Virkisty!!

Vuonna 1956  painetussa kirjassa:
Perheenäidin elämäntaito – terveyndenhoidon, rentoutumisen ja töiden järjestelyn ohjeita perheen äideille” 
varoiteltiin jo naisia vaaroista ja vääristä kauneuden tavoittelukeinoista, joista mainitaan kappaleessa ”Virkistys” kaksi tärkeää asiaa, jotka pitäisi tänäpäivänäkin muistaa:

”Väärä virkistyminen oli  myöhään valvomista, mekaanista askartelua, huonoa kirjallisuutta ja mekanisoitua ajanvietettä;  kuten kortinpeluuta, jatkuvaa neulomista, sekä viikkolehtien aikaansaamaa myrkytystä.

Huijausliikunnalla tarkoitettiin saunomista sekä hierontoja, joiden yhteydessä suosittiin hierontaa lantioiden-, rinnan- tai nenänhierontakojeilla, sekä pysyttelemistä hyppivillä laitteilla. Myös neuvot, ”miten ihmisestä tulee voimakas ja kaunis kolmessa viikossa tai kolmessa kuukaudessa tai miten nyt milloinkin sattuu” – oli todettu huijausliikunnaksi.”

 

hui.jpg

 

**********

Lattialla nukkuva koiravanhus havahtuu ja nostaa päätään.
Ai-jai! Niin totta – joka sana!” kuiskaan sille.
Koira maiskuttaa suutaan, venyttää jäykkiä tassujaan suoraksi ja nukahtaa uudelleen.
Poistun vaivihkaa tietokoneelta harjoittamasta ”väärää virkistymistä” ja jätän koiravanhuksen nauttimaan lepohetkestään.
Ohimennen vilkaisen peiliin  ja totean todella tulleeni huijausliikunnan uhriksi! ”Voih! – Jospa vielä ei olisi myöhäistä kokeilla oikeanlaista virkistäytymistä?!!
Ehkä ulkoilu auttaisi asiaa?”  kysyn peililtä, joka ei vastaa – ja päätän lähteä uhmaamaan tuulta ja tuiskua.

 

Kauneus Liikunta Terveys Meikki

Päivän Pulputus

Kuulin sen äänen.
Matala syvä kurnutus, joka voimistui ja muuttui pulputtavaksi.
Ensin kumarruin eteenpäin kuullakseni äänen paremmin – mutta kun ääni toi mukanaan kammotavan hajun, vetäydyin taaksepäin –  ja juuri oikealla hetkellä, sillä ääni ryöpsäytti mukanaan sameaa vettä…

”Perhanan perhanan perhana! Putki on tukossa!! ”  huusin tyhjälle talolle,
ja altaan vesi nousi hiljalleen ylöspäin tiskikoneen laskiessa sitä sisuksistaan jonnekkin putkiston labyrintteihin.

 

allas.jpg

 

 

Lopulta kone sai syljettyä sisältönsä ulos ja vedenpaisumus päättyi.
Allas vajeni hiljakseen tyhjäksi – röyhtäillen ja pulputtaen – tuoden mieleen tv-mainokset Alsucralista, Samariinista ja muista vatsahappoja rauhoittavista ihmelääkkeistä.

Avasin allaskaapin todetakseni, ettei siellä näkynyt ”jälkijäristysten aiheuttamia tsunameja” ja totesin samalla, etten mitenkään pääsisi käsiksi putkistoon ennen tiskikoneen seuraavaa vedenvaihtoa.
Mielessäni välähti  jo kauppareissu ja putkenavaaja-aineen ostaminen, mutta kuten ehkä arvaattekin, ei täältä hakkuaukon itäosasta pyörähdetä nopeasti 5km:n päässä olevaan lähikauppaan – ei ainakaan näin talvella – joten päätin avata ”tiedon ehtymättömän lähteen”, eli kaivaa pika-apua netistä..

Hakukone avasi eteeni joka haulla ohjevideon ”Näin puhdistat hajulukon”, jossa näppärä Remontti-Reiska puhdistaa hajulukon ajassa 2,46 minuuttia – samalla selostaen, mitä tekee.

Niin…. Reiska teki sen wc:n altaaseen,  jonka hajulukko oli näkösällä.
Keittiön hajulukko on sata kertaa haastavampi! 
Allaskaapissa on niin paljon tavaraa, että tuo 2,46 minuuttia kuluu selvitellessä, miten roskavaunu irrotetaan ja sen jälkeen täytyy vielä tyhjentää hyllyjä, sekä paljastaa hajulukon piilopaikka, että voi ryhtyä tositoimiin!

”Ehei Reiskaseni! Tähän meillä ei ole nyt aikaa” naurahdan Reiskalle ja palaan hakutuloksiin, joista  silmiini osuu kuin vahingossa Ylen Suomi-Express sivulta otsikko: ”Miten avaat tukkoiset viemäriputket?”  ja kun sivu avautuu, avautuu myös maailman yksinkertaisin ohje eteeni!

Suorastaan liitelen keittiöön. Laitan vedenkettimen hehkuttamaan pannullisen vettä ja otan kaapista ruokasoodaa. Hujautan sitä reippaalla kädellä suoraan viemäriaukkoon altaan pohjalla ja nappaan kaapista pullon etikkaa.
Pidätän hengitystä jännityksestä – sekä hajun vuoksi – ja lorotan etikkaa ruokasoodan päälle, joka alkaa suhisemaan, sihisemään, vaahtoamaan ja suorastaan KIEHUMAAN vajotessaan kohti putkiston pimeyttä.
Kun suhina lakkaa, on vedenkeitinkin suorittanut tehtävänsä ja kaadan kiehuvat vedet vielä seoksen perään…
Ja samalla kuulen, kuinka tiskikoneen pesuohjelma naksahtaa, kuin kysyen ”Are You Ready to Rock ’n Roll?

Kumarrun jälleen eteenpäin ja kuuntelen, mutta kuulen vain tiskikoneen pumpun jyskytyksen ja kaukaisen lorinan, kun vedet ohjautuvat viemäriin – ihan niin kuin niiden kuuluukin tehdä!  – ja samantien kuulen vastaavani koneelle ääneen ”Ou yeah!”

Tunsin todella suurta ylpeyttä, mielihyvää – suorastaan riehakasta onnistumisen iloa!  – kun selätin ison ongelman pienellä, yksinkertaisella keinolla, ilman kalliita myrkkyjä tai Remontti-Reiskamaisia otteita!

Ja uskokaa tai älkää…. sillä onnen  hetkellä, kun viemäri alkoi jälleen vetämään, pystyin lähes tuntemaan Ihmemies MacGyverin läsnäolon…
 

gyver.jpg

Suhteet Sisustus Oma elämä