Deittisivu parisuhteeseensa kyllästyneille
Maaliskuussa Johanna Palmén kirjoitti Rönsy blogissaan ”Oletko naimisissa, mutta kaipaat jännitystä” pohjoismaisista Victoria Milanin deittisivuista. Nyt deittisivusto on noussut myös suomalaisten suosioon omalla, suomenkielisellä sivustollaan.
Radio Novan kertoo, että suomalaiselle sivustolle on ehtinyt rekisteröityä jo 70.000 anonyymiä jäsentä, vaikka sivusto on vasta lanseerattu maahamme!! Tavoitteena sivustolla on saada 200.000 suomalaista jäsentä!!
Tuo luku kertoo jo omaa tarinaansa siitä, missä suomalaisissa parisuhteissa mennään, kun 70% jäsenistä on miehiä ja tyypillinen käyttäjä on eteläsuomalainen 35v mies.
Onkohan tuo 30v miehelle joku rajapyykki, jonka jälkeen iskee vielä halu viettää vaarallista ja vauhdikasta, ”nuorenmiehen elämää”, vaikka olisi millainen parisuhde, vaimo ja lapset??
Miksei sille puolisolle voi kertoa suoraan, että ”kaipaan jännitystä, vähän ruoskaa ja mielettömiä roolileikkejä” , silä eihän nykypuolisot ole mitään ”tynnyrissäkasvaneita” ja tietävät aivan varmasti, mitä kaikkea voi oman puolisonsakin kanssa kokea ja kokeilla.
Olen joskus miettinyt, pitäisikö parisuhteen tai jopa avioliiton alussa kirjoittaa sopimus, jossa määrättäisiin suhteelle ns. tarkistuspäivä vaikka kolmen vuoden välein. Jos molemmat olisivat tyytyväisiä suhteesseen, niin ei muuta kuin yhdessä kohti seuraavaa tarkistuspäivää ja jos taas jompikumpi tai molemmat haluaisivat jotain muuta, niin sopimus päättyisi ja suhde olisi ohi ilman isompaa taistelua.
Parisuhteet sairastuvat puhumattomuudesta – kykenemättömyydestä kertomaan toiselle haluistaan ja tarpeistaan, siitä, miltä tuntuu ja mikä tuntuu hyvälle tai pahalle. Ja toinen paha on se, että puolisosta tulee itsestäänselvyys.
Pysykää sinkkuina tai opetelkaa puhumaan tunteista ja haluista puolisonne kanssa!