä. Optikon mukaan tämä karsastusasia selittää sen, miksi tunne heikosta näkemisestä on niin vahva, vaikka voimakkuudet olivat todella pienet. Valitsin samalla reissulla itselleni kehykset ja tilasin silmälasit. Puolitoista viikkoa käynnin jälkeen, viikko sitten torstaina, sain tekstiviestin, että lasit ovat noudettavissa. Ja kas niin maailmani kirkastui. Lukiessa pysyn taas rivillä, ei tarvitse siristellä, eikä ylipäätään näkeminen vaadi jatkuvaa ponnistelua.

Tarinan opetus on siinä, että jos epäilet omassa näössäsi olevan jotain häikkää; mene herranjumala optikolle tai silmälääkärille äläkä kärsi turhaan!

-Pinja

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *