Anna lahjaksi turvallinen synnytys tai mahdollisuus koulutukseen

Kaupallinen yhteistyö: Suomen World Vision

wvf23.jpg

Olen tällä viikolla vinkannut teille vastuullisista joululahjoista. Fyysinen lahja tulee toki aina silloin tällöin oikeasti tarpeeseen, mutta omasta kokemuksesta voin kertoa, että mikään lahja ei tunnu paremmmalta saada kuin aineeton sellainen.

Läheiseni ja ystäväni ovat ilahduttaneet lahjoittamalla mm. vuohen vähävaraiselle perheelle ja hankkimalla koulutarvikkeita köyhille lapsille. Toissavuonna aviomieheni Ferhat yllätti minut syntymäpäivänäni World Visionin kummilapsella. 6-vuotias Ruth on ollut meidän kummilapsi siitä asti, ja olemme kirjoitelleet toisillemme World Vision avulla lukuisia kirjeitä. Voisin kertoa kummina olemisesta lisää jossain toisessa postauksessa, jos aihe teitä kiinnostaa.

Aineeton lahja ei ainoastaan kuormita ympäristöä vähemmän, mutta sillä saa myös rahoilleen niin paljon suuremman vastineen. Se 42e maksava vuohi, joka lahjoitettiin vähävaraiselle perheelle menisi helposti yhteen puseroon kaverille, jota hän pukisi aina silloin tällöin. Saman hintainen vuohi ravitsee maidollaan pieniä lapsia päivittän. Sen lisäksi vuohen hyöty monikertaistuu kun maitoa voi myydä eteenpäin ja lisätuloilla voi kustantaa esimerkiksi lasten koulunkäyntiä, johon perheellä ei muuten olisi varaa.

wvf20.jpg

wvf10.jpg

Esikoista odottavana erityisen lähellä sydäntäni on Wold Visionin äitiyspakkaukset (johon postauksen kuvatkin liittyvät). Äitiyspakkaukseen kuuluu synnytyksessä välttämättömät steriilit välineet, kantoliina, moskiittoverkko sekä vauvalle vaatteita. Kyse on on kuitenkin paljon suuremmasta hyödystä kuin itse fyysisestä pakkauksesta: se kannustaa odottavia äitejä käymään raskausaikana neuvolassa ja synnyttämään kodin sijasta turvallisella terveysaemalla. Kun ostat äitiyspakkauksen, vähennät siis samalla lapsi- ja äitiyskuolleisuutta.

Pakkauksen laajempi tavoite on myös vakuuttaa kenialaiset terveysviranomaiset ottamaan äitiyspakkauksen ja siihen liittyvät terveyspalvelut osaksi kansallista ohjelmaa. World Vision on edistynyt asiassa jo sen verran, että osaan maata on jo lisätty paikallishallinnon ensi vuoden budjettiin varoja äitiyspakkausten jakamiseksi terveysasemilla. Yhdellä äitiyspakkauksella voit siis vaikuttaa myös kokonaisiin yhteiskunnallisiin muutoksin. Todella suuri merkitys kohtalaisen pienellä summalla (35e).

wvf12.jpg

World Visionin aineettomat lahjat sopivat lähes jokaisen kukkarolle. 7 eurolla voit lahjoittaa lapsille ruokaa tai 15 eurolla lähettää vammainen lapsi kouluun (jälkimmäinen muuten mainio lahjaidea esimerkiksi päiväkodin tai koulun henkilökunnalle). Vähän isommilla summilla voi rakentaa perheelle oman puutarhan ruokavalion monipuolistamiseksi tai kouluttaa kokonaisen ammatin nuorelle.

 

Suomen World Vision on voittoa tavoittelematon ja poliittiseasti riippumaton yhdistys, joka parantaa lasten elinoloja ja oikeuksia Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Yhdistyksen avun piirissä on yli 800 000 ihmistä. Ketään avun tarvitsijaa ei syrjitä esimerkiksi uskonnon, etnisen taustan tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

 

 

 

Kaikki kuvat: Timo Pyykkö

 

 

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (6)
  1. Tällaisia eettisempiä yhteistyöpostauksia blogaajien pitäisi tehdä enemmänkin. Hyvä Saranda!!

    1. Kiitos paljon, kiva jos tykkäsit. 🙂

  2. Tää on niin huippu ku nää aineettomat lahjat on alkanu yleistyä. Myös muutkin kuin hyväntekeväisyyteen menevät, esim. elämykset ja muut. Useilla lapsilla on niin paljon leluja ettei ne muista enää kuukauden päästä mihin muotoon niiden muovit oli viime lahjassa pakattu, mutta ne muistaa sen jos pääsee kummitädin kans päiväksi retkelle. Ja töissä käyvät aikuiset harvoin haluaa mitään ylimääräistä ”krääsää”.

    Hesarissakin oli tällä viikolla hyvä lista aineettomista lahjoista mitä voi antaa ja mää poimin sieltä monia ylös mitä voi myöhemmin hyödyntää.

    Vaikka lahjoissa ja antamisessa onkin hyvä ajatus, niin tavarat on valitettavan usein turhia, paitsi jos on erikseen toivonut johonkin tarpeeseen.

    Ihanaa joulun odotusta Saranda! ️

    1. Niin hyvä kommentti ja täyttä asiaa, allekirjoitan jokaisen kohdan. 🙂 Hesarin jutusta näin vain otsikon, pitäisi perehtyä siihen kunnolla. Todella hienoa että yhä useampi harkitsee ja oikeasti hankkii sen aineettoman vaihtoehdon. 🙂

      Ihanaa joulun odotusta myös sulle Veera! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *