Damn you raskaushormonit - itken ihan kaikelle

Tyhjä ajatus

Kertakaikkisen kamalaa, nyt jo taakse jäänyttä pahoinvointia lukuun ottamatta raskaus on ollut helppo ja ihana. Joka päivä tuntuu tosi hyvältä, mitään varsinaisia huolenaiheita ei ole ollut enkä synnytystäkään pelkää (vielä) ollenkaan. 

Olotilani on ollut suurimmaksi osaksi iloinen ja seesteinen, mutta huomaan silti herkistyväni aikaisempaa helpommin. En tiedä johtuuko se varsinaisesti hormoneista vaiko siitä että, että olen paljon tietoisempi ympäristöstäni ja niin vaaroista kuin iloistakin jota lapsemme tulee vielä kohtamaan. Jotenkin sitä on hankkinut jo ylimääräiset tuntosarvet lapsea varten, ja itku tulee milloin missäkin. Kuten esimerkiksi...

- kun kuuntelin metrossa Pocahontaksen Colors of the Wind -biisiä (jota olen rehellisesti kuullut varmaan tuhat kertaa elämäni aikana). Olen itkenyt metrossa mm. sydänsuruja ja opiskelustressiä (miksi aina julkisissa kulkuneuvoissa ihminen on niin pirun herkkä?? Vai onko se vain minä?) mutten kyllä kertaakaan yksittäiselle laululle. Colors of the Wind on vaan niin koskettava, ja se pitäisi herättää taas eloon tässä ilmastonmuutoksen ja pakolaiskriisien keskellä

- omalle väsymykselle ja saamattomuudelle alkuraskaudessa, se tuntui loputtomalta suolta
 
- ja samoihin aikoihin lukemattomia kertoja vessanpöntön ääressä. Kuinkakohan monelle kaverille jouduin laittamaan viestiä silmät kyynelestä kosteana: "Sori, myöhästyn. Oksentaminen ei lopu."
 
- about jokaisen dokumentin kohdalla. Maailmantuska on suurempi kuin koskaan
 
- ja musikaalien! Mamma Mian jatko-osassa, ja sen jälkeen Abban My love, my life -biisille noin 150 kertaa. Tietysti vähän siksi että kuvittelen laulavani biisiä tulevalle lapsellemme mutta suurimmaksi osaksi siitä pohjattomasta surusta, ettei Meryl Streep näytellyt kakkososassa sen suurempaa osaa
 
- sen ainoan kerran kun sydänääniä ei saatu kuuluviin
 
- Hesarin artikkelien kommentteja plärätessä. "Lapsi pitäisi ottaa huostaan jos vanhemmalla ei ole rahaa ruokkia sitä." Idiotismi itkettää
 
 
 
 
Mille (ehkä vähän hassuille) asioille te olette itkeneet raskaana?
 
 
 
 
Kuva: Hanna Kärppä, editointi minä
 
 
 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

 

Kommentit

Muaritten (Ei varmistettu) HTTP://www.runsasovinennainen.blogspot.com

Mä itkin kans Mamma Mian 2. osaa katsoessa samoista syistä :) Oon raskaana ja nyt viikolla 26+1.

Monet biisit itkettää.
Ihmisten ja eläinten kohtalot, niin hyvässä kuin pahassa itkettää.

Olen yleensäkin aika herkkä, mutta selvästi raskaus on herkistänyt lisää.

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihana kohtalontoveri. <3 Ja paljon onnea raskauteen. :) Toivottavasti odotusaika on mukavaa herkkyydestä huolimatta!

Meriminttu (Ei varmistettu)

Tässä ehkä naurettavimmat kerrat, kun itku yllätti: porasin Jurassic World II nähtyäni, kun mietin, etten koskaan tule näkemään elävää dinosaurusta vaikka minne asti matkustaisin. Luontodokkarit itkettää, erityisesti ryhävalasemon ja tämän poikasen yhteinen uintimatka tai äitikarhu ja pennut. :---D

Vauvoista ja synnytyksestä puhuminen herkistää myös ihan ennätyspaljon, samaten lapsiin liittyvien uutisten lukeminen. Alkuraskaudesta itkin paljon omaa saamattomuuttani ja huonovointisuuttani. Välillä on kyllä ihan sekopäinen olo mutta huumorilla mennään näissäkin mahdottomissa hormonimyrskyissä. :D

Saranda
Tyhjä ajatus

Haha anteeksi ei saisi nauraa mutta toi dinosaurus on kieltämättä hauska juttu. :D Ja osoittaa mun mielelestä selvästi sen että raskaana ei ehkä ihan täysin hallitse omia tunnetiloja.

Mä luulen että noissa luontojutuissa meidän sisäinen "eläin" herää eri tavalla eloon kun lisääntyminen on niin olennainen asia jokaisen lajin selviytymisen kannalta, ja siksi ne on jotenkin raskaana varmasti ekstrakoskettavia. :)

Ja hei huumorilla todellakin pärjää! Mahtava asenne!!

iidis
Varpain jaloin

Raskaana ollesa mä olin ihan tuuliviiri. Ensin itkin kaupassa, kun ei ollut mansikka eskimoa. Sit suutuin mun miehelle, kun se vähän naurahti mun tunteille. Sit vähän ajan kuluttua kotimatkalla itkin, koska olin suuttunut niin tyhmästä asiasta. Itkin myös mm. nähdessäni koiria - ihan sama oliko ne oikeasti söpöjä, kunhan oli koiria. Ja siellä posliinijumalaa kumastaessani itkin myös ja uudestaan itkin, kun näin oksentamisen aiheuttamat verenpurkaumat naamassani.

Mä itkin Mamma Miassa myös, mutta siinä on tosiaan väännetty sitä äiti-lapsi-suhde tunneruuvia niin äärimmilleen ja minuutilleen ja sekunnilleen, että varmaan jokainen yhtään herkempi äiti-ihminen (ja miksei jonkin lapsi-ihminenkin) alkaa kyynelehtiä.

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihana sinä. :D <3 Sellaista se taitaa olla suurimmalla osalla! Vaikka itkeminen pakastealtaan ääressä voikin kuulostaa jonkun mielestä hassulta. :D

Ja joo totta, olihan se vähän siirappinen!!

Mulla on ehkä huvittavimpana jäänyt mieleen se, kuinka esikoista odottaessa itkin kun en saanut Becel-rasian metallista foliokantta avattua ehjänä :D Silloin ei naurattanut! Muutenkin itken aika herkästi niin positiivisia kuin negatiivisia juttuja, joten raskausajat olivat aika kyyneleisiä.

Saranda
Tyhjä ajatus

IHANA :D Nää kommentit on niin söpöjä!! Raskaus on niin hullua aikaa. :D

Torey
Näissä neliöissä

Niin ja kun ei se lopu siihen raskausaikaan. Mulle jäi ainakin herkkyys päälle. Raskaana hormonien takia on vielä herkempi, mut jotenkin siitä jää tietynlainen herkkyys päälle. Tv:ssä joku saa vastasyntyneen syliin, itkettää, Hurja remontti, itkettää, vähänkin koskettava leffa, itkettää, Vain elämää, itkettää. Ja siis vaikka ennenkin saatto jostain tulla tippa linssiin, niin ei tällä mittakaavalla. :D

Saranda
Tyhjä ajatus

Aivan, monelle se jää varmasti se päälle kun tulee vielä vauvahormonit + tietysti on satakunta erilaisia tunteita kun haluaa suojella lasta ja olla sille maailman paras äiti. Eli en saisi varautua että itku loppuu anytime soon. :D

Petshkin (Ei varmistettu)

Tanssille. Mille tahansa tanssille, se oli esikoista odottaessa vaan niin uskomattoman liikuttavaa. Bollywood-tyylinen flash mob - uaaaaaaaaaaaah!

Ja sitten menin katsomaan 4-vuotiaan veljentytön tanssikoulun kevätnäytöksen. Valot pimeni, ekat tahdit musiikista kuului ja mä tajusin: "voi fuckety fuckety fuck, tästä ei nyt sit tule loppua koko aikana kun täällä ollaan". Mut olihan se veljentyttö silti söpö!

Nyt 6- ja 1,5-vuotiaiden äitinä selviän joskus yllättävistä tanssiesityksistä kuivin silmin. Joku herkkyys jäi, vaikka hormonit meni jo menojaan. Eikä se huono ole, elämä on rikkaampaa näin.

Saranda
Tyhjä ajatus

Eikä, niin liikuttavaa! :D Ja niin ihmeellistä että tietty taiteenlaji saa sen aikaseksi, varsinkin jos se ei oo ollut semmonen joka on aikasemmin saanut kyynelkanavat auki.

Ja totta varmasti toi että kun tuntee asioita herkemmin, niin pahassa kuin hyvässä, elämä tuntuu rikkaammalta ja on kaiketi jotenkin enemmän läsnä. :)

Kiitos kommenttistasi ja kaikkea hyvää perheellesi. <3

* * (Ei varmistettu)

Esikoista odottaessa itkin alkuiltapäivän pöntöille saippuasarjoille, joita katsoin väsymystokkurassa. Yksi tapahtui jossain saksalaisessa tai sveitsiläisessä vuoristokylässä ja oli ihan tosi pönttö, mutta niin vaan hanat aukesivat jonkin juonenkäänteen takia. Minullakin jäi itkuherkkyys päälle. Meinaan aina alkaa vollottaa kun esim näen isoisän työntelemässä nukkuvaa vauvaa vaunuissa. Minusta on niin suloista, kun nykyään ukitkin voivat ottaa isovanhemmuudesta kaiken ilon irti. Ja se että harmaapäinen ukki huolehtii pikkuvauvasta... SNIF NYYHKS!

Mmar (Ei varmistettu)

Miehen pieleen menneelle pannuleivälle (tai luultavammin vielä enemmän miehen leivän pelastusyrityksille). Alkoi itkettämään kun aloin ajattelemaan että "tuossa se nyt yrittää pelastaa leipää jotta minä nälkäinen saisin syötävää mutta eihän tuota leipää voi pelastaa". Tosin en sitten purskahtanut itkuun vaan nauruun koska tajusin siinä vaiheessa kun kyyneleet oli silmissä kuinka typerä asia mua itkettää

Kommentoi