5 vinkkiä budjettiystävälliseen matkaan

Tyhjä ajatus

Olen jonkun verran kirjoittanut meidän Balkanin reissustamme blogissa. Mitä en ole maininnut on ollut se, että vajaassa kolmessa viikossa kiersimme neljä eri maata 900 eurolla. Siihen sisältyi siis koko helahoito, mukaan lukien lentoliput, majoitukset, ruokailut... ihan kaikki.

Kotona olen todella huono suunnittelemaan tuloja ja menoja, siis oikeasti - mahdoton, toivoton. Matkustamisen suhteen jostain syystä osaan kuitenkin laatia budjetteja ja suurimmaksi osaksi pysyä siinä. Haluatko kuulla miten?

1. Aloita jo kotona. Otetaan esimerkiksi juuri meidän Balkanin matka. Ensin mietimme, minne haluamme matkustaa, jonka jälkeen kyttäsimme lentolippuja todella pitkään. Halpojen lippujen löytyessä ostimme ensin menolipun Kosovoon, Pristinaan (n. 130e). Jatkoimme vielä jonkun aikaa lentolippujen hintojen seuraamista, kunnes löytyi edullinen paluulippu Dubrovnikistä, Kroatiasta (n. 90e).

Kärsivällisyys ja vertaaminen ovat tässä vaiheessa todella tärkeitä. Myös mahdollisten hostellien ja hotellien varaaminen etukäteen voi olla paljon edullisempaa kuin paikan päällä. HostelWorldin nettisivut olivat meillä kovassa käytössä.

Tietysti myös säästö- ja kulutusvalinnat kotona ennen lähtöä ovat suoraan verrannollisia siihen, kuinka paljon sinulla on rahaa käytettävissä itse matkalla. Laadi budjettisuunnitelma kotona. Kuinka paljon olet valmis käyttämään reissulla rahaa? Me päätimme alusta asti, että käyttöraha on 700e maksimi. 700e + lentoliput 120e = 920e.

2. Kohteella ja ajankohdalla on väliä. Jos haluat lentää halvalla, matkusta lähelle. Jos haluat halpaan maahan, matkusta kauas. On todella tärkeää, että otat etukäteen selvää, mikä on kohdemaasi hintataso, niin osaat varautua sen mukaisesti.

Balkanin aluehan sijaitsee Etelä-Euroopassa, jossa on esimerkiksi pohjoismaihiin verrattuna hyvin edullista. Koska se on myös Euroopassa, lentoliputkaan eivät ole päätä huimaavia. Näin säästimme jonkun verran niin lennoissa kuin käyttökustannuksissakin.

Sillä on tietysti myös kovasti väliä, milloin matkustaa. Ota selvää kohdemaasi sesonkiajat ja kuinka ne vaikuttavat lento- ja majoitushintoihin. On myös muistettava, että lomalle mennään nauttimaan. Jos sesonkiajan ulkopuolella maan meno on ihan kuollutta, mieluummin kannattaa sijoittaa siihen sesonkiaikaan.

3. Suunnitelmallisuus on valttikortti perilläkin. Tosi iso kustannusreikä on sähläyskustannukset. Ole aina askel edellä. Ota selvää bussiaikatauluista niin sinun ei tarvitse maksaa taksista, katso etukäteen missä voi syödä edullisesti niin et eksy turistien kuumimpiin ravintoloihin, varaa majoitus etukäteen niin et väsymyksessäsi sorru vahingossakaan viiden tähden hotelliin... Kanna myös eväitä mukana ettet nälän iskiessä halua juosta lähimpään ravintolaan laihduttamaan lompakkoasi.

4. Päätä mistä tingit. Tämä riippuu nyt suoraan sinusta tai ryhmästäsi. Jos pelkäätte lentämistä, valitkaa suora lento mutta säästäkää majoituksessa. Jos mielestänne lomalla kuuluu ottaa rennosti, nukkua paljon ja suorittaa mahdollisimman vähän, majoituksen tasolla voi olla merkitystä. Jos taas haluatte käyttää kaiken energianne ja rahanne näkemiseen ja kokemiseen, säästäkää lentolipuissa ja majoituksessa.

Me olimme tässäkin asiassa vähän kultaisen keskitien kulkijoita. Menosuunnassa meillä oli kaksi pysähdystä, mutta paluulennolla nolla. Majoituksissa suosimme hostelleja ja pieniä asuntoja, sillä ne olivat hotelleja edullisimpia. Kaikista paikoista, jotka halusimme nähdä, otimme ensin selvää kuinka paljon niihin uppoisi rahaa ja kuinka voisimme säästää niissäkin. Suosimme luonnollisesti busseja, itsetehtyä ruokaa kun käytössä oli keittiö emmekä shoppailleet oikeastaan yhtään.

5. Älä maksa nähtävyyksistä. Monet perinteiset turistinähtävyydet voivat koitua isoksi rahareiäksi, ilman että saat niistä todella mitään irti. Mieti, kannattaako maksaa jostain vanhan rakennuksen näkemisestä saman verran kuin päiväreissusta viereiseen kaupunkiin. Keskustele paljon paikallisten kanssa. He osaavat suositella sinulle, mitkä kuuluisat paikat ovat näkemisen tai skippaamisen arvoisia ja mitkä jutut taas on pakko nähdä, vaikkei turistioppaassa lukisikaan niin. Käytä maalaisjärkeä.

Oliko näistä vinkeistä mitään hyötyä? Onko sinulla mitään hyödyllistä säästövinkkiä reissaamiseen?

Saranda

Ota yhteyttä: tyhjaajatus@live.fi

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit

heta-h (Ei varmistettu)

Ja mulla meni 1400eur kahden viikon Kanarian lomalla pari vuotta sitten... Noi pakettimatkat on helppoja ja tuntuu alkuun halvalta vaihtoehdolta mutta aika riistoohan nekin. Ellei varaa sit äkkilähtö tai on sattumoisin tosi hyvä tarjous. Yleensä kun erikseen varattaessa vaan pääsee halvemmal. Täytyy ottaa opiks nyt kun varaa seuraavaa matkaa... Mistä halusin kysyy, mitä maata sä suosittelet ensi kesäksi? Oot matkustanut niin paljon et ehkä osaat suositella mulle ja mun avomiehelle jotain. Heinäkuussa ois tarkotus lähtee 7-10 päiväks ja butjetti on just joku 1000e kaikki kulut (per ihminen)

Saranda
Tyhjä ajatus

Voi kun oon iloinen kun kysyit mutta samaan aikaan en tiiä yhtään mitä vastata, haha. Ehkä siksi koska olette menossa heinäkuussa, ja silloin on mahdollisuus viettää loma lämpimissä merkeissä ihan missä vain ja tosi lähelläkin! Ehkä et halua tällä kertaa sitä pakettilomaa...? Oletteko enemmän ranta- vai kaupunki-ihmisiä? Jos kaupunki, Lontoo on esimerkiksi todella kiva paikka mutta toisaalta ei mikään halvemmasta päästä. Sinne voisi mennä muutamaksi päiväksi. Jos ranta, Kroatia oli upea! Jos molempia, miten olisi esimerkiksi Italian matka, jossa jakaisitte lomanne osiin kahdessa tai kolmessa eri kaupungissa?

Toivottavasti tästä oli pikkasen edes apua. :)

heta-h (Ei varmistettu)

Kiitos vinkeistä ja kun jaksoit vastata. :) Italiaan olisi ihana mennä.

heta-h (Ei varmistettu)

Niin ja kiitos etukäteen jo. :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Olipas oikeasti toimivan kuuloisia vinkkejä! Eimerkiksi itselläni nuo sähläyskustannukset syövät aina isoimman osan matkabudjetista, kun tuleekin napattua se taksi, marssittua lähimpään ravintolaan sellaisen "syön vaikka hinnalla millä hyvänsä"-nälän kanssa ym. Pysyitte kyllä aivan uskomattoman hienosti budjetissa! :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Joo oon (ollut) ite ihan samanlainen! Parilla proteiinipatukalla säästää pitkän pennosen. :D

Herminica (Ei varmistettu) http://lolimte.blogspot.com

Heippa! It's Ex-Yugoslavia calling! Eli tosiaan täällä on yksi jonka syntymävaltio tuo entinen Jugoslavia on :) Ajattelin juurikin sanoa omia rahanmenolukuja myös- (postauksia meidän reissulta voit Saranda nähdä mun ja siskoni blogista tägillä Travelling) ja meilläkin tosiaan aina ollut 3-5 viikon reissuja ja rahaa uponnut aina 700-1000 niihin :) Nyt on itseasiassa taas yksi reissu tiedossa - 3vk Joulukuussa Itävallassa, Kroatiassa ja Bosniassa ainakin :) Löysin tämän blogisi vasta, ja hyvälle näyttääpi :)!

http://lolimte.blogspot.com

Saranda
Tyhjä ajatus

Heii, mehän ollaan melkein valtiosiskoksia. ;) Oon ite kotoisin Kosovosta, vaikka oonkin syntynyt täällä. Oli kiva mennä lukemaan teidän blogia, kiitos linkistä! Ja aivan ihanaa reissua loppuvuodelle. xx :)

Kommentoi