Ladataan...

Turun kirjamessut 2018 olivat ja menivät, mutta palaan vielä hetkeksi niiden tunnelmiin. Monessa blogissahan on jo raportoitu omista kokemuksista. Minä tulen hieman jälkijunassa, koska a) olen messujen jäljeltä edelleen aivan rättipoikkiväsynyt ja b) olo on aika hämmentynyt ja silloin on vaikea kirjoittaa. 

Tiedän, että nyt on se hetki jolloin kuuluisi vain hehkuttaa kaikkea kokemaansa. Ja kyllähän sitä hehkutettavaa onkin. Ikimuistoisen ihania esiintyjiä ja tapahtumia riitti vaikka muille jakaa. 

Mutta mitä jos tuli koettua myös sellaista, joka otti päähän - tai vähintäänkin hämmensi niin, ettei vieläkään oikein tiedä mitä asioista ajatella? Voiko sellaisesta kirjoittaa? Kirjottaisitko sinä? 

 

Tämä kummastutti

Uskoisin, että suurelle osalle messukävijöistä kirjailijoiden tapaaminen on sitä parasta antia. Osa kävijöistä kenties jopa odottaa sitä, että saa harvinaisen tilaisuuden tavata edes pienen hetken ajan jonkun suuresti ihailemansa kirjailijan.

Eihän siinä signeerausjonossa montaa sanaa ehdi vaihtaa, mutta pelkkä ystävällinen katsekin saattaa pelastaa lukijan päivän - ja vaikuttaa siihen,  millainen mielikuva kirjailijasta jää. Mikä puolestaan vaikuttaa siihen, tuleeko hänen kirjojaan ostamaan tulevaisuudessa vai ei. Sillä let's face it - karu totuushan on se, että kirjoja siellä messuilla ollaan myymässä ja sen takia ne kirjailijatkin ovat paikalla. Noh, ystävällinen katse, tervehdys tai kiitos ei noin yleisesti ottaen ihmiseltä paljoa vaadi. Mutta mitä jos vaatiikin? Mitä jos kirjailija vaikuttaa siltä, että sinun jorinasi ei voisi häntä vähempää kiinnostaa? Että olet pelkkä maanvaiva, ja voisit nyt oikeastaan siirtyä siinä signeerausjonossa jo eteenpäin?

Sydämeni oli särkyä, kun näin kävi erään (tähän asti) suuresti ihailemani kirjailijan kanssa. Ensinnäkin signeerausjono hänen luokseen oli järjettömän pitkä. Oletimme siipan kanssa tämän johtuvan siitä, että kirjailija siellä iloisesti jutteli jokaisen kävijän kanssa. Missasimme jonottamisen takia parikin mielenkiintoista esitystä. Päätimme kuitenkin odottaa, koska "olisihan se hienoa tavata tämä kirjailija ja päästä kenties kertomaan hänelle mitä hänen kirjansa ovat merkinneet". (Ja juu, ymmärrän kyllä, että kirjailijoilta menevät lukijoiden jorinat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta silti.)

Kas kuinka kävikään? Kun vuoroni vihdoin ja viimein koitti, selvisi se todellinen syy jonon hitauteen. Kirjailija ei vaihtanut sanaakaan kävijöiden kanssa, vaan jonoa seisotti kirjakaupan (tai mikä myyntipiste olikaan) henkilökuntaan kuulunut ihminen, joka kälätti kirjailijalle KOKO AJAN. Hän vei jonottajilta ne kallisarvoiset minuutit tai edes sekunnit, jolloin heillä olisi ollut tilaisuus sanoa kirjailijalle EDES JOTAIN.

Minä yritin. Yritin nimittäin sanoa nimeni, sillä kirjailija oli jo ehtinyt aloittaa kirjani nimmaroinnin. Paniikki iski. "Saisiko siihen myös nimeni? Se on..." piipitin. "Odota nyt vähän!" tiuskaisi Suuri Kirjailija. Kuvitelkaa tähän väliin kirjakaupan persoona, joka puhuu kirjailijalle kuin papupata jostain täysin merkityksettömästä asiasta. Kun Suuri Kirjailija oli saanut nimmarointinsa valmiiksi, hän kääntyi vihdoin minuun päin. Ei hymyä, vaan töykeä katse ja töykeä ääni, joka kysyi: "Niin mikä se nimi oli? Unohdin sen jo." Siinä kaikki mitä hän minulle sanoi. Että kiitosta vaan, oli harvinaisen lämmin ja mukava kokemus. 

Olisin jättänyt kirjat tiskille, jos olisin voinut. Mutta kas kun niissä oli se nimeni jo. Harmittaa aivan tolkuttomasti, sillä nyt en voi myydä kirjoja edes eteenpäin, jotta saisin rahani takaisin.

Kaiholla muistelin viime vuoden euforisia tunnelmiani, jolloin kirjoja oli signeeraamassa iki-ihana Neumann. Nipa jutteli mukavia ihan jokaikisen jonottajan kanssa. Moni kaivoi nimmaroitavaksi niin vanhoja Dingo-päiväkirjojaan, lehtileikkeitä, bändistä aiemmin julkaistuja kirjoja sekä kaikkea muuta mahdollista. Neumann signeerasi kuuliaisesti ne kaikki JA jutteli siinä samalla kivoja. Huom. ei vain tervehtinyt tai kiittänyt, vaan jutteli. Ihan jokaiselle. Hänellä on se harvinainen taito saada fani tuntemaan itsensä tärkeäksi. Viime vuoden euforisista tunnelmistani voit lukea täältä.

Ymmärrän kyllä, että kirjamessuilla olo on monelle kirjailijalle varmasti aika uuvuttava kokemus. Ja että he olisivat varmasti mieluummin missä tahansa muualla. Siitä huolimatta heidän kannattaisi tuo Neumannin taito opetella. Messukävijät ovat nimittäin paitsi maksaneet messulipuista, ostaneet juuri heidän (kalliin) kirjansa, eli maksaneet osan heidän palkastaan. Että vähintä mitä silloin voisi tehdä, olisi edes yrittää vaihtaa pari ystävällistä sanaa lukijan kanssa.

Onneksi suurin osa kirjailijoista tämän taidon taitaakin. Suurin osa kirjailijoista ja artisteista on yleensä todella ystävällisiä, osa niin ihania, että heitä tekisi mieli halata (ja osaa on tullut halattuakin).

Tämä ilahdutti

Iki-ihana runoilija, käsittämättömän lahjakas Heli Laaksonen, joka on niin ihana ilopilleri, että huono tuuleni pyyhkiytyi pois sen siliän tien. Tällä hurmaavalla sanamaijalla oli Turun kirjamessuilla todella monta esiintymistä, mutta hän jaksoi siitä huolimatta olla koko ajan ystävällinen ja iloinen. Helin tapaaminen kruunasi minun ja messuseuralaisteni päivän. (Toinen heistä pääsi jopa Helin kanssa runokuarmuri Knappikukkasen kyytiin!)

Heli oli messuilla kertomassa uudesta, aivan ihanasta runokirjastaan Ykköne, virosta kääntämästään lastenkirjasta Kun Musti muni Mummon, pitämässä viron pikakursseja, kertomassa miten kustantaja maanitellaan julkaisemaan virolaista kirjallisuutta ja pohtimassa virolaisten kollegojensa kanssa voiko (murre)runoja kääntää. Oli niin mielenkiintoista, etten meinannut paikallani pysyä! 

   Runoilija Heli Laaksonen ja kuvittaja Anne Vasko esittelemässä iki-ihanaa Ykköne -kirjaa

"Mitä Minna tekisi" -keskustelu, jota moderoi Jenni Haukio. Me kuuntelimme siipan kanssa tätä kiehtovaa keskustelua portailla istuen - kuten teki muuten Sauli Niinistökin, tosin siellä salin vastakkaisella puolella. Keskustelussa pohdittiin muun muassa sitä, mitä Minna Canth tekisi, jos eläisi tänä päivänä. Kirjoittaisiko hän kirjoja? Tubettaisiko hän? Minkälaiset asiat kiinnostaisivat häntä nyt? Miten hän suhtautuisi, jos tietäisi miten häntä nyt juhlitaan ja miten hänet on nostettu kansakunnan kaapin päälle? Mitkä aiheet olisivat hänelle nyt tärkeitä? Näyttelijä Elina Knihtilä, kirjailija Minna Rytisalo sekä YLEn uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Jouko Jokinen intoutuivat pohtimaan Jenni Haukion esittämiä kysymyksiä niin innokkaasti, että keskustelua olisi halunnut kuunnella pidempäänkin. Keskustelun lyhyys ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan, sillä kokeneet puhujat pystyivät rajallisessakin ajassa käsittelemään aihepiiriä syvällisesti ja innostuneesti. Jenni Haukio päätti keskustelun myös tavalla, josta yleisölle tuli varmasti hyvä mieli. (Kun Haukio sanoo "hyvät ystävät", kuulijalle jäi olo, että hän todella tarkoitti sitä.)

 (Ihan pakko on kysyä tässä välissä tietäisikö joku mistä Haukion hurmaava Minna Canth -rintakoru on peräisin?)

Yritimme toki päästä kuuntelemaan myös keskustelua, jossa Sauli Niinistö oli mukana, mutta sisään mahtumisesta ei ollut mitään toivoa. Ehkäpä tällaisissa jo ennakkoon yleisömagneeteiksi arvatuissa tapahtumissa voisikin ottaa ennakkoilmoittautumisen käyttöön? Näin ei messukävijöiltäkään kuluisi kallisarvoista aikaa hukkaan turhaan jonottaessa, vaan sen sijaan voisi osallistua johonkin toiseen samanaikaiseen tapahtumaan.

Me kipitimme sitten kovaa vauhtia kuuntelemaan kiehtovaa keskustelua "Suomalaiset loitsut ja taikuus", jossa Pasi Heikura haastatteli Marjut Hjeltiä. Olimme haltioituneita!

Kirjamessuilla oli hauska myös kierrellä ja tutustua eri näytteilleasettajiin. Kirjaston osastolla pääsimme puuhamaan rintanappeja poistokirjojen sivuista. Turun Science Fiction -seuran osastolla myytiin puolestaan heidän tekemiään hauskoja ja oivaltavia rintamerkkejä. (Jos sinusta löytyy hitunenkaan nörttiä, et voi olla nauramatta lauseelle "Varokaa raakoja mangoja".) Seuran todella mukavat tyypit tekivät jälleen vaikutuksen! Pehmo-Dalekit, Doctor Who ja Yoda olivat messujen ehdottomasti parasta rekvisiittaa. 

Tuttuihin on aina hauska törmätä...

Nyt lähden jatkamaan messuviikonlopusta toipumista kaakaon ja hyvän kirjan merkeissä. Kiitos Turun kirjamessut 2018! 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ladataan...

Turun kirjamessut lähestyvät - oletko valmis? Tämän viikon perjantaina se ihanuus alkaa, ja mielenkiintoista ohjelmaa on tarjolla joka päivälle siinä määrin, että  toivoisin voivani monistaa itseni, jotta pystyisin osallistumaan kaikkeen mahdolliseen!

Tässä Tuhat ja yksi kirjaa -blogin messutärpit:

PERJANTAI 5.10

9.00 - 10.30

Runousaamiainen Pienessä Kirjapuodissa

Jos olet aamuihmisiä, voit aloittaa päivän virittäytyä ihaniin kirjallisiin tunnelmiin yhdessä Suomen hurmaavimmista kirjakaupoista. Runousaamiaisella runojaan lukevat Johanna Venho, Tommi Parkko, Vilja-Tuulia Huotarinen sekä Kätlin Kaldmaa. Samalla voit nauttia aamiaispöydän antimista.

Sitten onkin aika liihotella kohti Turun messukeskusta. Mikä olisikaan hurmaavampi tapa aloittaa messupäivä kuin käydä ensin kuuntelemassa keskustelua Pienestä runotytöstä? Yhtä houkuttelevaa olisi käydä kuuntelemassa iki-ihanaa Heli Laaksosta hänen suomentamastaan virolaisesta lastenkirjasta, joten voisikohan joku ystävällinen sielu vinkata miten pystyisin olemaan samaan aikaan kahdessa paikassa? 

11.30 - 12.10

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia Kent - Runotytön tarina jatkuu (WSOY)

11.30 - 12.00

Heli Laaksonen: Kun Musti muni mummon (WSOY) 

13.25 - 14.10 

Juha Itkonen, tubettaja Mansikka ja kirjailija Magdalena Hai: Lukutaitofoorumi

14.20 - 14.40

Teemu Luukka: New Yorkin uhmatar - Tyyni Kalervon ja ikonisen metropolin tarina (Otava)

14.40 - 15.00 

Lukevien miesten paneeli innostaa poikia lukemaan ja kertoo, mitä lukemista tarjota pojille. Paneelissa mukana muun muassa Juha Itkonen

16.00 - 16.30

Saara Turunen: Sivuhenkilö (Tammi)

 16.40 - 17.00

Jukka Itkonen: Viisi vuodenaikaa - runoja (Kirjapaja)

17.00 - 17.25 

Heli Laaksonen, Anne Vasko: Ykköne (WSOY)

 

18.00 -20.00

Kirjakaraoke Pienessä kirjapuodissa

Aamulla aamuvirkut pääsivät Pienessä kirjapuodissa runotunnelmiin. Illalla on iltaihmisten vuoro. Silloin tarjolla on kirjakaraoke ja ääneen luentaa.  Minna Ryytisalo lukee otteita kirjastaan Minna C. Myös yleisöllä on tilaisuuus lukea mielellään Minna Canthiin liittyviä tekstejä. 

21.00

Kirjamessuklubi

Nyt on tarjolla harvinaista herkkua, sillä Apollo A Live Clubin lavalle astuu Mauri Kunnaksen yhtye Nyrock Dolls! Jos olet aina haaveillut näkeväsi Mauri Kunnaksen laulamassa ja Kjell Westön soittamassa kitaraa, tässä on elämäsi tilaisuus!

 

LAUANTAI 6.10

11.45 - 12.05

Mauri Kunnas: Minä Mauri Kunnas

13.00 - 14.00

Mitä Minna tekisi - Suurnaisen perintö 2010 -luvulla. Minna Canth 175 vuotta. Keskustelua moderoi Jenni Haukio.

14.45 - 15.30

Rakkautta kirjoihin vai maksettua markkinointia?

Mikä saa kirjabloggaajat käyttämään vapaa-aikansa lukemiseeen ja kirjojen arviointiin? Keskustelemassa  Pajtim Statovci, Tuomas Aitonurmi,  Kirsin kirjanurkan Kirsi Hietanen,  Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja Korhonen, Tuijata-blogin Tuija Takala sekä Sivumennen -podcastin Jonna Tapanainen. Keskustelua johdattelee Krsin Book Club -blogin Airi Vilhunen.

16.00 - 16.40

Puhetta politiikan kirjoista. (Into Kustannus) Keskustelemassa muun muassa Sauli Niinistö. 

 

SUNNUNTAI 7.10

10.40 - 11.00

Minna Ryytisalo: Rouva C (Gummerus)

10.45 - 11.05

Kaisa Haatanen ja Sanna-Mari Hovi: Monarkian muruset (Johnny Kniga)

10.45 - 11.10

Kuunneltavaksi kirjoitettu. Äänikirjoista keskustelevat Laura Paloheimo, Roope Lipasti ja JP Koskinen. (Storytel)

 

13.10 - 13.35

Jenni Pääskysaari: Sinä olet... (Otava)

15.20 - 15.40

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga)

 

Tässä siis vain aivan pikkuriikkinen otanta messujen tarjonnasta. Löysitkö mitään itseäsi kiinnostavaa? 

(Muutokset kelloaikoihin ovat mahdollisia, kannattaa siis tarkistaa ne paikan päällä.) 

 

 

Ladataan...

Oletko vielä koskaan kuullut yhtä hurmaavaa kirjan nimeä kuin tämä? "Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia". Voi ihanuus, mikä nimi! Ranskalaisen Agnès Martin-Lugandin huippusuosittu esikoisteos kertoo suuresta surusta toipuvasta Dianesta ja tämän yrityksestä päästä elämänsyrjään takaisin kiinni. Kuluneen vuoden Diane on elänyt Pariisissa neljän seinän sisällä, eikä ole poistunut sieltä edes pistäytyäkseen "Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia" -nimisessä kirjakaupassaan.

Kun Diane vihdoin päättää tehdä elämälleen jotain, hän tekee niin rytinällä: muuttamalla Irlantiin, maahan, jota hänen edesmennyt miehensä rakasti. Paikalliset ottavat Dianen avosylin vastaan. Kaikki muut, paitsi töykeä naapuri Edward.

Teos on myynyt Ranskassa kuin häkä (sitä on myyty yli puoli miljoonaa kappaletta) ja siitä ollaan kiinnostuttu Hollywoodissakin. Kenties näiden seikkojen - ja aivan erityisesti tuon iki-ihanan nimen - perusteella odotukseni teosta kohtaan paisuivat aivan liian suuriksi. Lukiessa tuntui kuitenkin siltä kuin olisin lukenut jonkun pidemmän tarinan tiivistelmää.

Nyt paahdettiin tunteista ja tapahtumista toiseen sellaista vauhtia, ettei meinannut vauhdissa pysyä. 

Ymmärrän kyllä hyvin miksi tarinan elokuvaoikeudet on ostettu Hollywoodiin, olisivathan temperamentikas ranskatar Diane ja Heathcliffiä ja Rochesteriä (hyvin) etäisesti muistuttava töykeä Edward omalla tavallaan kiehtovia elokuvahahmoja. Kirjana kerronta olisi kuitenkin kaivannut syventämistä, jotta henkilöhahmojen touhuissa olisi ollut enemmän tolkkua. Ehkäpä näin tapahtuu tarinan seuraavassa osassa, joka julkaistaan suomeksi vuoden päästä. 

Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia. (Bazar Kustannus, 2018)

 

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta!

Kuva: Bazar Kustannus

 

 

Ladataan...

Tittididii... tässä Marian Keyes -juttusarjani toinen osa. 

8.5. 2018

Valloittava Marian Keyes ja kuvasta itsensä taidokkaasti pois rajannut bloggaaja. Kuva: irisihmemaassa

Seisoskelen Kustannusosakeyhtiö Tammen aulassa. Vatsassa vellovat perhoset. Jos jännitti eilen (katso juttusarjan osa 1), niin se oli tähän verrattuna pientä. Olen nimittäin tullut kustantamoon haastattelemaan Marian Keyesiä blogiani varten. Ja vaikka tiedän, että Marian on aivan ihana ihminen, eikä mitään syytä jännittämiseen siis ole, niin minkäs teet? 

Hetken kuluttua Tammen tiedottaja Ari Elo jo hakee minut aulasta. Hengitä syvään. Hengitä. Hengitä. Heng... Hengitysharjoitukseni unohtuvat sillä sekunnilla, kun saavumme huoneeseen, jossa Marian on antanut haastatteluja koko päivän. Ovella törmään Marianin mieheen Himselfiin, joka on palaamassa hotelliin. Ari Elo lähtee saattamaan häntä ja minä jään kahden kesken Marianin kanssa!

Pohdin hetken mihin istuisin, sillä välissämme on valtavan kokoinen pöytä.

 "Tule ihmeessä tänne viereeni istumaan", Marian vinkkaa. Siinä minä nyt sitten istun, kirjailijan vieressä, jota olen ihaillut reilusti yli 20 vuotta, hänen ensiromaanistaan saakka. Ja vaikka tämä ei nyt millään tavalla liity Marianin kirjoihin, on pakko todeta, että hänellä on Aivan Ihmeelliset Silmät. Niin vihreitä silmiä en ole nähnyt kellään. Koskaan. (Oikeasti, ne ovat vielä paljon ihmeellisemmät kuin miltä kuvissa näyttää).

Voisi kuvitella, että siinä istuskellessa jännityskin alkaisi laantua, mutta valitettavasti ei. Onneksi Marian tajuaa heti mistä on kysymys. Alamme jutella kaikenlaista. Yhtäkkiä tajuan, että juttelemme aika henkilökohtaisista ja syvällisistä asioista. Sellaisista, joista en normaalisti puhu juuri kenenkään kanssa. 

Keskustelemme pitkään myös kirjoittamisesta, Marianin työn alla olevasta uudesta romaanista, Irlannin tulevasta kansanäänestyksestä sekä nyt suomennetusta Aikalisä -romaanista. 

Tiesitkö, että Aikalisän päähenkilönä oli alun perin tarkoitus olla kirjailijan jo ensimmäisestä kirjasta tuttu Claire Walsh? Marian kertoo kirjoittaneensa Clairen tarinaa kuukausia, kunnes totesi, että hän ei kerta kaikkisesti sovi tämän tarinan päähenkilöksi. Niinpä kirjailija aloitti kaiken alusta ja kehitti romaaniin aivan uudet päähenkilöt, Amyn ja Hugh'n. 

Tekeillä olevasta kirjastaan Marian kertoo, että siinä seurataan yhtä tarinaa useamman eri henkilön näkökulmasta. Päähenkilöinä on kolme veljestä sekä näiden vaimot, jotka ovat keskenään ystäviä - lähinnä olosuhteiden pakosta. Kirjan henkilöt ovat iältään 30 - 50 -vuotiaita. 

Siinä sivussa Marian ihailee kynsilakkani väriä (ja minä hänen - ihanaa vaalean violettia!), ihastuu ikihyviksi flamingo-kynääni sekä arvelee iäkseni enintään 30 vuotta (!) Vähemmästäkin menisi pasmat sekaisin.

             Kuva: irisihmemaassa

Tapaamisen päätteeksi Marian halaa minua pitkään ja lämpimästi. Pääni on niin pyörällä, että eksyn kustantamossa. Onneksi ystävällinen työntekijä tulee apuun ja opastaa minut ulos.   

Kotimatkalla olo on melkoisen epätodellinen. Sellainen se on totta puhuen vieläkin. Todennäköisesti luulisin kaiken olevan unta, ellei minulla olisi valokuvia ja Marianin muistivihkooni kirjoittamaa viestiä todisteena! Huh. Tapahtui se oikeasti.

          Marian Keyes ja Himself eli Tony Baines Marimekon kirjailijatapahtumassa. Kuva: irisihmemaassa

Tiesitkö, että...

  • Irlannissa Mariania pidetään "kansallisaarteena".
  • Marianin kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti yli 30 miljoonaa kappaletta ja niitä on käännetty 36 kielelle. (Marianilla ja hänen miehellään Tonylla eli Himselfillä on kotonaan maailmankartta, josta he värittävät ne maat, joissa kirjoja on julkaistu.)
  • Marian on koukussa Sorjonen -sarjaan (jota esitetään Netflixissä nimellä Bordertown).
  • Marian on hulluna Marimekon tuotteisiin. Kirjailija omistaa useita pitkähihaisia Tasaraita-yöpaitoja, jollaisia hän käyttää työasunaan.

 

              Kuva: irisihmemaassa

 

 

Ladataan...

Tässä pieni kertaus viime viikon ihanista ja ihmeellisistä tapahtumista:

7.5. 2018

Nyt jännittää ja pahasti. Jalkani ovat hyytelöä ja käteni tärisevät. Seison Irlannin suurlähettilään residenssin edessä, jonne olen tullut tapaamaan en enempää enkä vähempää kuin suosikkikirjailijaani Marian Keyesiä ja hänen miestään Himselfiä eli Tony Bainesiä. Suurlähetystössä pidetään Marian Keyesin Suomen-vierailun kunniaksi pieni vastaanotto, jonne minutkin on kutsuttu (iik). 

Viimeiset kolme päivää olen juossut ympäri kaupunkia etsimässä sopivaa asua, sillä kutsussa mainittu pukukoodi 'business' ei ole niitä kaikkein helpoimpia ratkaistavia. Juoksentelen kaupasta toiseen etsimässä mekkoja ja kenkiä. Rahtaan niitä kotiin, lähetän selfieitä äidille ja ystäville, kannan kasseja takaisin kauppaan. Edellisenä iltana viisi minuuttia ennen kuin kaupat menevät kiinni löydän vihdoin kivan mekon ja korkokengät. Lainaan äidiltä jakun ja laukun (kiitos äiti!) ja voilà - bisneslookini on valmis. 

Olen pähkäillyt yötä myöten mitä sanoa Marian Keyesille ja Himselfille, ja miten puhutella suurlähettilästä. "Ehkä sä et pääse niiden kanssa edes juttelemaan", ystävät lohduttelevat. 

Sitten ei muuta kuin jalat tottelemaan ja suurlähettilään residenssin ovesta sisään. Jätän takkini naulakkoon ja samassa näen heidät. Irlannin suurlähettiläs Maeve Collins, Marian Keyes ja Tony Baines seisovat eteisessä ottamassa vieraita vastaan. Totta puhuen näen ensin Himselfin, jota on mahdoton olla huomaamatta, sillä hän on todella pitkä (ja komea) mies. Suurlähettiläs toivottaa minut lämpimästi tervetulleeksi. Toivon kovasti vastanneeni hänelle jotain järkevää. Seuraavana kättelyvuorossa on Marian. Näen hänet vasta kun vuoroni koittaa, sillä hänen ympärillään parveilee ihmisiä ja kirjailija on puolestaan aivan pikkuruinen. Ihmiset jatkavat matkaansa... ja siinä hän nyt on. Nainen, jota olen ihaillut viimeiset 23 vuotta. Ilmielävänä edessäni. Nyt olisi se hetki, jolloin pitäisi sanoa jotain järkevää. Mutta jostain kumman syystä kaikki ne fiksut ja filmaattiset asiat, jotka olin ajatellut hänelle sanoa, karkaavat jonnekin kauas pois. Ei tässä näin pitänyt käydä. Fiksut ja filmaattiset, palatkaa takaisin! (Kaikenlaista kyllä höpötän. Myös Himselfille. Parasta jatkaa matkaa ennen kuin sanon jotain ihan höhlää.)

       Marian Keyes ja Irlannin suurlähettiläs Maeve Collins. 

Käyn istumaan pieneen saliin, jossa Marianin on tarkoitus lukea ote uusimmasta kirjastaan The Break. Teos ilmestyi juuri suomeksi Tammen kustantamana nimellä Aikalisä. Salin vierustalla olevan lipaston päälle on aseteltu pieniä kulhoja, joissa on kirjailijan rakastamia Percy Pig -nameja. Miten ihana ele! Jäämme vierustoverini kanssa karkkeihin kerta heitolla koukkuun. 

Irlannin suurlähettiläs pitää Marian Keyesin kunniaksi todella hienon puheen, jossa hän tiivistää täydellisesti sen, mitä kirjailija irlantilaisille merkitsee ja mistä tämän kirjoissa on kyse. Suurlähettiläs kuvaa Keyesin romaaneja hauskoiksi, viihdyttäviksi ja erinomaisesti kirjoitetuiksi teoksiksi, jotka onnistuvat olemaan samalla kertaa erittäin irlantilaisia mutta myös yleismaailmallisia. Ne kertovat muuttuvasta Irlannista naisen näkökulmasta ja käsittelevät vaikeita teemoja, kuten alkoholismia, perheväkivaltaa ja masennusta. Suurlähettiläs toteaa, että vaikka näitä aiheita on tunnetusti käsitelty irlantilaisessa kirjallisuudessa maailman sivu, vain harva kirjailija on pystynyt samaan kuin Marian Keyes: luomaan hahmoja ja heidän omalaatuisia mutta tyypillisen irlantilaisia perheitä, joihin lukija pystyy niin hyvin samaistumaan. Keyesin kirjojen kenties tärkeimpänä ominaisuutena suurlähettiläs pitää tuomitsevan äänensävyn puuttumista. Kirjoissa ei tyydytä vain kuvaamaan nyky-Irlantia, vaan herätellään myös keskustelua siitä, millaista tuossa yhteiskunnassa on naisena elää. Ne eivät siis ole vain viihdettä, vaan voimakkaasti kantaaottavia kirjoja. Marian Keyes on puheesta silminnähden otettu.

Sitten Marian laittaa päähänsä hurmaavat punaiset lukulasit ja lukee otteen uusimmasta kirjastaan, minkä jälkeen yleisöllä on tilaisuus esittää kysymyksiä. Kirjailijalta kysytään muun muassa mahdollisista elokuva- tai televisioproduktioista, tulevista kirjaprojekteista sekä tietysti myös Aikalisä -romaanista.

                                                             

Lopuksi siirrymme toiseen saliin, jossa tarjoilijat kiertelevät tarjoilemassa mitä herkullisimpia pieniä alkupaloja. Mukavassa seurassa ja ihanien irlantilaisherkkujen parissa aika kuluu kuin siivillä. Tämä ilta ei unohdu koskaan! 

Kaikki kuvat: Irlannin suurlähetystö

All photos courtesy of the Embassy of Ireland

 

 

 

 

Pages