Blogiväitteet ja niiden vastaväitteet

DSC_0315-002.JPG

Monet tuttavani ja lukijani ovat kertoneet miettivänsä blogin perustamista. Ja mä olen sanonut että go for it! Siinä harvoin oikeasti menettää mitään. Alla listasin ehkä yleisimmät (teko)syyt, minkä takia blogin aloittaminen lykkääntyy ja omat vastaväitteeni niille.

Bloggaajalla täytyy olla hyvä kamera. Ei enää. Puhelimien kameran laatu ja lukuisat kuvanmuokkausohjelmat ovat nykypäivänä hämmästyttävän hyviä. Myös harrastustason järjestelmäkameralla voi ottaa hyviä kuvia kun opettelee säätämään asetuksia ja selvittää kuvankäsittelyn salat.

Bloggaamiseen ei ole aikaa. Riippuen postaustahdista ja oman panostuksen muodosta, bloggaamiseen ei tarvitse upottaa tajuttomasti aikaa. Suurin osa meistä tekee sitä juuri silloin kuin itse haluaa ja ehtii.

Ei ole mitään annettavaa. Jokainen on ainutlaatuinen ihminen ja jokaisella omanlaatuiset tarinat, kuvat ja vinkit jaettavana. On tärkeää löytää oma tyyli ja seurata omaa sydäntä, itseään vähättelemättä.

Ei ole kuvaajaa lähipiirissä. Tämä voi olla ongelma, kunnes ottaa rohkeasti yhteyttä muihin bloggaajiin ja ehdottaa kuvaustreffejä. Kuvamateraalin lisäksi saat uusia ystäviä ja vertaistukea.

Yksi lause, joka pätee mielestäni kaikkeen eli yhtä lailla bloggaamiseenkin on: Ei ole väliä mitä teet vaan miten sen teet. Hauskan kirjoituksen voi kirjoittaa mitä arkisemmasta asiasta ja kauniin kuvan voi ottaa vaikka katulampusta.

DSC_0307.JPG

Keksittekö muita syitä, miksi ette viiti aloittaa? 😉

 

Ps: Vielä ehtii lunastaa alennuksen Sun Rahan -rahanhallinnan itensiivikurssilta. Lisätietoa TÄÄLTÄ

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI

Kommentit (9)
  1. Hyvä pointti! Unohdin tuoda tuon aspektin tekstistä kokonaan. On tosiaan olemassa todella paljon hienoja, kuvattomia blogeja. 🙂

  2. Word! Eli totta joka postauksen sana. Kaikilla on jotain annettavaa, ainakin omalle itselleen ja esim. minä bloggaan vain omaksi ilokseni, koska bloggaaminen harrastuksena antaa minulle jotain. Why not? Vaihtoehtoisesti voisi kaivaa ruutuvihkon esiin ja raapustella kuulumisiani siihen 🙂

    1. Kiitos kommenttista! Ja ihan mahtava kuulla että oot löytänyt mieluisen harrastuksen joka antaa paljon. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *