Blogilupauksia 2017

DSC_0096.JPG

Tällä hetkellä olen tyytyväinen bloggaamiseen – motivaatio on korkealla ja postausideoita riittää vaikka muille jakaa (ihan tosi, kysykää jos tahdotte).

Tänä vuonna haluan kuitenkin panostaa tähän hommaan uudella tavalla. Aion rakentaa tiettyä struktuuria bloggaamisen ympärille – suunnitelmia ja rutiineja. Aion yrittää kehittyä päivittäin bloggaamisen eri osa-alueilla. Aion olla rehellinen, ja kuville ja teksteilleni aito.

Ennen kaikkea haluan ylläpitää tätä mahtavaa keskustelua ja vuorovaikutusta mikä täällä vallitsee lukijoiden kesken. Blogini ilmapiiri on mahtava – te lukijat olette niin vilpittömiä, kultaisia ja fiksuja tyyppejä. Tänä vuonna aion muistaa teitä ekstrapaljon, sanojen lisäksi myös arvonnoilla ja ehkä erilaisilla tapahtumillakin. Aion aidosti aktivoitua tämän asian suhteen, käsi sydämellä.

Uutena muutoksena täällä on myös englanninkielinen käännös, jonka pyrin lisäämään jokaisen tai ainakin useamman postauksen loppuun. Lyhyen tiivistelmän, mutta kuitenkin. Pieni pala uteliaille sukulaisille maailman eri kolkkiin. 😉

Postaustoiveet ovat enemmän kuin tervetulleita!

Blogia voi seurata helpoiten Facebookissa tai Bloglovinissa.

DSC_0095.JPG

Mites muut bloggajaat – onko omia blogilupauksia uudelle vuodelle?

 

EN: Making some blog promises for the year 2017. Gonna put some extra effort to this thing and going to remember you guys more! Lots of love.

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI

Kommentit (7)
  1. En ole uskaltanut luvata mitään bloggaamisen suhteen, mutta ainakin ajatelin yrittää enemmän. Aiheita riittää, mutta niiden muuntaminen ajatustenlennoista tekstiksi hakee vielä aikaansa ja paikkaansa. 🙂

    1. No hei toihan kuulostaa tosi hyvältä. 🙂 Se vie varmasti aikaansa, mut toisaalta ei kannata olla liiankaan kriittinen itteään kohtaan. Tekemällä kehittyy ja syntyy mahtavia asioita. 🙂

      Ihanaa uutta vuotta sulle (jos tässä vaiheessa voi vielä enää toivottaa :-D) <3

  2. Tammikuu on aina jotenkin ihanan hedelmällistä bloggaamisen suhteen. Tai oikeastaan minkä tahansa tekemisen. Ihan kuin olisi akut vaihdettu ja jaksaa taas kiinnostua erilaisista jutuista. Mutta postausideoita, voi kyllä kiitos tänne suuntaan! 😀

    1. Näin juuri. Miks tammikuita ei vois olla enemmän?! 😀

      Ja hei mä oon lukenut sun blogii niin pitkään ja hartaasti et mul ois useempikin postausehdotus haha 😀 Voin laittaa sulle lähipäivinä meiliä! 🙂

      1. Mahtavaa! Ootan innolla 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *