Palelee

Ulkona on satanut koko päivän. Kolea, kostea syyssää tunkee itsensä väkisin sisälle suuren talon hiljaisiin huoneisiin, kunnes tavoittaa talon viluisen emännän ja vavisuttaa hänen luitaan.

”Palelee” vikisen ja kiskaisen villatakin päälleni.

Koiruutemme nostaa päätänsä lattialta, kuin kysyäkseen ”Mitä?” ja katsoo minua unisesti.

”Palelee, palelee” toistan ja ryömin villatakkini sekä villasukkieni kanssa sängylle ja viltin alle.

”Hurrr….”  vikisen miehelleni ”Palelee….”  Mieheni vastaa ”mmmhmmmmm…” ja keskittyy selaamaan nettiä läppärillään.

”….mitä jos JOKU laittais takkaan tulen, jooko?”  – kurkkaan miestäni viltin alta, otan säälikatseen ja räpyttelen – ja mieheni vasta ”mmmmhmmmmm…..” ja selailu jatkuu katkeamatta.

Nousen vilttiin kääriytyneenä ylös sängyltä, vaellan villasukat suihkien olohuoneeseen, avaan takan luukun, pellin ja ilmaventtiilin…. kaivan puut telineestä, paperia… paperia… ja vielä vähän….ja tulta perään – raaaps….!  Ja tikku leimahtaa.

”Syty! Syty nyt, pliiiis” ….raaaps….! Ja toinen tikku leimahtaa. Tälläkertaa paperit syttyvät kunnolla, koivun tuohi syttyy, puut syttyvät ja suljen takan luukun. Näen lasin läpi, kuinka tuli alkaa tanssia tuohessa, levitä puuhun – viereiseen halkoon ja pian on takassa kunnon tulet! Lumotuneena tuijotan tulta luukun läpi, kunnes kasvojani alkaa poltella – pakko siirtyä kauemmas! Laitan vetoa pienemmälle, etteivät puut pala liian nopeasti ja villasukkailen keittiöön laittamaan kupposet kuumaa teetä.

”Teetä ja omenapiirakkaa!”  hyrisen miehelleni, joka on uppoutunut syvemmälle sänkyyn läppärinsä kanssa. Hivutan tarjottimen keskelle sänkyä ja parantelen vilttiä ympärilläni ennen sängylle asettautumista.

Koira vanhuksemme havahtuu, hyppää kuin nuoret tytöt sängylle ja aloittaa kerjäämisen kiipeämällä päälleni seisomaan ja tuijottamalla intensiivisesti vuoroin minuun ja vuoroin piirakkaani…

Teen jälkeen ei enää palele – alkaa olemaan suorastaan kuuma. Heitän villatakin pois ja sukkailen tarkistamassa, onko takka jo hiiltynyt.

Takan suloinen, unettava lämpö kietoo minut syliinsä heti ovella. Takassa ei näy enää elämää, tuli on tehnyt tehtävänsä ja kadonnut puut mukanaan. Suljen pellin ja käännyn nojaamaan kipeillä hartioillani takan lämpimään kylkeen.

Vihaan syksyä – rakastan lämpöä, mutta – silti juuri nyt- en haluaisi olla missään muualla, kuin tässä isossa talossa, pimeyden hiipiessä ulkona yhdessä kolean syyssateen kanssa.