Täällä taas

Olen ollut poissa niin pitkään.
Suorastaan kadonneena – päästäneenä otteen elämästä –  uskomatta paluuseen…
Mutta täällä olen – jälleen – yöhön pimenevän hakkuuaukon laitamilla,  odottamassa kesää – aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

Ja voi toki on tapahtunut. Kyllä! Paljon ja nopeasti, niin kuin elämässäni on aina tapahtunut.

En tiedä, mitä kaikkea kykenen näin julkisesti kertomaan… ehkä sen, että remontti joka taannoin aloitettiin kaupunkikodissani, tuli valmiiksi viimeviikolla – kestettyään yli 3 kk:tta – ja sen, että neiti kesäheinä palasi kotiin, väsyneenä ja katse tyhjänä, surun saattelemana….

Mutta jälleen varon raottamasta sitä ovea, josta päästäisin jonkun livahtamaan liian lähelle itseäni ja lukemaan ajatuksiani. En halua, enkä kykene vielä käsittelemään näitä päiviä ilman romahdusta – tilinteon aika on vasta vuosien jälkeen, sitten kun voin jälleen katsoa taaksepäin ja todeta ”miten ihmeessä selvisin siitäkin keväästä”. 
Jos selvisin.

Nyt odotan vastauksia asioihin – että voisin ja jaksaisin jatkaa elämääni – että neiti kesäheinä jaksaisi jatkaa ja saisi otteen uudesta elämästään.

Kaikesta huolimatta tiedän palanneeni takaisin elävien kirjoihin. Tiedän jaksavani jälleen, kun huomaan kykeneväni kasaamaan ajatukseni sanoiksi – lauseiksi – tarinoiksi.

Kunhan vain pää ja kädet kestävät – sydän kyllä kestää.