8 vinkkiä: opi työskentelemään / opiskelemaan kotoa käsin

Tyhjä ajatus

Mä olen tammikuusta lähtien työskennellyt suurimman osan ajastani kotona. Se on ollut melkoinen haaste koska olen aina keskittynyt paremmin kirjastossa tai kahvilassa. Toisaalta harvemmin haluan roudata kaikkia välineitäni mukana (tietokone, hiiri, laturit, kamera, kalenteri jne. pelkkä listaaminen hengästyttää) ja vaikka osaisinkin keskittyä kahvilassa tunnin tai kaksi täysillä, sen pidempään en jaksakaaan istua samassa paikassa. Totuus on myös se, että kotona säästää myös pitkän pennin kun ei tarvitse erikseen ostaa kahvikuppia tai lounasta, joka löytyisi jo valmiiksi omasta jääkaapista.

Yllämainittujen syiden takia (ja ehkä myös siksi että koti on maailman paras ja että kotona ei tarvitse pukea rintaliivejä) mun on pitänyt näiden kuukausien aikana oikeasti opetella työskentelemään kotona. Onneksi parin kuukauden harjoittelu ja tuskailu ovat tuottaneet tulosta.

(Huomio universumi: haaveilen silti pastellinsävyisestä toimistohuoneesta jonka lähellä olisi kaikki kantakaupungin söpöt vegaanikahvilat.)

 

8 vinkkiä tehokkaampaan työntekoon tai opiskeluun kotoa käsin

1. Aseta itsellesi tavoite. Mitä saat siitä että työskentelet tai opiskelet kotona? Onko mielessäsi jokin suurempi unelma jota kohti pyrit - haluatko saada joustavammat etätyöskentelymahdollisuudet töissä, kasvattaa omaa yritystäsi tai tehdä blogista kokopäiväisen työn? Kenties haluat saada unelmiesi opiskelupaikan? Oma tavoitteeni oli nimenomaan blogin kasvattaminen, minkä takia jaksoin nousta joka aamu kuudelta vain avatakseni läppärin.

Kirjoita tavoite ylös näkyvälle paikalle ja katso sitä joka kerta kun laiskottaa etkä saa aloitettua.

2. Aseta itsellesi suoritustavoite. Se voi olla ajallinen tavoite (esim. istut kolme tuntia tietokoneella) tai määrällinen tavoite (esim. kirjoitat viisi sivua päivän aikana). Itselleni toimii jälkimmäinen, koska tehokkuuteni voi vaihdella päivien välissä hurjasti. Kannattaa testata ja pohtia kumpi tapa istuu itselleen paremmin.

3. Pilko tavoite pienempiin osiin. Ajallisesti voit käyttää kuuluisaa pomodoro-tekniikkaa (25min töitä, 5min tauko, taas 25min töitä - neljän 25min session jälkeen voit pitää pidemmän tauon esimerkiksi 30min). Jos tavoitteesi on määrällinen - vaikka se viisi sivua päivän aikana - sovi, että saat pitää tauon jokaisen kirjoitetun sivun jälkeen.

4. Hankkiudu eroon häiriötekijöistä. Päätä, että et saa siivota tai hoitaa muita kodinaskareita sillä aikaa kun teet töitä - olit kuinka tylsistynyt tai oli kotona miten sotkuista tahansa. (Jos sotkuinen ympäristö häiritsee, siivoa aina ennen työn aloittamista.) Puhelin kannattaa ilman muuta laittaa äänettömälle ja siihen voi vilkaista vain (etukäteen sovittujen) taukojen aikana.

5. Kiinnitä huomiota ergonomiaan. Missä asennossa istut? Muistatko nousta seisomaan ja venyttelemään välillä? Kulkeeko tyotilassasi happi hyvin ja onko huoneen valaistus eduksesi? Jos olet meluherkkä, käytä kuulosuojia.

6. Panosta välineisiin. Oli se sitten toimiva läppäri tai söpöt vihkot, näillä asioilla on keskittymisemme ja motivaatiomme kannalta paljonkin merkitystä. Sijoita sellaisiin välineisiin, jotka eivät ole työntekosi tai opiskelusi tiellä, vaan päinvastaisesti auttavat mahdollisten jumien kohdalla jatkamaan eteenpäin. 

7. Mieti, mikä ajankohta tai tekniikka sopii juuri sinulle parhaiten. Oletko inspiroituneempi tai tehokkaampi aamuisin vai iltaisin? Tykkäätkö mieluummin työskennellä viikon jokaisena päivänä muutaman tunnin (minä!) vai muutamana päivänä viikossa kaksitoista tuntia? Jokainen meistä toimii eri tavalla ja olisi sääli jos potentiaalisi menisi hukkaan vain koska teet sitä mitä muutkin tekevät tai sitä mitä olet aluksi luullut toimivan. Ole valmis joustamaan ja muuttaaman tapojasi paremman lopputuloksen kannalta.

8. Luota, että ajan myötä työnteosta tai opiskelusta tulee tapa (ja kivaa). Jos itseään niskasta ottaminen tuntuu alussa aina tuskalliselta suoritukselta, usko pois, se ei tule aina olemaan sitä. Alussa tarvitaan itsekuria ja motivaatiota enemmän, mutta ajan myötä motivaatiostakin tulee tapa.

 

 

Tuleeko teillä muita vinkkejä mieleen tehokkaampaan kotona työskentelyyn tai opiskeluun?

 

 

SARANDA
  
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit

mystery
Vision One

Kiitos vinkeistä, nää tuli tarpeeseen :) itsestäni kuoriutuu aina ihan ihme raivosiivooja sillonkun pitäs saada jotain työtä oikeasti aikaiseksi, kämppä on aina ihmeellisen siisti tuolloin :D

Saranda
Tyhjä ajatus

Haha samaistun ihan täysillä! Tää oli ehkä vaikein haaate mulle, opetella olla ilman siivoamatta. :D Kivaa viikonloppua sinne ja kiitos kommenttistasi. :)

Annika Miettinen

Hyviä vinkkejä kiitos! :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos sulle kommenttistasi! :) Ja ihanaa viikonloppua!

Kommentoi