21 päivän sääntö - kun uudesta asiasta tulee tapa

Tyhjä ajatus

Sanotaan, että ihmisellä kestää 21 päivää eli kolme viikkoa muuttaa uusi asia tavaksi. Kun jokin juttu muuttuu tavaksi, silloin siitä ei tarvitse muistuttaa itseään jatkuvasti tai uhrata sen ajattelemiselle niin paljon energiaa. Siitä tulee osa arkea. Suosittelen kirjaamaan uuden asian ylös näkyvälle paikalle niin, että sitä ei unohda. Jos haluat esimerkiksi pestä kasvosi päivittäin kasvovedellä, laita lappu siitä kylpyhuoneen peiliin kiinni.

Kun päätät tänään maanantaina, että aiot omaksua jonkun uuden asian, tulee se olemaan osa rutiinejasi kolmen viikon päästä maanantaihin mennessä. Silloinen sinäsi tulee kiittämään itseäsi, että aloitit tänään.

21 päivää on pitkä aika ja sen aikana voi tulla hinku luovuttaa. Jos repsahdat, unohdat tai tulee muuten vain takapakkia, se ei haittaa mitään, päinvastoin - ne kuuluvat prosessiin. Tärkeintä on yrittää parhaansa ja pitää mielessä sen, miksi niin kovasti sen uuden tavan haluaa.

Asiat, joissa olen käytännössä todennut 21 pävän säännön toimivaksi:

- unirytmin muuttaminen

- sokerin vähentäminen

- vitamiinien säännöllinen ottaminen

- treenikalenterissa pysyminen

- monet työtavat kun olen ollut kolme viikkoa samassa työpaikassa

Olisin toki voinut silittää mekon ennen kotoa lähtöä... But then again, kesällä ryppyiset vaatteet on oikein jees.

Tänään aion ottaa käyttöön ruusujuuriuutteen juonnin iltaisin. Olen juonut sitä säännöllisen epäsäännöllisesti viime aikoina, mutta nyt haluan, että siitä tulee jokailtainen tapa. Ruusunjuuriuutetta on tutkittu rauhoittavan mieltä, parantavan unensaantia ja lievittävän stressiä. Toivon, että kolmen viikon säännöllisen käytön jälkeen huomaan itsekin näitä tuloksia.

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /
SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI

Kommentoi