Feministinen kasvatus: oma lapsuus ja lapseni lapsuus

Mulle on aina ollut itsestäänselvää, että tulen opettamaan lapsilleni suvaitsevaisuutta ja sitä, että ketään ei syrjitä esim. sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, uskonnon, ulkonäön, rodun tai vamman takia. Mutta kun viime vuonna tähän aikaa synnytin tytön, tasa-arvokasvatuksesta tuli mulle entistä tärkeämpi tavoite.

Mä en muista kokeneeni lapsena syrjintää sukupuoleni takia. Perheessämme oli äiti ja kolme tytärtä ja olimme isääni ja veljeeni nähden täysin samalla viivalla. Harrastaa sai mitä halusi ja aikaa sai viettää kenen kanssa tahtoi. (Isäni sai kuulla muilta maahanmuuttajaisiltä että miksi teidän tyttärillä on poikapuolisia kavereita, ihan järkyttävää.)

Mua häiritsi kyllä se, että kuukautisista puhuttiin vain tyttöjen kesken. Mä luulen että se oli jokin äidin lapsuudessa opittu juttu, jota me kyllä siskosten kanssa haastettiin heti kun osattiin. Muutenkin tuntuu, että moni asia, joka saattoi alkaa meidän perheessä ”vinksallaan” (= epätasa-arvoisesti) muuttui meidän siskosten ansiosta. Mulle oli todella tärkeää että meitä kaikkia kohdeltiin samanarvoisesti kiinnostuksen kohteista huolimatta: iskä joskus vitsaili että antaa kymmenen euroa mun siskolle, jos se tekee fudismatsissa maalin ja mä suutuin siitä tosi paljon ja sanoin että sen pitää tarjota mullekin se sama kymppi jostain mun ei-urheiluharrastuksesta.

Mun vanhemmat tarkoittivat yleensä vain hyvää mutta jotkut heidän tapansa olivat kivikauden ajoilta ja kun ne yhdisti kosovolaiseen kulttuurin (siis siihen jonka he olivat jättäneet 1990-luvun alussa eivätkä olleet ihan varmoja, miten jalostaa sitä jatkossa täällä Suomessa), monesta asiasta sai vääntää ja tapella. Onneksi me lapset olemme voittaneet jokaisen sodan ja äiti jaksaa monta kertaa muistuttaa, että olisi paljon sivistymättömämpi ilman meitä. Pikkuveljenikin on saanut kasvaa vahvojen naisten ympärillä, kuunnella tyttöjen murrosiästä ja niistä kuukautisista ja valinnut itsekin naisvaltaisen alan (= sairaanhoidon).

Musta tuntuu hölmöltä luetella asioita, joita teen tai aion tehdä Elan ja tulevan lapsemme kanssa tasa-arvokasvatuksen nimissä. Koska mulle ne on itsestäänselviä asioita, kuten vaikkapa hampaiden harjaus tai d-vitamiinitippojen antaminen. Tottakai me osallistutaan mieheni kanssa tasa-arvoisesti arjen pyörittämiseen ja kotitöihin. Tottakai Ela saa leikkiä millä haluaa tai pukeutua miten vain. Tottakai me teemme kaikkemme, jotta Elalla olisi hyvä olla omassa ihossaan. Tottakai me puhumme esim. sateenkaariperheistä kuin muistakin heteronormatiivisistä perheistä ja kerromme ylipäätään, että on monta tapaa olla perhe. Että erilaisuus on hienoa, eikä mitään kiusattavaa tai pelottavaa. Tottakai Elalla on lupa puhua kuukautisista, kehosta tai seksistä kotona meille kummallekin. Tottakai hän ”saa” (täähän ei ole mikään lupa-asia) rakastua juuri kehen haluaa.

Meille Ela on yksilö, ei niitä asioita, joita hän yhteiskunnan mukaan on edustavinaan (tyttö, ulkomaalaistaustainen…). Enemmän mua huolettaa kaikki se, mikä ei tapahdu kotona. Mahdollinen sukupuolisyrintä päiväkodissa tai koulussa. Mahdollinen tytöttely tai vähättely työelämässä. Mahdollinen seksuaalinen häirintä maailmalla. Asiat, johon me vanhemmat emme voi enää vaikuttaa.

Onkin todella tärkeää yrittää antaa Elalle mahdollisimman hyvät eväät kotona kohdata kaikkia tilanteita kodin ulkopuolella, niin hyviä kuin ikäviäkin. Pelkään nimittäin pahoin, että sukupuolisyrjintää on yhä olemassa kun Ela kasvaa aikuiseksi.

En tiedä kutsutaanko tätä feministiseksi kasvatukseksi tai sukupuolisensitiivisyydeksi, mielelläni kutsuisin joku päivä ihan normaaliksi ja yleiseksi kasvatukseksi, joka on tietysti sekä feminististä että sukupuolisensitiivistä. Mullakin on tosi paljon opittavaa ja esim. termit menevät usein sekaisin (saa korjata!). Jännittää myös nähdä kuinka hyvin teoria toteutuu käytännössä kun on useampi lapsi, etenkin jos toinen syntyy biologisesti poikana. Siirränkö minäkin alitajunnassa lapsuudessa opittuja, vanhanaikaisia tapoja perheesseemme vai onnistunko kasvattamaan molemmat lapseni aidosti tasa-arvoisesti?

 

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kommentit (5)
  1. Sateenkaarilapsi
    20.2.2020, 22:40

    Kummalla käsitteellä on positiivisempi sävy; sateenkaariperhe vai heteronormatiivinen perhe? Miksi tämä asia on ihmisille niin vaikea ymmärtää? Sairas egokeskeinen yhteiskunta tukee toistensa psykooseja ja lopputulos on ekologinen katastrofi. Egologista.

    Synnyin biologiseksi pojaksi, voin päättää myöhemmin silpoa itseni tytöksi, koska saan päättää itse sukupuoleni. Olen vapaa – halleluja! Saan mennä kirkossa naimisiin, koska fantasiani on pukeutua valkoiseen mekkoon ja sanoa tahdon papin edessä ja mennä sen jälkeen panemaan viiden tähden hotellihuoneeseen morsiantani, jolla on kravatti. Olen oikeutettu seksuaalisuuteeni – kippis!

    Äh. Miksi tänne ranttaan. En halua sun arvoja tallata. Koen, että ne vaan kumpuavat median alitajuisesti luomasta asenteesta, jota myös joukkopsykoosiksi voi kuvailla. Toivottavasti heräisimme tästä pian <3

  2. Hyvin kirjoitettu. Toi nappisilmä saa kyllä joka kertasydämen sulamaan.

    1. Eikä, kiitos! 😀 Miten oman lapsen kehut voi tuntua aina näin hyvältä. 😀 Sydän meinaa pakahtua!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *