Arki vauvan syntymän ja miehen töihin paluun jälkeen

Ferhat palasi tiistaina kolmen viikon isyysvapaan jälkeen töihin. Olin kauhuissani siitä. Syytän ensimmäisten viikkojen hormonimyllerrystä, sillä se kauhu ei ollut millään tavalla järjellä selitettävää.

Toki mua jännitti kahdestaan jääminen muutenkin. Ferhat teki Elan ensimmäisinä syntymäviikkoina kaiken mahdollisen niin Elan hoitoon kuin kotitöihinkin liittyen kun minä keskityin synnytyksestä palautumiseen ja imettämiseen. Havahduin Ferhatin töihinpaluupäivän edeltävänä iltana siihen, etten osaa puhdistaa Elan napaa tai etten ole desifioinut yhtäkään pulloa itse.

Heti tiistaista lähtien meillä on mennyt kuitenkin tosi hyvin. Lapsen kanssa avuttomuus ei auta, vaan pitää tehdä vaikkei olisikaan tehnyt ennen. Päätin, että keskityn Elan imettämiseen ja puhtaana ja lämpimänä pitämiseen ja kaikki muu on ekstraa.

Ja onneksi sitä ekstraakin on mahtunut. On ollut ystäviä kylässä, pyörimään pistettyjä pesukoneita ja jopa ruoanlaittoa. Pääsin tällä viikolla pariin pressitapahtumaankin ja olemme vierailleet molemmilla isovanhemmilla. Perjantaina ihana Kriselda tuli kuvaamaan meitä ja illalla vietimme monta tuntia ystäväni luona mun rakkaiden tyttöjen kanssa. Mulla oli kädet vapaina ja join rauhassa kauralaten ja teen kuumana kun Ela, hänen korkeutensa, lepäsi sylistä toiseen.

Mä oon päättänyt, että oli mikä oli, mä en aio tuntea kiirettä Elan kanssa. Antaudun hänen tahdilleen eikä mikään meno ole niin tärkeä, että sinne ehtimisestä pitäisi ottaa stressiä. Perjantaina meillä oli neuvola, josta myöhästyimme reilu vartin (en ollut sulkenut tuttipulloa hyvin = taas vaatteiden vaihto…) ja tyyneesti vain soitin sinne ja ilmoitin myöhästyvämme. Simppeli homma.

Unelmieni maailmassa me molemmat vanhemmat olisimme kotona Elan kanssa vaikka loppuelämän. No okei ei, työnteko on jossain määrin kivaa ja meillekin tulisi Ferhatin kanssa vaikka mitä riitoja, jos katselisimme toisiamme päivät pitkät. Mutta kyllähän vauvan hoito on tuplasti mukavampaa kun paikalla on kaksi aikuista. Vallan mainiosti meillä menee kuitenkin nytkin, talossa on tyttöenergiaa ja sillä selviämme pitkälle. (Ainakin se kahdeksan tuntia plus työmatkat.)

Kuvituksena valehtelematta 1/10 kukista jotka olemme saaneet synnytyksen jälkeen. Ne kaunistavat arkea.

-Saranda

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (6)
  1. Huvittaa itseäniki jälkikäteen kuinka paljon jännitin sitä miehen paluuta töihin! Siis olin ihan kauhuissani! Mut kylhän sitä jo ekana päivänä huomasi et hyvin me tytöt pärjätään <3 hullua miettiä että olen jo varmaan täysin eri ihminen kuin ennen vauvaa. Tää kasvattaa niin paljon.

    1. Ihanaa jos joku samaistuu. 😀 Hitsi harmittaa ihan että Ferhatin isyyslomasta käytin 2/3 asian murehtimiseen… Ja ihan turhaan. Kyllä me (sinä ja minä ja me kaikki!<3) pärjätään!

  2. En tajua mitä valitat. Mieshän on auttamassa iltaisin etkä oo mikään yksinhuoltaja äiti?

    1. Mun mielestä tässä postauksessa oli valittaminen kaukana. 🙂

    2. No et selvästikään tajua. Kysymys oli tuoreen äidin jännityksestä jäädä uuden esikoisvauvan kanssa kahdestaan kotiin, ensimmäistä kertaa ikinä. Kyllä se tilanne jännittää yhtä lailla ihan kaikenlaisia äitejä. Minusta jännitys kuuluu asiaan, mutta varmasti useimmiten kaikki menee oikein hyvin ❤

      1. Oon iloinen että tää meni jollekin perille. <3 Kiitos muutenkin tästä kommenttista, tuli hyvä mieli!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *