Maestro – Music!

Kuinka mielenkiintoinen onkaan perimä ja lahjojen siirtyminen suvussa eteenpäin! Vaikka sukupolvet vaihtuvat, musiikki ja musiikin tekijät muuttuvat, ei musiikki ja sävelten tuomat tunteet katoa koskaan.

 

Synnyin perheeseen, jonka mollisävyistä elämää soinnutti haitari, kitara, urut  ja laulu. Jopa meidät – siskoni ja minut – nimettiin sen ajan suosittujen iskelmien mukaan!

Isäni soitti taitavasti pianohaitaria ja lähti hanureineen viikonloppuisin keikoille, joilta palasi kotiin milloin minkäkinlaisessa ”musiikillisessa huurteessa”.

Opin soittamaan urkuja ollessani 3-vuotias ja siitä lähti pitkä tieni erilaisten soittimien kanssa. Pääinstrumenttinani oli pianon, jolla soitin klassista musiikkia 10 vuotta, kunnes ”soitto vaikeni” lähdettyäni opiskelemaan ja avioiduttuani miehen kanssa, jonka mielestä vain AC-DC oli musiikkia.

Exäni sammutti laulamisen ilon –  olin kuin ” keisarin satakieli”, joka lopetti laulunsa jouduttuaan vankeuteen –  mutta saatuani ”Peräkammarin pojan” ja ”Neiti-Kesäheinän” täyttyi maailmani jälleen musiikista  – lasten lauluista, joita hoilotimme sitten triona aina kun olimme kolmistaan kotona ja – tunnustan – joskus kiusataksemme kärttyistä exää.

Kun erosin – jo toisen kerran –  epäonnisesta avoliitostani, astui musiikki jälleen yhä vahvempana elämääni. Vaikka en ole vielä palannut pianon ääreen – sen aika on lähellä – yllätän itseni tapailemasta sävelmiä näkymättömiltä pianonkoskettimilta, naputtamasta rytmiä pöydänpintaan sekä hyräilemästä, välillä jopa laulamasta.

Mutta kaikkein parasta tässä kaikessa on se, että poikani on löytänyt musiikin ja haluaa tehdä sitä työkseen. Hän säveltää, soittaa ja laulaa, tekee mielenkiintoisia musiikillisia kokeiluja ja rakastaa esiintyä!

Ja mikä upeinta, hänen pääinstrumenttinsa on Haitari!