Lucy Diamond / Rantakahvilan uusi tulokas

Lucy Diamondin Rantakahvila sarjan neljäs osa on kahden edeltäjänsä tapaan ihastuttava pienoisromaani. Rantakahvilan uusi tulokas jatkaa tarinaa Evien ja Edin elämästä Cornwallissa. Sarjan ensimmäisessä osassa Evie peri Jo-tädiltään rantakahvilan idyllisestä Carrawen Bayn kylästä, Cornwallista. Ensimmäisen kesän aikana kokematon Evie opettelee kahvilanpitämistä ja onnekseen päätyy lopulta palkkaamaan komean ja kokeneen Edin kahvilan kokiksi. Pari rakastuu ja päätyvät mutkien kautta yhteen. Yhdessä he saavat rantakahvilan menestymään. Sarjan toisessa ja kolmannessa osassa pariskunta viettävät ensimmäistä ja toista joulua ja nelosessa tarina alkaa kun Evie on viimeisillään raskaana ja on pesänrakennuspuuhineen täydessä touhussa. Puoliso Edi on ammattikokki ja valmistaa Evielle täydellisiä englantilaisia aamiaisia. Pari elää onnellista elämää kahvilan yläkerrassa sijaitsevassa pikku kodissa.

Eräänä päivänä Edi sanoo vaimolleen, että heidän täytyy valmistautua vauvan syntymään. Evie alkaa heti innolla listata synnytyksessä huomioon otettavia asioita. Mutta Edi tarkoittaakin, että kahvilaan täytyy palkata kahvilapäällikkö Evien sijaiseksi ja Evien on jäätävä äitiyslomalle. Evien on vaikea hyväksyä, että hänen on nyt levättävä ja valmistauduttava synnytykseen ja siitä toipumiseen. Tilannetta ei helpota kun Edi palkkaa Evien tietämättä viehättävän nuoren Helenin  kahvilapäälliköksi. Eikä asiaa kevennä yhtään fakta, että Helen ja Evie eivät siedä toisiaan ja molemmat tahoillaan näyttävät toisilleen hankalat puolensa. Mustasukkaisuudeltakaan ei vältytä. Evien synnytys kuitenkin lähestyy ja loppu onkin yllättävä. Vauvan syntymä saa lopulta ihmeitä aikaan.

Kuuntelin teoksen äänikirjana parissa tunnissa ja tämä oli ihanan tahdikas ja pirtsakka paketti näin yövuorojen jälkeeseen väsyneeseen tunnelmaan. Kevyttä ja mutkatonta.

Hyvää illan jatkoa, Tuulen havinaa M

kulttuuri kirjat
Kommentit (6)
  1. Moi!

    Oletko kurkannut blogin sählöpostiin. Siellä on postia sinulle 🖤

    1. Kiitos, hyvä kun vinkkasit, nyt katsoin. 😊 Blogin sähköpostia ei tule useasti luettua.

  2. Lucy Diamondin tarinat eivät jostain syystä uppoa mulla edes unikirjoiksi. Olen muutamaa yrittänyt kuunnella tai lukea, mutta joku tökkii. Onneksi maailma on täynnä lukemattomia kirjoja, jokaiselle löytyy satavarmasti mieluista luettavaa <3

    1. Meitä lukijoita on niin moneen junaan, että se on täysin ymmärrettävää ettei kaikki tykkää kaikista. Mutta onneksi maailmasta ei kirjat lopu ja jokainen löytää varmasti mieleistä luettavaa 😊

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *