Valmistautumista viiltelyyn, välipäiviä

Tuumoristani huumorilla

Kaikennäköisen tutkimusrumban jälkeen oli pieni hetki aikaa puhaltaa. Magneettitutkimuksen tuloksia piti odottaa pre-operatiiviseen tapaamiseen saakka. Magneettikuvaus oli 29.9. ja etukäteen mainostettu kaiken kansan torikokous Kirurgisessa sairaalassa 7.10. Siinä jäi sopivasti viikon verran aikaa vetää henkeä, sulatella tähänastisia tapahtumia ja keskittyä muihin asioihin. Ja sen teinkin kunnon intensiteetillä, jännä oli huomata että koko syöpä pääsi unohtumaan kun oli mielekästä ja koko huomion vaativaa tekemistä. Magneettikuvan jälkeisenä päivänä oli aika päästellä höyryjä ja keskittyä Anna de Carvalhon tankotanssiworkshopiin Vertical Clubilla. Yksi suurimpia murheenaiheitani ennen aikataulujen selviämistä oli järjenvastaisesti se, pääsenkö osallistumaan tähän odotettuun workshopiin vai en. Riemu ja helpotus oli suuri kun kaivattu henkireikä mahtui aikatauluun ja pääsin ihastuttavan suomalaissyntyisen Annan taitavaan huomaan. Pari tuntia meni kuin siivillä tuttujen rakkaiden treenikaverien seassa ja mahanahat punaisena loimotellen päätettiin ilta hikisiin yhteiskuviin.

 

Seuraavana päivänä onnenpoika lähti Budapestiin (jostain syystä muistin koko ajan kun siitä oli puhetta että se on joko Berliini tai Beirut matkakohteena) reissulle ja minä jäin pitämään hellaa lämpimänä koirien kanssa, noin kuvainnollisesti. En ole varsinainen kodinhengetär missään mielessä, lähinnä laittelen gourmet-hurjailujani leivänpaahtimella ja sinkkuaikana säilytin uunissa tärkeitä papereita. Eli en ollut suunnitellut leipomisviikonloppua siihen saumaan. Oli paljon puuhasteltavaa ja tietysti teki mieli vähän tuulettaa päätä ystävän kanssa. Oli selkeästi aika kutsua kylään yksi rakkaimmista ystävistäni. Kahdestaan saatiin jopa ruoka pöytään, pidettiin spontaanit juoksukisat koirien kanssa metsässä ja puhuttiin maailma raiteilleen. Täydellinen pään nollaus suoritettiin vielä muutamalla Hottikset – jaksolla. Illan päätti yllättäen torvisoittokunta koska tämä kätevä emäntä oli onnistunut syöttämään vahingossa laktoosia molemmille intolerantikoille. Ei ollut syöpä sen illan suurin huoli…

Pikkuhiljaa alkoi lähestyä leikkausta edeltävä tapaaminenkin, ja tokihan sitä taas piti jännittää koska siinä oli tulossa tietoa magneettikuvauksen tuloksesta että mitenkä edukseen sitä rouva oli ollut mahallaan lavetilla tissit elokuvateatterin mukinpidikkeissä. Ei ollut ihan omaa kuppikokoa se peti. Ensimmäinen käynti tissiasioissa Kirurgisessa sairaalassa oli 7.10. rintarauhaskirurgian yksikössä. Ensin jännitti mihin laitetaan auto parkkiin. Sitten jännitti keitä kaikkia meitä sinne tulee, koska kuulosti siltä että niissä kinkereissä sakkia on kuin SaiPan maalilla. Osaston vastaanotossa istui rouva Aurinko. Niin kertakaikkisen ihanan empaattinen ja valoisasti hymyilevä ihminen, että melkein olin iloinen kun pääsen hänen tiskilleen asiakkaaksi. Hän ohjaili minut oikeaan odotustilaan muiden hivenen hätääntyneen oloisten naisten sekaan. Vaan eipä huolta! Jonkun ystävällisen tahon puolelta oli sijoitettuna odotustilaan Vuokko-niminen rouva, jonka hommana oli rupatella meidän asiakkaiden kanssa ja keventää tunnelmaa. Hän kyseli onko ensimmäinen käynti ja kertoi vähän omaa historiikkiaan. Siinä sitten samalla istumalla vertailtiin Roosa Nauha –tuotteet ja vaihdettiin mielipidikkeitä. Oli melkein harmi lähteä siitä lääkärin huoneeseen.

Lääkärin vastaanotolla oli mukana myös syöpähoitaja. Käytiin läpi mitä tutkimuksissa on löytynyt, ja huojennus varmaan ajelehti oven alta käytävään kun kirurgi kertoi että magneetissa eikä missään muussakaan ole näkynyt mitään mikä viittaisi että tätä syöpämuutosta olisi missään muualla. Tuplanyrkit pistin ilmaan oitis! Lääkäri totesi että tässä tullaan tekemään osapoisto eli kasvain ja riittävällä marginaalilla ympäröhuttua. Vartijaimusolmuke lähetettäisiin patologille kainalosta saman tien kun se löytyy, sen status tarkistetaan kun potilas on iloisesti kuutamolla ja kainalon temput riippuvat sitten sen kunnosta. Hoitaja kävi läpi leikkausta edeltävän päivän aktiviteetteja ja leikkauspäivän ohjeistusta. Hän häkeltyi totaalisesti, kun kysyin saanko ottaa leikkauspäivän aamuna Samariinia aamupalaksi. Kuulemma tämmöistä ei ole koskaan kukaan kysynyt. Pikku selvittelyn se vaati mutta sai ottaa. Minä nyt satun tykkäämään Samariinista, vallankin jos tietää että pitää olla ilman kunnon aamupalaa. Ei ala hiukakuvottaa kovin äkkiä. Tokihan kirurgille piti näyttää tissit. Hän pyysi ottamaan pois yläosan. Minä riisuin kengät. Vaikka tankotanssi onkin minulle toinen työ, niin en minä sentään mikään strippari ole! Nähtävästi semmoinen sisäänrakennettu siveyskytkin minulta löytyy että tissi ei tule esiin niin kauan kun on jalkinetta jalassa.

Seuraavana tapaamisetappina oli vielä erillinen syöpähoitaja, jonka kanssa pääsinkin porisemaan pitkät pätkät. Sovittiin että hän kertoo ensin mitä hänellä oli agendalla ja minä sitten kyselen mitä jäi epäselväksi. Sama ystävättäräiseni joka selvitti että minulla on Mersu-merkkinen syöpä oli laatinut ”ihan vaan pari pikku kysymystä”. Tarkkaan ottaen kahden A4:n verran. Itselläni kysymyksiä oli kaksi. Ja ne kaikki molempien kysymykset käytiin läpi kohta kohdalta. Lopuksi hoitaja totesi että olen kyllä onnekas kun minulla on tämmöinen ystävä. Sitähän ei toki minulle tarvinnut kertoa, se on käynyt selväksi jo ajat onnet sitten muutenkin. Sama ystävä rauhoitteli itse asiassa mitä pisimmälti koko minun perheeni asian tiimoilta. Syöpähoitajan kyselytunnin päätyttyä siirryin pakaasit brosyyreitä pullollaan kellariin anestesiahoitajan pakeille. Hänkin oli aivan oivallisen ihastuttava, ja hyvin, hyvin raskaana. Niin raskaana että leikkauspäivänä hän olisi luultavasti jo itsekin enemmän potilas kuin henkilökuntaa. Kellarissa selvisi semmoinenkin tieto että nykyään ihmisiä ei oletusarvoisesti intuboida leikkaukseen ellei ole jotain hässäkkää hengityselimistön kanssa.

Kellarista hipsuttelin vielä labran puolelle antamaan verinäytteen jotta heillä olisi oikean merkkiset nyssäkät odottamassa leikkauspäivänä. Jotain muutakin pientä siinä katsottiin mutta lähinnä verityypin määritys ja pieni verenkuva oli kaiketi tilattu. Neulatäti oli nopea ja näppärä, en kerennyt kissaa sanomaan kun näyte oli purkissa ja pääsin lähtemään puolipäivävierailulta sulattelemaan kaikkea uutta infoa. Kerkesin konttorilla hetken aikaa tekemään ihan oikeita töitäkin, mutta samalle illalle meillä oli hivenen juhlavempaakin ohjelmaa, nimittäin yrityksen isännöimä jokavuotinen naistenilta asiakkaille. Suuntana oli Casino Helsinki ja show oli Club for Fifen ensi-ilta James Bondin hengessä. Kamalalla tohinalla piti värittää itselleen juhlanaama, koska arvelin että ennen lääkärireissua on turha mitään väritystehtäviä suorittaa. Jos sattuisi tulemaan porun aiheuttavia uutisia, niin muistuttaisin todennäköisemmin vanhan venevajan seinää kuin ehtoisaa emäntää. Eli luomunaamasta glamuröösimpää hippulat vinkuen värittämään. Nuttura meni vahingossa niin tiukalle että arvelutti laittaa silmiä kiinni ettei rektaali lasahda auki. Mutta naaman se silotti kyllä!

Casinolle päästyäni olin sen verran juhlatuulella että mielelläni näppäsin lasillisen kuohuvaa juhlistaakseni tulevaa osapoistoa ja puhtaan näköistä kainaloa. Show & Dinner oli loistava, kuten oli myös seura. Juttu lähti niin hervottomaksi että siinä oli lähteissä yhdellä jos toisellakin vatsalihakset hellänä. Entinen kollegani kertoi mummonsa intaantuneen saliharrastuksen pariin mikä johti saman tien joululahjaideoihin. Mummolle pukin konttiin Versa Grippsit ja Fitfarmilta FitBelfie-valmennus! Varmasti muistaisi mummo joululahjat ensi vuonnakin, ja mistäs sen tietää kuinka raflaavat belfiekortit mummo laittaisi seuraavana jouluna! Illan kruunasi vielä se että koko kotimatkan sain ihailla loimottavia revontulia ja juttelin samalla äidin kanssa puhelimessa hyvistä uutisista.

Aika tuntui menevän kuin siivillä kun joka päivälle oli jotain ohjelmaa, mutta viikon kohokohta oli ehdottomasti rintasyövästä aiemmin selvinneen ystäväni pikavisiitti pääkaupunkiseudulle. Matkan syy oli surullinen, yhden syöpäsiskon hautajaisiin osallistuminen. Sovimme että nähdään hautajaisten jälkeen ja mennään syömään. Oltiin sovittu aika milloin nähdään Vltavassa. Muuten meni tosi hyvin, soitin hänelle että olen tulossa täällä Henry’s Pubin nurkalla, että täällä on joku pikku hässäkkä. Oli neljä ratsupoliisia seisomassa hevosen paskassa ja mustaa maijaa parkissa pitkin narikkatoria. Ystäväni ihmetteli puhelimessa että miten niin Henry’s Pubin nurkalla, mistä minä oikein olen tulossa. Yritin selittää että kierrän vain tämän ympäri ja tulen ja toinen ihmettelee että miksi minä sitä nyt alan kiertämään. Ja kappas ihmetystä, Henry’s Pub oli Henry’s Pub myös toiselta puolelta! Jonkun sortin aivopierun kourissa olin ollut koko ajan menossa väärään rakennukseen. Hivenen nolona ja hyvin hervottoman hepulin kourissa kirmasin poliisisaattueiden läpi herra ties mistä mellakasta aiottuun tapaamispaikkaan. Pian huomattiin että molemmilla oli vähän kätevä päivä järjenjuoksun kanssa, koska hän tormuutti tiskille ja pyysi meille pöytää, meitä oli siinä kolme ihmistä seisomassa, hän sanoi tarjoilijalle että meitä on neljä ja näytti sormilla kahdeksaa. Että arvaappa minkä kokoista pöytää ollaan ajateltu…?! Tämä ehkä kertoo riittävästi siitä miten hepulintäyteinen kohtaaminen oli, mutta ilmassa oli hirveästi rakkautta, sympatiaa ja vertaistukea eli kotimatkalle lähdin voimaantunen fiiliksin. Ja kyllä, loppupeleissä meitä oli oikeasti neljä.

Leikkausta edeltävä viikko oli siis varsin tapahtumatäyteinen, huojentava, hauska, hervoton ja uskoa valava. Jäin hyvillä mielin odottamaan seuraavan viikon tapahtumia. Huomasin että suhtautuminen omaan kroppaan oli vähän jännä, olin jollain tavalla pettynyt siihen että miten se voi minut näin pettää kun yritän niin pitää siitä hyvää huolta. Mulkoilin suihkun jälkeen tissiä peilistä ja putisin sille itsekseni että jo nahkapussi tempun teit! Välillä en halunnut koskea ollenkaan siihen, välillä taas tökein muhkuraa sormella kokeilevasti ja ehkä hivenen junkkariasenteella. Taistelumieliala oli korkealla ja tuumein iltaisin että odotahan vain, sinä et siinä kauaa juhli, jeevanan tissihorsma!

Kommentit

Mahdoton Nainen

Syövässä ei sinänsä ole mitään nauramista, mutta sun tekstit on niin hauskoja että hekottelen täällä niitä lukiessani. Erityisesti repesin nuttura-läpälle. Hurjasti tsemppiä ja jaksamista!

PoleTET
Tuumoristani huumorilla

Kiitos paljon! Tästä on huumoria revitty ja revitään edelleen, en kertakaikkiaan suostu heittämään körttimoodia päälle ja heittäytymään hartaaseen ja harmaaseen moodiin. Luvan perästä mulle ja mun tissin syöpäshöylle sopii nauraa niin paljon kun vatsalihaksisto kestää :)

Toimitus
Toimitus

Heippa! Nostimme mainion blogisi Lilyn etusivulle Viikon blogiksi. Täältä voit noutaa kunniamerkin sivubannerisi alle. Ja huom! Kunniamaininta ei vanhene, vaikka blogi onkin nostopaikalla viikon verran. :)

PoleTET
Tuumoristani huumorilla

Ohmigod! Kiitos <3 Johan nyt kunnia napsahti! :)

Kommentoi