Silkkaa hulluutta
– ” Aaaaarrrrggghhhhh! Aaaaaaaaaaaaaaaaa! Mmmmmmmmmrrrrrrrhhhhh! Pälälälpäaaaarrrrrggghhhhhuksikiskahiodfkashjfslfsjkdlsjflsj!!! ”
– ” Mene pois! Mene pooooooiiiiissss! Aaaaarrrrgggghhh! Pois! Pois! Pois! Pois! Pois!
– ” Tymmä! Tymmä! Tymmm-mmäääääh! Tymmää-äää! Tymmä! Tymmä! ”
– ” Ovi kiinni! Ovi kiinni! E tulee, apua ovi kiinni! ”
– ” Älä tule tänne! Älä! Älä! Tymmä! ”
– ” Tuu tänne, mun kanssa leikkii! Ota tämä auto! Ota, ota, ota, ota! ”
– ” Tymmä, älä ota. ”
– ” AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRR ”
– ” Oofkdvdjfdjgirovkjsdölcksödlkvdfogkdöslkvsaöldlsöjgfdsljvlds”
ERROR! ERROR! ERROR! ERROR! ERROR!
Sisaruskateus. Voin kertoa, että se on ihan silkkaa hulluutta – ainakin meillä.
Olen miettinyt pääni puhki miten meillä kolmella siskolla näkyi sisaruskateus ja oliko meillä edes sellaista. Muistan, että pikkusisko oli todella kova puremaan ja isosisko oli maailman taitavin ärsyttäjä. Me painittiin sohvalla, maattiin toistemme päällä ja välillä leikittiin kuollutta. Meno oli toisinaan täysin päätöntä ja äidillä sekä isällä oli varmasti hermoissa pitelemistä. Joskus heidän hermonsa pitivät, joskus sitten taas ei.
Olen odottanut todella paljon tätä aikaa, että lapsista olisi seuraa toisilleen ja nyt kun se aika on vihdoin koittanut, meillä ei muuta tehdä kuin riidellään. Melkein ihan koko ajan ja taukoamatta. Tuplarattaat ovat olleet jo pidemmän aikaa käyttämättöminä, sillä niissä kinastellaan. Milloin isoveljeä ärsyttää se, että pikkusisko hipaisee häneen vahingossa kädellään ja milloin pikkusiskoa ärsyttää se, ettei isoveli ole juuri samaa aikaa pelleilytuulella hänen kanssaan. Ruokapöydässä pikkusisko ei saa katsoa isoveljeä päin ja jos katsoo, isoveli huutaa naama punaisena ärsytyksestä. Pikkusisko ei saa koskea isoveljen vaatteisiin ja jos koskee, se on sokka irti. Pikkusisko ei saa tulla vessanovensuulle odottamaan omaa vuoroaan käsienpesussa, sillä isoveli saa raivarit.
Pikkusisko ei ylipäätään saa tehdä yhtään mitään.
Meillä on todella harvassa ne hetket, että lapset oikeasti leikkeisivät keskenään. Niitä hetkiä on todella, todella vähän.
Kotipäivinä pikkusiskon päiväunet jäävät lyhyiksi, sillä poika pitää mun kielloista huolimatta niin kovaa meteliä, että pikkusisko herää alta tunnin päästä, Olen keksinyt pojalle vaikka ja mitä virikkeitä, mutta pojan ollessa niin uskomattoman vilkas ja energinen, alkaa mun ideat olla todella vähissä. Poika ei yksinkertaisesti usko mitään! Kolmen vuoden uhmaa kenties? Mustasukkaisuutta? Luulisi, että isovelikin olisi jo tottunut pikkusiskoonsa, sillä onhan sisko jo vähän päälle vuoden. Poika on todella riippuvainen mun läsnäolosta muutenkin ja jollen keskitä kaikkea huomiotani häneen, hän tekee kaikkensa, että huomioisin myös hänet. Jos meillä on vieraita, puhun puhelimessa, siivoan tai edes hetkeksi hengähdän sohvalle kahvikupin kanssa, se ei ole pojan mielestä ok. Poika reagoi huutamalla, kiljumalla, leluja heittämällä ja ylipäätään sekoamalla.
Puuh! Pojan mottona on tällä hetkellä: ” Minä määrään! ”
Miten kummassa teillä muilla kahden pienen lapsen äideillä lapset leikkii sulassa sovussa? Ja miten ihmeessä teidän lapset halaa ja pussaa toisiaan, kertoakseen välittävänsä pikkusiskostaan tai isoveljestään? Tuleeko kaikki tämä ajan kanssa? Toki, etten nyt ihan pelkästään piruja maalaa seinille, on meilläkin joskus hyviä päiviä… mutta, enemmänkin niitä saisi olla.
Todella paljon enemmän.
