Ladataan...

Kävi vähän hassusti. Kun kuulin, että Marian Keyesiltä ilmestyy uusi romaani, ryntäsin ennakkotilaamaan sen. Koska kirjan julkaisuun oli vielä hyvä tovi, unohdin sitten autuaasti tehneeni ennakkotilauksen. No kas, kun sitten näin että eräästä toisesta paikasta oli mahdollisuus tilata kirja - ja saada kaupan päälle ostoskassi, pääni meni aivan pyörälle. Ilmainen ostoskassi! Sehän olisi melkein yhtä hienoa kuin ilmainen ämpäri! Ei siis muuta kuin äkkiä tilaamaan.

Pian paketti sitten saapuikin, ja hyvänen aika miten ihana se olikaan. Kirja oli pehmeäkantinen - aina plussaa, kun tiiliskiviromaani on kyseessä. Ja se ostoskassi, oi oi miten hiano se onkaan! Siinä on Marian Keyesin romaanin kuva kannessa! Kassi oli niin ihana, että se pääsi heti Turun kirjamessuilla kovaan käyttöön.

 

Muutama päivä myöhemmin postiluukusta kolahti sitten toinenkin paketti. Hämmennyin. En ollut mielestäni tilannut kyseisestä paikasta mitään. Paitsi että olin. Sen Marian Keyesin kirjan without the ostoskassi. Voi plääh. 

Koska minulla ei ole tälle toiselle kirjalle mitään käyttöä, ajattelin arpoa sen blogini lukijoiden kesken. Onkohan teitä nyt edes enää? Sen verran pitkään on blogini ollut tauolla.

Mikäs siis olisikaan osuvampi kirja arpoa blogitauon päätyttyä kuin tauosta kertova kirja eli The Break?  Se nyt tosin kertoo hieman erilaisesta tauosta, eli nelikymppisestä pariskunnasta, joka päättää pitää avioliitostaan tauon. Korjaan. Aviomies päättää pitää tauon ja lähteä puoleksi vuodeksi omille teilleen. Kirja kertoo sitten siitä, miten eri perheenjäsenet tästä tauosta selviävät - vai selviävätkö? 

 

Jos pidät Marian Keyesistä ja blogistani, tervetuloa osallistumaan arvontaan! Kirja arvotaan blogini seuraajien kesken. Vastaa kommenttikenttään seuraaviin kysymyksiin: a) Mistä Marian Keyesin kirjasta pidät eniten ja miksi? b) Mistä blogini jutusta olet pitänyt eniten ja miksi?

Arvonta päättyy keskiviikkona 18.10 klo 18.00

 

Ladataan...

Turun kirjamessut 2017 alkavat tänään perjantaina 6.10! Omat fiilikseni ovat "osastoa jännittää ja niin pois päin" . Sunnuntaina messuilla vierailee nimittäin kaksi suurta idoliani, Neumann ja Martti Syrjä!

Neumann on paikalla kertomassa Salla Narazenkon kirjoittamasta elämäkertateoksesta Neumann - Dingo-kipparin lokikirja. Teoksen virallinen julkaisupäivä on 13.10.  Salaisesti toki toivon, että kirjaa olisi saatavilla jo messuilla...

Martti Syrjä on paikalla Mikko Saarelan kanssa kertomassa Eppu Normaalin biisien sanoituksista ja sanoittamisesta. Bändiltä ilmestyi eilen Kaikki sanat -niminen kirja, joka sisältää Eppu Normaalin kaikkien biisien kaikki sanat julkaisemisjärjestyksessä. Tällaisesta kirjasta olen haaveillut jo vuosia.

Näiden miesten esiintyminen kirjamessuilla - ja vieläpä peräkkäin - on todella harvinaista herkkua ja itselleni kutakuinkin haaveiden täyttymys.

 (Kauhu)visioissani tapahtuu kuitenkin jotain tämänkaltaista: törmään tungoksessa Martti Syrjään, joudun jännityksestä paniikkiin, sotkeudun jalkoihini ja pudotan uunituoreen Kaikki sanat- kirjan laulajan varpaille. Yritän pyytää anteeksi, mutta puhekykyni katoaa salaperäisesti. Syrjän takaa ilmestyy Neumann, joka tulee katsomaan, että mikäs hässäkkä täällä on menossa. Neumannin nähdessäni pyörryn hänen jaloilleen. Kun virkoan ja tajuan mitä on tapahtunut, pyörryn uudestaan. Niih. Tai sitten kaadan kahvikupin jomman kumman päälle. Ehkä molempien. 

Ketä esiintyjää sinä odotat eniten?

 

 

Turun kirjamessut 6 - 8.10. 2017

sunnuntaina

Pertti Neumann, haastattelijana Salla Nazarenko

15.40 - 16.00 Auditorio

Martti Syrjä ja Mikko Saarela, haastattelijana Esa Silander

16.20 - 16.40 Agricola A-halli

 

 

Ladataan...

Kirjahyllyssäni on selkeä suunnitteluongelma: sinne ei mahdu tarpeeksi kirjoja. Sieltä ei myöskään koskaan löydä mitään. Erityisen ongelmallista tämä on silloin, kun on saanut kirjan jonka todella haluaisi lukea, mutta ei löydä sitä enää mistään. En kertakaikkisesti ymmärrä mitä on tapahtunut. Onko kirjahyllyni syönyt kirjan? 

Päätin ratkaista kirjahyllyni suunnitteluongelman ryhtymällä mitä villeimpään mariekondomaiseen organisaatio-operaatioon. Pois vain kaikki kirjat joita ei tule koskaan luettua. (Marie Kondon neuvoman onnellisuusaspektin päätin unohtaa. Enhän voinut tietää tekivätkö kirjat minut onnelliseksi, koska en ollut niitä ikinä lukenut.) Onnelllisuuden sijaan päätin turvautua siihen samaan vanhaan neuvoon, joka annetaan vaatteistakin, eli kahden vuoden vinkkiin. Jos en ollut lukenut kirjoista sivuakaan (tai korkeintaan vain sivun tai pari) yli kahteen vuoteen, kierrätykseen vain. Talossamme toimii mitä mainioin kierrätyssysteemi. Kirjat viedään rappuun ja ne katoavat sieltä nopeasti muiden lukutoukkien luettaviksi.

Aloitin siis vimmaisen siivousoperaation. Lopputuloksena hyllyssä on nyt viisi kirjaa vähemmän. Kauhukseni huomasin, ettei tämä valtava lukumäärä ollut tuonut kirjahyllyyni juuri laisinkaan lisätilaa ja mikä pahinta, sitä kadonnutta kirjaa ei löytynyt edelleenkään. 

Minun ei siis auta kuin kirjoittaa teille muista kirjoista. Ja toivoa, että se yksi vielä putkahtaisi jostain esille... 

 

kuva: irisihmemaassa

 

Ladataan...

Kiroilisin jos kehtaisin. Vaan kun en kehtaa (äiti saattaa lukea tämän ;)). 

Aina ei kaikki mene kirjabloggaajan kirjallisessa elämässä ihan putkeen, kuten olette ehkä saattaneet huomata, jos olette jaksaneet blogia pidempään seurata. 

Mutta joo. Kirjabloggaajana haaveista korkeimmalla ovat aika usein sellaiset hienot kirjailijatapaamiset. Tyyliin "jos tapaisin suuresti ihailemani chick lit -kirjailijan X, niin se olisi kyllä hienointa ikinä". Sitten joskus sellaiseen tulee mahdollisuus, bongaa jonkun tapahtuman jostain (kiitos olemassaolostasi Twitter), päättää tehdä villin teon, tuhlaa ne viimeisetkin pennoset ja lennähtää sinne jonnekin tapaamaan sitä elämää ihmeellisempää kirjailijaa ja huomaa että se on ihan tavallinen kuolevainen olento, ihan samanlainen kuin me kaikki muutkin.

Sen jälkeen on joko kauhean onnellinen, että meni, tai sitten hermoilee siellä tilaisuudessa niin että ne viimeisetkin rauhallisuuden rippeet katoavat, sählää niin, että kirjailijan edestä putoavat ne viimeisetkin kirjapinot, puhuu ihmisten kanssa käsittämättömiä, toivoo lopulta voivansa vain kadota maan alle ja häpeää olemassaoloaan vielä kotiin palattuaankin. Mutta koska ihminen tunnetusti katuu aina enemmän asioita jotka teki,kuin niitä, jotka jätti tekemättä, jälkeenpäin on kuitenkin onnellinen, että meni.

Niih. Noh, nyt niitä kaduttuja asioita onkin sitten kertynyt kuluneina viikkoina ihan enemmän kuin tarpeeksi. Miksi? No ihan kuulkaas omasta syystä. Jos nyt unohdetaan sellainen pieni asia kuin raha, niin tämä kaikki kaatui kirjabloggaajan omaan hermoiluun ja jännittämiseen.

Oletko koskaan ihaillut näin aikuisiällä ketään niin, että kyseisen henkilön tapaaminen tuntuisi vaikka tältä: "IIIIIIIIIK!!! MÄ TAPAAN SEN!!! IHAN OIKEASTI!!! IIIIIIIIIK!"

Myönnän avoimesti, että koska olen mitä ilmeisemmin henkisesti teini, minulla tällaisia kirjailijoita, näyttelijöitä ja muusikoita on liuta, mutta yksi heistä on selkeästi ylitse muiden. Ehkä arvannet, että hän on Marian Keyes. (Ja jos mietit mistä tiedän olevani henkisesti teini, niin sanomalehdessä kerrottiin niin. Kas kun Jojo Moyesin romaania Kerro minulle jotain hyvää ahmivat kuulemma teinit Suomessakin. Että asiasta on siis todisteita ihan mustaa valkoisella. Jojo Moyes muuten kuuluu niihin kirjailijoihin, jotka myös haluaisin tavata.)

NOH. Viime viikolla OLISIN VOINUT ostaa lipun ihan huipputapahtumaan. Ei se mitään, että se järjestettiin Dublinissa. Olisin sitten elänyt vedellä ja leivällä vähän aikaa. Mieskin olisi. Tilaisuuden tuottokin olisi mennyt hyvään asiaan, eli Amnestylle. Mutta kas, koska en ole mljonääri ja töitäkin pitää tehdä, olisin voinut yöpyä siellä vain yhden yön. Kyselin lähes jokaikiseltä ihmiseltä kavereista kampaajaan olenko täysin kajahtanut, jos lähden yhdeksi yöksi Dubliniin, kun minulla olisi vihdoin ja viimein tilaisuus tavata MARIAN KEYES. Ja miehensä HIMSELF. Jokaikinen ihminen vastasi samoin: "et tietenkään ole, lähde ihmeessä, kadut muuten loppuikäsi." No, tässä minä nyt sitten kadun. 

Toinen kirjailija, jonka olen aina haaveillut tapaavani, on "Himoshoppaajan" luonut Sophie Kinsella. Ette usko, miten monta kertaa olen ollut äärettömän lähellä päästä vihdoin ja viimein johonkin tilaisuuteen, kerran jopa bloggaajatapaamiseen, jossa hän olisi ollut. Mutta ei. Joko olen panikoitunut viime hetkellä, tai sitten - kuten tuon bloggaajatapaamisen kohdalla, joka olisi ollut Tanskassa - se oli tarkoitettu vain tanskalaisille, eivätkä tilaisuuden järjestäjät suostuneet joustamaan asiasta milliäkään. Eivät edes Kinsellan kustantajan pyynnöstä.

NOH. Nyt Kinsella olisi - tadaa - ylihuomenna jollain kirjafestareilla Englannissa jossain pikkupaikassa. Kuulin tästä eilen. Että en ehkä tästä lentele nyt viime hetken superkalliilla lennoilla yhtikäs mhinkään.

Juupa joo. Koska kirjabloggaajalla on kirjailijoiden lisäksi myös ihailtuja muusikkoja, menin yhtä sekaisin kuin kaikki muutkin fanit koko Euroopassa tiedosta, että Bruce Springsteen pitää upean omaelämäkertansa tiimoilta signeeraustilaisuuden maanantaina Lontoossa. Meidän taloudessamme asustaa kaksi Bruce-fania, mutta kas, Waterstones-kirjakauppa oli asettanut lippujen ostamiselle kivan pienen ehdon: yksi ihminen saa ostaa vain yhden lipun. Oikeasti. Oikeasti!!!! Liput tulivat myyntiin eilen illalla.

NOH. On sanomattakin selvää, että lipunmyyntijärjestelmä kaatui parin minuutin sisällä. Sitten se saatiin jotenkin kuntoon. Sitten se kaatui taas. Jossain vaiheessa pääsi jo jonoon, sitten jono pysäytettiin, sitten se käynnistyi uudestaan ja niin edespäin. Oli harvinaisen kiva fiilis seurata pikkuista ukkelia, joka välillä käveli, välillä pysähtyi, sitten köpötteli pari askelta taas. 

Kuin ihmeen kautta pääsin kuitenkin ikivanhalla läppärillämme lopulta läpi, ja sain ostettua sen luvatun yhden lipun. Ostin sen miehelle, koska hän on minua vielä paljon suurempi Bruce-fani. Kerrottakoon, että mies yritti koko tämän ajan tietysti päästä älypuhelimella läpi ostamaan minulle lippua. Mutta voi. Jonotussysteemi pysäytettiin taas ja ruudulla näkyvä pikku-ukkeli pysähtyi taas. Sitten se eteni taas pari askelta. Samaan aikaan yritin tietysti itse päästä uudestaan läpi läppärillä. Kunnes pikku-ukkelin alle ilmestyi kammottava teksti: tilaisuus on loppuunmyyty. Vaikka se ukkeli köpötteli edelleen! Hitaasti mutta köpötti kuitenkin. Twitter täyttyi vihaisista kommenteista. 

On vaan ihan käsittämättömän vaikeaa tajuta, miksei yksi ihminen saa ostaa edes kahta lippua kerralla. Nyt kävi niin, että monet saivat liput esim. lapselleen, mutta eivät itselleen, tai itselleen mutta eivät puolisolleen ja niin edespäin. Monet napisivat, että eivät mene ilman toista osapuolta. Niih. Mutta kas, lippuihin sisältyi vielä sekin kiva ehto, että niitä ei voi palauttaa saati vaihtaa toisen henkilön nimelle. Näin ollen tulee siis olemaan useita Bruce-faneja, jotka olisivat voineet lunastaa nämä nyt täysin käyttämättä jäävät liput. Järki?

Ottaa ihan suunnattomasti päähän, mutta minkäs teet. Tiistaiturhautumiseni oli tuikitäydellinen, kun eilen ilmestynyttä uusinta Bridget Jones -kirjaa (Bridget Jones's Baby: The Diaries) ei löytynyt pääkaupunkiseudulta MISTÄÄN. Että sellainen bestseller kirjakauppiaiden näkökulmasta, näemmä. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ladataan...

Tuli käytyä pitkästä aikaa päiväleffassa.

Tuli lähdettyä sinne vähän kiireessä.

Tuli vedettyä ennen lähtöä päälle ensimmäinen paita, joka käteen osui. Se oli hieno, Edinburghin muotokuvagalleriasta ostettu t-paita, jota komistaa Peter Capaldin kuva. Tiedätehän Capaldin? Hän on paitsi 12. Doctor Who, esiintynyt myös monessa muussa brttisarjassa ja -elokuvassa.

Tuli oivallettua, että t-paidassa oli pieni ongelma. Capaldi sijoittuu siinä juuri rintavarustukseni päälle. Ja koska näyttelijä poseeraa paidassa kädet levällään, hän näyttää siltä kuin esittelisi rintavarustustani. 

Tuli vedettyä neuletakki pikaisesti Capaldin päälle. 

Tuli rynnättyä leffaan. Sitä ennen ehdin kuitenkin ostaa mukaan popcornia. 

Tuli todettua jälleen kerran, miten karmivaa on syödä popcornia silloin, kun leffassa on muuten aivan hiljaista. Sitä odottaa kuumeisesti meluisampaa hetkeä. Sitten pikainen ROUSK ROUSK ROUSK. Hiljaisen hetken koittaessa yrittää itsekin olla hiljaa. Jos on popcorn suussa, se lilluu siellä ja kastuu ällötävävän lötköksi. Jokainen ROUSK kuulostaa leijonan mylvinnältä.

Tuli huomattua siinä istuessa, etttä vatsa on kesän aikana päässyt jotenkin paisumaan. 

Tuli oivallettua, että suuri vatsa on kuitenkin leffassa äärettömän hyödyllinen. Vatsakumpu toimii oivana tarjottimena popcornrasialle. Suosittelen lämpimästi,jos sattuu tällaisen vatsanseudun omaamaan. Peter Capaldikin pystyi seuraamaan leffaa rasian takaa, luulen.

Tuli käytyä leffan jälkeen kahvilla.

Tuli kuultua mitä viereisen pöydän naiset puhuivat nähdessään minun punkeamiseni tuolille.

"On se jännä, miten joillain kasvaa toi vatsa".

 

 

Kuvataitelija John Byrnen näkemys näyttelijä Peter Capaldista.Hieno maalaus on ikuistettu teepaidan lisäksi moniin muihinkin tuotteisiin,joiden tarkoituksena on kerätä varoja Skotlannin kansallisgallerioille.                        

Pages