2018 viimeinen osa: Eikä millään muulla ole merkitystä

Tyhjä ajatus

Olen koonut yhteen edellisvuoden tapahtumat aina kvartaali kerrallaan. Tämä on viimeinen postaus ja sitten lupaan että kuoppaan koko vuoden lopullisesti! Loka- ja joulukuun välisenä aikana olotilat vaihtelivat aina seesteisestä keskiraskaudesta masennusoireisiin asti.

Siinä missä edellisellä kerralla muisteltiin uuvuttavaa raskauspahoinvointia, lokakuussa alkoi seesteinen toinen kolmannes. Liioittelematta jokaikinen inhottava raskausoire hävisi ja tilalle tuli kaikin puolin energinen olo. Jaksoin paahtaa sen avulla väsymättä aamusta iltaan - tehdä töitä, harrastaa liikuntaa ja osallistua kaiken maailman kissanristijäisiin joihin muuten mulla ei olisi mitään kiinnostusta.

Lokakuussa lähdettiin siskoni ja hänen poikansa kanssa Kosovoon, mikä osoittautui odotetustikin koko syksyn kohokohdaksi. Saimme viettää aikaa isoäitini kanssa, lempeä sää hemmotteli päivittäin ja puolitoistaviikkoinen hujahti nopeasti. Sain esimakua millaista on matkustaa pienen taaperon kanssa. Se ei ollut ehkä itselleni totutulla tavalla rentouttavaa mutta omalla tavalla paljon antoisampaa. Lapsen kanssa kaikki ilot ovat niin paljon suurempia.

Kosovossa leikkasin hiukset lyhyeksi ja morkkistelin blogissa etten tajunnut lahjoittaa leikatun tukan eteenpäin. Muita kuumia puheenaiheita samoihin aikoihin oli mm. IPCC:n ilmastoraportin myötä kirjoitettu teksti lempeiden keinojen loppumisesta ja lasten tekemisen eettisyys tässä maailmanajassa.

Marraskuun puolessa välissä alkoi vaivaamaan masennuksen kaltaiset oireet, jotka johtuivatkin mitä todennäköisemmin stressistä ja raskaushormoneista. Samoihin aikoihin aloin tuntemaan epämukavia supistuksia, jonka takia juokseminen loppui lähes kokonaan. Yritin loppuvuoden urheilla uimahallissa ja joogan parissa.

Loppukuusta annoin haastattelun Iltalehdelle, joka päättyi isona printtiin ja verkkoon. Se oli tosi mukavaa.

Joulukuussa ilmassa oli loppuvuoden väsymystä mutta myös omanlaista henkistä tyytyväisyyttä, josta toissapäivänä jo kirjoittelinkin. Aloin ymmärtämään etten saa koko maailmaa valmiksi vuonna 2018 eikä se haittaa yhtään. Keskityin rauhoittumiseen, läheisiini, parisuhteeseen ja ennen kaikkea meidän tulevaan vauvaamme. Hankimme kotiin lähes kaikki vauvatarvikket ja roudasin kaapit tyhjäksi pienen pienille vaatteille. Viimeistään tässä vaiheessa mulle konkretisoitui se että ihanasta vuodesta huolimatta, ylivoimaisesti elämäni paras asia on tulossa vasta ensi vuoden puolella. Eikä millään muulla ole oikeasti merkitystä.

 

 

Lue myös:

2018 ensimmäinen osa: Henkisesti ihanaa ja raskasta aikaa

2018 toinen osa: Vuoden parhaat kuukaudet

2018 kolmas osa: Ei niin ruusuilla tanssimista

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit

Iidaafel
Iidan matkassa

Ihana teksti ja tuo loppu erityisesti!

Saranda
Tyhjä ajatus

<3<3<3

iidis
Varpain jaloin

"Aloin ymmärtämään etten saa koko maailmaa valmiksi vuonna 2018 eikä se haittaa yhtään."

Toi on niin totta! Toivon sulle ihanaa loppuodotusta ennen kuin pienokaisesi syntyy <3

Meidän kuopus on viime aikoina ollut tosi kiinnostunut siitä millainen hän oli vauvana ja on ollut ihana muistella kaikkia niitä hymyjä, pärisyttelyitä, kantoliinakävelyitä, sylittelyä ja helliä hetkiä, jotka silloin täytti koko maailman ja ovat nyt muistoina niin rakkaita.

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos murunen! Ja voi vitsi miten nostalgista. :) Ihanaa että häntä kiinnostaa nyt nuo ajat. Varmasti tosi mukava palata niihin. <3

Kommentoi