8 x tapahtui joogamatolla

Tyhjä ajatus

Aloin käymään viime viikolla kesätauon jälkeen taas ohjatuilla joogatunneilla. Ilmoittauduin Helsingissä Manipuran raskausjoogakurssille, josta on nyt jo kaksi antoisaa kertaa takana. Raskausjoogasta kerron hieman myöhemmin lisää, tänään nimittäin rupesin muistelee mitä kaikkia omituisuuksia on tapahtunut joogamatolla vuosien saatossa - ja halusin tietysti jakaa ne kaikista noloimmatkin keissit tänne.

 

Joogamatolla tapahtunutta...

- hikoilen käsistä ja jalkapohjista niin paljon että olen liukastunut naamalleni alaspäin katsovassa koirassa

- asettanut joogamattoni lattialle ennen tunnin alkua, käynyt välissä vessassa ja palannut saliin takaisin jonkun toisen ihmisen matolle. Maton omistaja tuli huomauttamaan asiasta, ja mulla kesti useampi sekunti tajuta että hän oli oikeassa. Edukseni ei puhu se, että oma mattoni on vaaleansininen ja hänen oli ruskea...

- purskahtanut itkuun. Anyone else!?

- pieraissut. Anyone else???

- Albaniassa meillä oli hostellissa ohjattu joogatunti aivan ihanassa sitruunapuutarhassa. Jouduin keskeyttämään harjoituksen ja siirtymään sisälle kun hyttyset söivät mut ihan vereslihalle kun taas ystäväni pysyivät täysin koskemattomina. Hyttyset RAKASTAVAT mua

- nukahtanut loppurentoutuksessa niin että ohjaajan on pitänyt tulla erikseen herättämään mut

- saanut monta kertaa ohjestusta juuri kun on tuntunut että teen liikkeen täysin oikein

- pyöritellyt silmiä kun jonkun puhelin on soinut värinällä kesken harjoituksen. Arvatkaa vaan huomasinko tunnin jälkeen uuden saapuneen puhelun ja arvatkaa vaan kuinka neuroottinen nykyään oon siitä että puhelin menee varmasti kiinni

 

 

Saa jakaa omiakin noloja tilanteita etten jää ihan yksin!

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit

Riika. (Ei varmistettu)

epäsopivat vaatteet on koettu! liian löysät shortsit tarjoaa mahdollisuuden vilauttaa, samoin kun rento t-paita. oikeanlainen vaatetus joogatessa on tullut siis opittua kantapään kautta.

uuden mandukan liukkaus on aiheuttanut sen, että toisinaan asanoista on vaikea päästä pois. esim. sotureissa jalat valuvat niin etäälle toisistaan että hallittu ja sujuva seuraavaan asanaan laskeutuminen onkin vaihtunut jalkojen nitkuttamiseen ja käsillä auttamiseen.

onneksi suhtaudun omaan joogaamiseeni nykyisin hyvin rennosti ja keskityn vain nauttimiseen ja kohautan olkia toilailuilleni.

Saranda
Tyhjä ajatus

En kestä, IHANA asenne. :D Vilauttelu on kyl täälläkin liiankin tuttua... Kiitos kun jaoit nää. :D <3

wilmatheyogini

Ihana! :D <3 Esimerkiksi juuri tuo joogassa pieraiseminen on niin luonnollista (ja varmasti terveellistä) kun vääntyy vaikka mille mutkalle, mutta ärsyttävää kun me eletään maailmassa, missä se koetaan äärimmäisen nolona asiana... Eräänkin asennon nimi on ”tuulenpoistaja”. Sen kuuluukin poistaa ilmaa! :D

Saranda
Tyhjä ajatus

Totta!! Nyt mua ärsyttää et luettelin pieraisun noloksi asiaksi. Oikeesti täysin normaalia!

wilmatheyogini

No ei se ihme että luokittelee kun siltähän se tuntuu jos niin käy (käynyt mullekin)! Ainiin ja synnytyksen jälkeen vähän vastaavia tilanteita voi tulla myös... :D Kokemusta riittää..

iidis
Varpain jaloin

Loppurentoutuksessa nukahtaminen on ihan tuttua. Joskus opiskeluaikana kävin joogan ohella feldenkrais-tunneilla, joiden hitaassa temmossa nukuin useammin kuin kerran koko tunnin.

Vilauttelua liian löysällä paidalla ja puuvillateikoissa hikoaminen niin, että näyttää kuin olisin pissannut housuuni.

Prasarita padottanasanan variaatioissa olen menettänyt tasapainon niin, että tein kaaduin kuperkeikan eteenpäin.

Olen myös itkenyt jostain selittämättömästä syystä kesken joogatunnin. Olen myös purskahtanut nauruun.

Ruuhkaisella yin joogatunnilla olen vahingossa kutittanut kanssajoogaajaa.

Vauvajoogassa kuopus pulautti päälleni oikein isosti ja nauroi päälle, niin että ohjaajaakin alkoi naurattaa.

Saranda
Tyhjä ajatus

Mun ei tee mieli sanoa muuta kuin että VITSI SÄ OOT IHANA. Tää kommentti pisti mut hymyilee niin paljon. :) Meidän "mokat" on oikeesti niin suloisia ja tekee meistä meidät!

Ps. pissan näköinen hiki - been there done that. Niin usein.

iidis
Varpain jaloin

<3

::: (Ei varmistettu)

Kävin muutama vuosi sitten pilateksessa, jossa jostain syystä melkein kaikki muut olivat eläkeikäisiä naisia. He olivat kai päässeet yli siitä, että pieru olisi nolo, koska tunnilla törisi aina melkoinen konsertti.

Kommentoi