Haaste: sanotaan unelmamme ääneen

DSC_0135.JPG

Ehdin jo aikaisemmin kitistä liikuntakiellostani Instagramissa. Toista viikkoa kipeänä kerkeää valittaa kaikenlaista, mutta suurimman osan ajasta olen huomannut käyttäväni haaveillen ja suunnitelmia laatien. Olen miettinyt paljon sitä, kuinka etenkin terveenä, ihmisellä on mahdollisuus saavuttaa mitä tahansa elämässä. Voi olla ehkä vähän sinisilmäistä arvostella omia aikaisempia valintoja sängystä käsin, mutta olen naurannut omille aikaisemmille tekosyilleni olla tekemättä tuota tai menemättä tuonne. Tilaisuuksista, joista olen kieltäytynyt tai joihin on nolottanut tarttua.

DSC_0095.JPG

DSC_0080-001.JPG

DSC_0103.JPG

Haluan kannustaa kaikkia uskomaan omiin unelmiin ja tehdä rohkeita päätöksiä niiden toteuttamiseksi. Olisi mahtavaa kuulla, mistä te haaveilette. Siksi haastankin kaikkia tämän postauksen lukeneita paljastamaan kommenttiboksissa yhden oman unelman. 🙂 Unelman ääneen sanominen on mielestäni yksi konkreettinen askel kohti sen toteuttamista, ja kun sen on kerran paljastanut muille, hinku muuttaa haaveet suunnitelmiksi vahvistuu. Tosin kommentin voi kirjoittaa anonyyminäkin, jos jätät Nimi -kohdan tyhjäksi.

DSC_0131.JPG

DSC_0088.JPG

DSC_0130.JPG

Aloitetaan yhdestä omastani:

Haaveilen siitä, että valmistuttuani voin tehdä kaksi työtä. Osa-aikaisena jossakin järjestössä, jossa annetaan kriisiapua kehitysmaissa tai jossa tuetaan sairaita lapsia Suomessa tai ulkomailla. Loput työajasta haaveilen käyttäväni blogiin, kirjoittamiseen ja freelancerina toimimiseen.

Mikä sinun haaveesi on?

DSC_0107-001.JPG

Hattu, housut ja kengät: H&M
Neule: kirpparilta

 

aanestyspainike_-_lifestyle_-_indiedays_blog_awards.jpg

SARANDA

 

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (24)
  1. Oma hevonen ja sen kanssa tehdyt maastolenkit syksyisissä maisemissa. Siitä minä haaveilen, mutta opiskelijana saan tyytyäkin haaveiluun. Mutta vielä joskus minulla on oma hepo ja sitten me maastoilemme 🙂

    1. Ooh ihanaa, toivottavasti pääset opintojen jälkeen kivaan ammattiin ja saat upean hepan!:)

  2. Mä haluan elää itseni näköistä elämää, täydellä sydämellä. Ja rakastaa, paljon ja kaikkia. Ja mahdollisimman usein pysähtyä ja olla läsnä ja huomata kaikki hyvä ympärillä <3 Ja lopulta myös muistaa, että maailma on leikkikenttä, kaikki on mahdollista, eikä mikään lopulta ole niin tärkeää. 🙂

    Ihana, inspiroiva postaus!

    1. Oli ihana avata Lily.fi ja lukea suoraan tämä kommentti! Nuo kuulostaa juuri sellaisilta asioilta, joilla on elämässä oikeasti merkitystä. 🙂 Ja kiitos paljon!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *