Naistenpäivän sushi
En tiedä, miksi töissä iski uskomaton sushin himo. Päätin, että teen niitä tänään itse, koska vaikka ne ovatkin aika työläitä, niitä on mukava väkertää ja saa ainakin tuoretta. Lähijunaa odotellessani soitin miehelleni, että jos hän on jo kotona, laittaisi riisin tulemaan. Hän sanoi olevansa vasta matkalla, itse asiassa lähellä samaa asemaa kuin minä. Junan tuloon oli tuolloin minuutti aikaa, ja hän epäili, ehtisikö junaan. Hivuttauduin lähelle laiturin portaita odottamaan, jolloin juna mateli juuri asemalle. Jättäydyin väkijoukon viimeiseksi ja toivoin, että mies ehtisi vielä kyytiin. Lähijuna pysähtyy kullekin asemalle vain pariksikymmeneksi sekunniksi, joten jos ei ole laiturilla kun juna milloinkin suvaitsee saapua paikalle, saa kaiken toivon heittää. Roikuin puoliksi oven välissä niin pitkään, että aloin saada vihaisia katseita, ja lopulta vedin pääni sisään sulkeutuvien metallisten ja kumisten leukojen välistä, jolloin näin kun mies loikkasi portaista laiturille, kaksi sekuntia liian myöhään. Höh.
Kotiasemalla kävin kaupassa ja ostin sushiaineksia, lohta, avokadoa, katkarapuja ja tonnikalaa. Kotona olin juuri ehtinyt purkaa kauppakassit, kun mies tuli kotiin ruusujen kanssa.
Sushin teko alkaa riisin keittämisellä, jota nyt näin arki-iltana yksinkertaistin ja nopeutin rutkasti. Jaksoin kuitenkin huuhdella riisin ennen keittämistä, jonka jälkeen annoin sen kiehua miedolla lämmöllä kannen alla. Kun kaikki vesi oli imeytynyt riisiin, lisäsin siihen vähän riisiviinietikkaa, suolaa ja sokeria. Jäähdytimme riisin väkivaltaisesti avoimen ikkunan vieressä, oikeastihan se pitäisi hitaasti leyhytellä viuhkalla viileäksi.
Makien (pienet rullat) ja futomakien (isot rullat) tekeminen on kaikkein hauskinta. Täytimme merilevälevyt riisillä, jonka päälle sipaistiin kerros wasabia, ja kokosimme päälle avokadoa, tonnikalasta ja majoneesista tehtyä tahnaa, ja katkarapuja, yhdessä ja erikseen. Pieniin rulliin riitti puolikas merilevälevy, isoihin meni kokonainen.
Rumia, mutta hyviä! Nigirien eli riisipallojen päällä on epäortodoksisesti tillillä maustettua graavilohta, joka olikin sattumalta melko suolattoman makuista, eikä näin hallinnut makua liikaa. Ruokajuomana toimi Les Fumées Blanches Sauvignon Blanc -valkkari. Muistelin, että lähikaupastamme olisi saanut kertakäyttösyömäpuikkoja jotka olisin voinut napata mukaan, kun emme ole vielä saaneet ostettua kunnollisia. Niitä ei kuitenkaan nyt ollut, joten napsimme sushit sormilla napaamme, wasabiin ja soijakastikkeeseen dippaillen.
Pöydän olisi tietty voinut kattaa kunnolla kuvaa varten. Nääh. No, toivotaan ettei kukaan todellinen Japani-harrastaja saanut kohtausta tästä postauksesta. Haarukoilla emme sentään syöneet!
Vuonna 2005 huovutin itselleni mustia ja punaisia villarastoja, jotka letitin omien hiusteni sekaan. Ostin myös violetteja ja pinkkejä kuiturastoja, joiden ansiosta kokonaisuudesta tuli jälkeen päin ajatellen melko sofioksasmainen. Isäni sanoi rastoja sukkahousuiksi. Vuonna 2006 värjäsin otsatukkani kirkkaan pinkiksi ja leikkasin sen v:n muotoiseksi. Nämä vuodet olivat rohkeimpien tyylikokeiluiden vuosia, jolloin tein kotona hienoja meikkejä ja asukokonaisuuksia, joita en koskaan näyttänyt muille kuin poikaystävälleni.
Vuoden 2006 lopulla heittäydyin hurjaksi ja värjäsin hiukseni vaaleiksi. Pituutta lähti samalla aika reilusti, mutta koska vuosi 2007 oli kuiturastojen aikaa, oikeaa tukkaani nähtiin vain harvoin. Latvojen sitkeän kusenkeltaisuuden pystyi myös hyvin peittämään kaikilla sateenkaaren väreillä. Vuonna 2008 leikkasin hiukseni A-mallisiksi ja ne olivat takaa hyvin lyhyet. En viihtynyt kampauksessa ja värissä ollenkaan, mutta koska olin nähnyt niin paljon vaivaa täydellisen hopeanvalkoisen saavuttaakseni, en viitsinyt heti muuttaa sitä.
Värjäsin hiukseni lopulta taas tummiksi vuoden 2008 lopussa. Vuosi 2009 menikin umpitylsällä tummanruskealla tavistyylillä pituutta kasvatellessa. Vuoteen 2010 mennessä hiukset olivat kasvaneet pituutta ja olin värjännyt ohimoilta lähtevät suortuvat samalla pinkillä kuin otsahiukseni vuonna 2006. Otsatukka oli, mutta suin sen usein sivulle, koska olin niin tottunut siihen edellisenä vuonna.