Palikkatesti

Nuori-pitkä-hoikka-blondi… ja tuon pitäisi olla psykologi, joka selvittää jäljelläolevan oppimiskykyni?

Ensivaikutelma on, että tuon ihmisen kanssa minulla ei ole mitään yhteistä, enkä pidä hänestä.

Kättelemme ja saan luvan istahtaa tuolille, joka on hänen pöytänsä vieressä. Psykologi selaa papereitani ja puhelee niitä näitä, kunnes lopulta pääsee asiaan, eli testeihin.

”Nyt kerron sinulle asioita ja sinun pitää kertoa minulle miksi näin on…”

…voi tsiisus, juna lähtee – pitäkää penkeistä kiinni!!!

”Miksi lapsiperheissä suojataan pistorasiat? Miksi vasta 18v voi saada ajokortin? Miksi on olemassa erilaisia nopeusrajoituksia?”

Kysymykset ovat kummallisia, eivätkä kosketa elämääni kuin pintapuolisesti – aiempia töitäni eivät mitenkään. Mitähän näillä testataan – tyhmyyttäkö??

”Ja seuraavaksi sitten yleistietoa. Oletko valmis?”

”En” – ajattelen… ”En pysty muistamaan vuosilukuja ja nimiä!!”. Vastaan: ”Kyllä, antaa mennä.”

”Minä vuonna suomi itsenäistyi? Montako kansanedustajaa on ? Mikä on suomen Vaakunaeläin? Kuka kirjoitti ”Sinuhe Egyptiläisen” ?”

Tiedän kaikki vastaukset, mutta en saa niitä ulos muistitani, ne ovat liian syvällä! Tuon kirjan olen lukenut, äänestänyt vaaleissa, silittänyt vaakunaa kädelläni ja nauttinut itsenäisyyspäivän juhlista tv:n äärellä…  kiroan mielessäni ja kuulen kuinka psykologi ajattelee kirjatessaan vastauksiani ylös ”tyhmä, todella tyhmä ja  sivistymätön….aivan idiootti…. etkö edes  TUOTA tiedä….”

Tunnen kutistuvani tuolissa ja kiemurtelen kuin mato koukussa. Kivut repivät selkääni ja lopulta nousen seisomaan, siirrän painoa jalalta toiselle – armoa, voi armoa, en kestä enempää…. ja lopulta psykologi tuumaa ”Jatketaan sitten huomenna” ja hymyilee ärsyttävää tekopirteää tekohymyä.

Hymyilen takaisin yhtä tekoihanasti – ja vastaan ”Tehdään niin”.

Voi kuinka tekisi mieli tunnustaa, ettei meidän kyllä kannata jatkaa, koska olen sinua ainakin sen 15v vanhempi – et voi arvioida minua sillä elämänkokemuksella, mikä sinulla on. Se ei riitä mitenkään ymmärtämään elämää, elämäntilannettani ja ajatusmaailmaani.

Mutta seuraavana aamuna olen jälleen huoneessa, samalla tuolilla ja suunnattomasti kipeämpänä kuin eilen.

”Noniin. Tänään on sitten viimeiset testit. Olethan valmiina?  Näytän sinulle värejä ja kuvioita. Sen jälkeen näytän pelkät kuviot ja sinun tulee muistaa värit.”

Voi herranen aika! Mitenkäs tämä nyt sitten onnistuu…  ja muistan sitten vanhan muistitempun: nimeä kuva värillä. Niimpä sävellän: vihreä nahka, lila hius, pinkki pallopää, keltainen aurinkokello…. sen mukaan, mitä epämääräisiä kuivoita ja värejä eteeni laitetaan ja kas kummaa muistan ne kaikki!!!

Voitonriemu paistaa kasvoiltani: 1-0, kuka on paras?

Mutta sitten tulee SE, jolle niin yleisesti naureskellaan, eli PALIKKATESTI!

”Tässä sinulle kaksivärisiä palikoita. Teen mallikuvion ja sitten teet samanlaisen.”

”Ha-haa, mikä ettei, tätä ei olekkaan ennen teetetty” – ajattelin ”Menee helposti…” Mutta kun kivut yltyvät kesken testin, tekee mieleni hujauttaa palikat pitkin seiniä ja kertoa, mitä mieltä olen tästä koko pelleilystä… Vähällä olen sen tehdäkkin, kun en enää jaksa keskittyä. Kivut vievät jälleen voiton.

Jatkamme vielä lapsellisia ”yhdistä pisteet numerojärjestyksessä”- tehtäviä, sanapari muistamisia ja tarinan mieleen palauttamisia, psykologin istuessa tärkeänä tuolissaan – ”Mikä lässyttäjä!!!” –  ja minä tuskan hiessä kylpien seisallaan, paperitehtäviä kirjahyllyn tasolla piirrellen.

Tätä eivät ole Vakuutusyhtiön kasvottomat lääkärit näkemässä, kuten eivät sitäkään, miten helvetillistä elämä voi olla sairauden kanssa. Onko tässä testailussa mitään järkeä vai vedätetäänkö tässä yhteiskunnan varoja?

Näillä kuluilla, mitä asioitteni käsittelyyn on jo käytetty, olisi makstettu koko loppuelämäni aikainen eläke, koska niin pieneksi se kuitenkin jää.

”Noniin. Nyt olen tehnyt yhteenvedon näistä testien tuloksista ja täytyy sanoa, että työhön vaadittava oppimis- ja muistamiskykysi ovat tallella. Ehkä muistin toiminnot ovat hieman hidastuneet siitä, mitä ovat olleet, mutta silti aivan huippuluokkaa. Eli lyhyesti sanottuna: korvienvälissäsi on kaikki kunnossa, ainoaksi ongelmaksi jää nuo kipusi ja vauriosi selkärangassa sekä nivelissä.”

Hienoa kuulla, että Muumit ovat vielä laaksossa! Mutta kuinka kauan ne siellä viihtyvät, kun vakuutusyhtiö pompottaa ja lääkärit opettavat nöyryyttä…

Kiitän ja poistun. Suljen oven –  toisaalta tyytyväisenä ”se on nyt ohi” –  ja toisaalta pettyneenä – ”Mitä tällä saavutettiin?”

Pysy lujana, olet vahva.

Ja silti tekisi mieli itkeä.