Asioita, joita opettelen

Ihminen ei ole koskaan valmis, he sanovat.

Ja kai siinä on jotain perääkin.

DSC_0208.JPG

DSC_0202.JPG

Koen, että olen hidas oppimaan, mutta siitä huolimatta hyvin janoinen oppimaan uutta. Minulla on aina erilaisia kehittymisen tavoitteita menossa – jotkut suurempia kuin toiset. Kirjaan kuitenkin ne pienimmätkin aina puhelimen muistioon ylös, ja palaan niihin säännöllisin väliajoin muistuttamaan itseäni niistä tai katsomaan miten olen asiassa edennyt.

DSC_0206.JPG

DSC_0197.JPG

DSC_0205.JPG

Tällä hetkellä opettelen / haluan kehittyä paremmaksi:

Valokuvaamisessa

Elämään huonosti lakattujen kynsien kanssa (ensin oli se, että opettelen lakkaamaan kynnet siististi mutta maailmassa ei taida olla tarpeeksi hyvää kynsilakkaa tai minulla riittävästi kärsivällisyyttä siihen)

Kutsumaan ihmisiä kylään (yritän karistaa sen ajatuksen pois, että kotona pitää olla täydellisen siistiä ja valmista ennen kuin sinne kehtaa viedä ketään. Ketä oikeasti loppujen lopuksi kiinnostaa onko viltit viikattu suoraan ja onko kylppärin peilissä sormenjälkitahroja)

Ja siitä puheen ollen; sietämään myös keskeneräisyyttä.

Käyttämään meidän uunia…

Löytämään entistä suloisempia kahviloita eikä sortua aina niihin ketjumerkkeihin.

Muokkaamaan kuvia paremmin.

Seisomaan käsillä ilman seinää muutamaa sekunttia pidempään.

Säästämään. Tai no ensin oppia ajattelemaan miksi säästäminen kannattaa, ja sitten oppia säästämään.

 

Shirt: second hand
Pants: H&M

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (6)
    1. Kiva kuulla, kiitos! 🙂

  1. Eveliina Pyykönen
    7.3.2016, 09:30

    sietämään myös keskeneräisyyttä. Tämä. Tämän, minä haluaisin myös oppia. Tärkee taito, jota voi soveltaa oikeestaan kaikilla elämän osa-alueilla.  

    Ja hei, sulle on blogissani heitetty pieni haaste, eli mikäli jaksat/ehdit/kiinnostaa vastata muutamiin kyssäreihin mitä kiinnostais tietää susta, niin käyhän lukaisemassa 🙂

     

    1. Hei todellakin kiinnostaa, kiitos! Oon nyt kipeenä ja poden just ”byääh en keksi mitään kirjotettavaa” -vaivaa niin tää tuli just täydelliseen saumaan! 🙂 Rupeen vastaileen saman tien.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *