Äiti, joka ei ollut hysteerinen

Tunnustus: en ole koko kahdeksan kuukauden aikana ollut kertaakaan tosissani huolissani Elasta.

Olen lukenut muista perheblogeista, kuinka äidit heräävät säännöllisin väliajoin vain tarkistamaan, hengittääkö lapsi. Olen saanut kummastusta osakseni, kun en tarkista aina päikkäreillä, että onko Ela herännyt tai onko hänellä muuten kaikki hyvin. Olen seurannut sivusta, kuinka aviomieheni naama muuttuu huolesta välittömästi siniseksi heti kun Ela kakoo jotain ruokaa. Olen ikävöinyt Elaa joka kerta, kun olemme olleet erossa, mutten kertaakaan ole tosissani miettinyt, että onkohan hänellä varmasti kaikki hyvin.

Uskokaa tai älkää, mutta sain hysterian puutteestakin itselleni kriisin. Ajattelin aluksi, että rakastanko lastani riittävästi kun en pelästy jokaista itkua tai hieman kohonutta lämpöä. Kun viikkojen kuluessa ymmärsin, että kyse ei todellakaan ollut rakkauden puutteesta, sitä kyllä riitti, aloin kyseenalaistamaan omaa sopivuutta äidiksi ylipäätään. Puuttuuko minulta joku äitigeeni? Onko lapseni minun kanssani edes turvassa, kun voin rauhassa käydä vessassa hänen köllöttäessä olohuoneessa tai kun vaihdan hänen vaippansa edelleen hoitotasossa?

Kahdeksan kuukauden aikana voin ylpeästi sanoa, että olen hyvä äiti, vaikken olekaan hysteerinen äiti. Tunnen lapseni, meillä on omat tavamme ja ne ovat tuoneet meidät tänne asti pari flunssaa lukuun ottamatta terveenä ja onnellisina. Ela ei ole kertaakaan ollut minkäänlaisessa vaarassa, eikä hän ole kertaakaan satuttanut itsensä millään tavalla.

Ela on ollut hoidossa vain perheenjäsentemme luotettavien aikuisten käsissä, joten ei ihmekään etten ole kokenut tarvetta soitella kokoajan perään. Peräänsoittelu ei ole mikään hyvän vanhemman mittari. Eikä ole muuten jatkuva pelkääminenkään.

En tietenkään pidä itsestäänselvänä sitä, että meillä on mennyt asiat hyvin, enkä luota sokeasti, että kaikki tulee menemään tästäkin eteenpäin kuin saduissa. Mä en vain koe tarvetta tarkistaa ulkona Elan niskasta kokoajan, että onko hänellä kuuma tai kylmä, mä en jaksa vaihtaa jokaista vähän märkää bodyä, mä en stressaa, vaikka pissavaippa olisi ollut jo muutaman tunnin housuissa. Ja tämä piirre ei varsinaisesti liity äitiminääni vain alkuperäiseen minääni, siihen, joka olin jo ennen lapsen syntymää. Mä en ennenkään stressannut liikaa tai välittänyt pikkuasioista, mä luotin pitkälle elämään ja luotan äitinäkin, vaikka toki nyt on paljon enemmän menetettävää.

Sitä paitsi, haluan ajatella, että oma tyyneyteni on voinut tehdä ihan hyvää Elalle. Hän on todella rauhallinen, ja vaikka temperamentti on toki synnynnäistä, uskon, että rauhallinen ilmapiiri tarttuu vauvaankin ja tuo turvaa. Haluan opettaa Elalle myös hänen kasvaessa, että kaikesta ei tarvitse huolestua, pikkuasiat ovat pikkuasioita ja rakastaa voi ilman jatkuvaa pelkäämistä.

Kommentit (12)
  1. Ihana postaus! Ja tää on just kuin minä! No silloin olin kyllä huolissani kun vauva sai rokotteet ja reagoi niihin voimakkaasti, koska olen itse saanut todella pahat reaktiot ja serkkuni on kuollut kätkytkuolemaan rokotteiden jälkeen (vaikka kausaliteetista ei tietenkään voi olla varma tuossa tapauksessa). Mutta muuten olen kyllä todella suurpiirteinen, en hössää enkä ole huolissani. Olen myös huomannut käsitteleväni vauvaa aika ronskisti, paljon ronskimmin mitä näen muiden äitien käsittelevän omia vauvojaan. Siis en tietenkään mitenkään siten, että vauvaan sattuisi tms. Mutta sanotaanko että vauhdikkaan rennosti 😀 samaten mieheni antaa hurjaa kyytiä vauvalle, joka senkun nauttii. Ehkä osittain tämän takia vauva on motorisesti todella hyvin kehittynyt, neuvolan terkka vaan ihmettelee:D itselleni imetyksen epäonnistuminen oli todella suuri kriisi, jonka läpikäyminen otti paineet ja huolet pois. Hesarissa oli hiljattain juttu äitien tuplapaineista, ja en yhtään samaistunut siihen tai edes ymmärtänyt! Mutta uskon, että rentous ja rauhallisuus ovat vauvalle todella hyvästä. Meidän tyttö on hirvittävän hyväntuulinen, hämmästyttävän pitkäpinnainen, vahvatahtoinen ja sosiaalinen. Ja uskon, että isompana hänellä on tietty rauhallisuus ja henkinen vahvuus.

    Tosi kiva ja samaistuttava teksti! 🙂

    1. Kiitos paljon suloisesta kommenttistasi! Sun asenne on mieletön. 🙂 Ja tuo rokoteasia vain todistaa omasta mielestäni sen, että jos huolehdit niin sitten se on painavasta syystä. Teidän perhe ja lapsi kuulostaa ihanalta, kaikkea hyvää teille! <3

      Ps. En oo ehtinyt ite lukemaan vielä tota Hesarin puhuttua juttua, pitää ehtiä jo tänään!

  2. Mulla on ollut aivan samanlaiset fiilikset äidiksi tulon jälkeen. Lapseni syntyi 2 viikkoa Elan jälkeen eli on ollut mukava lukea teidän arjesta. En ole stressannut, muuttunut hysteeriseksi tai kokenut tarvetta pyrkiä ”täydelliseen” äitiyteen. En tosin ole luonteeltani muutenkaan stressaaja tai ylisuorittaja. Olen osannut nauttia äitiydestä ja ilahtunut monta kertaa kun olen huomannut kuinka hyvä äiti osaan olla. Luotan perheeseeni joten en ole kokenut ahdistavaksi jättää vauvaa muutamaksi tunniksi isovanhempien hoidettavaksi. Jokainen hoitaa vauvaa eri tavalla mutta silti oikealla tavalla :).

    1. Jeii siellä pieni maaliskuinen. <3 Voi kun sä kuulostat ihanalta äidillä. Mieletön asenne. 🙂 Ihanaa viikonloppua sinne koko perheelle!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *