Helmikuun lukupiirikirja: Elizabeth Strout / Kaikki on mahdollista

Elizabeth Stroutin Kaikki on mahdollista oli Viisikko- kirjakerhomme helmikuun lukupiirikirja. Teos on novellikokoelma, joka sisältää yhdeksän kertomusta amerikkalaisesta Amgashin pikkukaupungin asukkaista. Novellianalyysien sijaan kirjoitankin lukukokemuksesta, johon vaikutti merkittävästi kaksi tekijää. Ensinnäkin novelli on kirjallisuuslajina vaikea ja haastava. Lukijana sinun täytyy päästä sisään juoneen, henkilöhahmoihin, tarinankerrontaan ja tapahtumapaikkoihin kerta toisensa jälkeen, aina uudestaan ja uudestaan. Se tekee lukemista hieman uuvuttavaa. Toisaalta kokoelman ensimmäiset novellit olivat vangitsevalla otteella kirjoitettu, joten mielenkiinto pysyi yllä alkuun kohtalaisen hyvin. Neljännen novellin kohdalla tuli kuitenkin puuduttava tunne, että taas alusta uudet kuviot, henkilöt ja tapahtumat. Ei jatkoon! Korostan, että pidin Stroutin rehellisestä ja kaunistelemattomasta kirjoitustyylistä, mutta novellit eivät ole minun juttuni.

Toinen lukukokemukseen vaikuttava tekijä oli, että novellien tapahtumat sijoittuivat samaan pikkukaupunkiin, josta kirjailijan aiemman teoksen päähenkilö Lucy Barton on kotoisin. Stroutin novelleissa viitataankin toistuvasti Lucy Bartoniin ja tämä vähän häiritsi, koska itse en ole lukenut Bartonista kertovaa teosta. Toisaalta minua viehätti kertomusten päähenkilöitä enemmän Lucysta kertovat kohdat ja novellikokoelman perusteella minulla onkin jo kohtalainen käsitys hänestä. Kenties aion tarttua seuraavaksi Stroutin Bartonista kertovaan pienoisromaaniin; Nimeni on Lucy Barton. Kaikki on mahdollista.

Leppoisaa sunnuntaina! Tuulen havinaa, M

kulttuuri runot-novellit-ja-kirjoittaminen kirjat
Kommentit (2)
  1. Romaani on mulle myös mieluisampi laji kuin novellit, just noista syistä, jotka mainitsit. On juuri päässyt kiinni henkilöhahmoihin, ja sitten tarina loppuukin. Ja sitten taas uudestaan…

    1. Luen itsekin mieluiten romaaneja. Pohdin tässä, että pienoisromaanit taitavat kuulua jonnekin novellien ja romaanien välimaastoon, ne ovatkin ihan kivoja luettavia novellien sijaan. Hyvä täyspitkä romaani vie kyllä voiton sata nolla.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *