Häät: mitä kaikki maksoi?

IMG_5138.jpg

Tämän postauksen julkaiseminen jännittää. Kysyin muutamalta läheiseltäni että kannattaako näin henkilökohtaisesta raha-asiasta kirjoittaa, ja vaikka kukaan ei mitään varsinaisia haittapuolia keksinytkään, tuntui jokaisen mielestä aihe silti tabulta. Kun konsultoin miestäni mitä mieltä hän on, hän suorastaan ihmetteli, miksi edes pohdin asiaa. ”Tottakai kirjoitat jos haluat. Mieti miten monia ihmisiä kiinnostaa paljon häihin oikeasti uppoaa rahaa ja kuinka monia voit auttaa ennakoimaan omien häiden kuluissa.” (Nain selvästi oikeasti miehen, häärahat eivät menneet siis ihan hukkaan. (Joo joo, siihen ei oltaisi 13k tarvittu, kunhan vitsailin.))

 

Mitä meidän häät maksoivat?

Yhteensä 12 910 euroa (vieraita 85). Emme todellakaan ole mitään do it yourself -henkisiä tyyppejä joten halvemmallakin olisimme voineet päästä. Tosin, olemme molemmat myös aika minimalisteja esim. koristeluiden suhteen, joten uskon että se ominaisuus puolestaan säästi meiltä rahaa.

Menimme naimisiin 5.5.2018 Ravintola Töölönrannassa, Helsingin keskustassa. Rakastuimme ravintolaan ensikäynnin jälkeen. Sydämellinen palvelu ja selkeät ohjeistukset ja suositukset alusta asti toivat varmuutta siihen, että tämä on se meidän hääpaikka. Miljöö Töölönrannassa on aivan upea, vieraiden oli helppo saapua paikalle, enkä mä keksi ainuttakaan negatiivista asiaa valitun ravintolan osalta. Toki ravintolahäät maksavat yleensä ottaen enemmän kuin esim. vuokratilassa järjestetyt häät, jossa voi ulkoistaa pitopalvelun ja tuoda omat alkoholijuomat, mutta me tiedettiin saavamme Töölönrannassa hyvää laatua ja ennen kaikkea kaipaamamme helpoutta järjestelyihin.

 

Mihin 12 910e meni?

Alla eritelty tarkemmin mihin lähes 13 tonnia kului. Listalla voi olla asioita jotka joku ei luettelisi häämenoiksi ja puolestaan puuttua jotain, mitä joku muu voisi ehdottomasti laskea mukaan. Meidän laskuun ei sisälly esim. kihlajaissormuksemme, meidän maaliskuussa järjestettyä kihlajaisjuhlamme Turkissa tai häämatka, jota emme ole vielä edes tehneet. Kysykää ihmeessä kommenttiboksissa jos kysymyksiä herää!

 

Kutsut: 0e. Teimme suljetun Facebook-tapahtuman helppouden takia. En ole askartelijatyyppiä enkä kokenut perinteisiä kutsuja erityisen kauniina tai tärkeinä. Facebook-tapahtuman kautta oli helppo seurata vieraiden lukumäärää osallistumisilmoitusten perusteella, ja se tuntui vaivattomimmalta kanavalta kysyä erikoisruokavalioista ja muistuttaa vieraita jos oli jotakin muistuteltavaa. Tuntui että tapahtuma loi vieraat jotenkin alusta asti enemmän ”yhteen”. Ehkä jonkun mielestä epäromanttista mutta meidän mielestä täydellisen toimivaa!

IMG_5273.jpg

Morsiamen look (sis. hääpuvun, korjaukset siihen, meikin ja hiukset): 1200e . Korut ja kengät lainasin siskoltani. Häämekon suhteen mulla oli iso kriisi ja vasta neljäs oli ”se oikea”. Siksi rahaa upposi odotettua enemmän, mutta aion myydä pari mekkoa pois syksyn mittaan jolloin saatan saada muutaman satasen takaisin.

 

Sulhasen look (sis. kaikki puvun osat, kengät sekä parturin): 350e . Löysimme laadukkaan ja edullisen puvun silloin kihlajaismatkallamme Turkista.

 

Sormukset: 0e. Päätimme, että jo ostamamme kihlasormukset voivat toimia myös aviosormuksina. Ei säästösyistä vaan yksinkertaisesti siksi, että koimme helpommaksi pitää sormessa vain yhtä sormusta. Vihkisormukset voi ostaa myöhemminkin jos tuntuu siltä.

IMG_5476.jpg

Kukat (sis. morsiuskimpun joka toimi myös heittokimppuna, sulhasen vieheen sekä pöydissä ja kakuissa olleet isot vaaleanpunaiset ruusut ja harsokukat): 400e.

 

Muut koristelut (mm. paikkakortit, nimikoidut hääsaippuakuplat ja ohjelmanumeroiden materiaalit): 400e . Kuten sanoin: jos olimme tehneet itse, olisimme voineet säästää parikinsataa.

 

Valokuvaaja: 1250e. Meidän valokuvaaja oli Katarina Kirvesmäki, jonka lopputulosta ihaillaan edelleen päivittäin. Ehdottomasti jokaisen euron arvoinen.

 

DJ: 700e . Emme tilanneet bändiä sillä yritäpä etsiä sellaista Suomesta joka osaa soittaa suomalaista, englantilaista, albanialaista ja turkkilaista musiikkia. 😉 DJ:n pakettiin sisältyi kaikki valot ja vempaimet. Olimme musiikkiin ja tunnelmaan erittäin tyytyväisiä.

IMG_5153.jpg

IMG_5131.jpg

Vihkiminen: 260e . Kutsuimme notaarin maistraatilta vihkimään, virka-ajan ulkopuolella maksu on 250e + matkakulut.

 

Ruoka ja juomat (sis. vegaanisen menun (alkuruoka buffettina, pääruoka tarjoiltiin pöytiin), juhlakakun ja GreenStreetiltä tilatun raakakakun sekä viisi alkoholi- tai alkoholinta juomaa per vieras (alkujuoma, kaksi ruokajuomaa, yksi avec-juoma ja lasi kuohuvaa bileosuuden alkaessa, valitsimme viinit luomu ja vegaanisuus edellä)) n. 8000e. Vieraita oli yhteensä 85. Hinta sisälsi myös pöytäliinat, servetit, kattauksen ja siivouksen sekä kaikki suunnittelupalaverit ja muun avun ravintolalta. Ns. ”koko paketin”. Muuten baari oli auki ja muut juomat olivat omakustanteisia.

IMG_5669.jpg

IMG_6045.jpg

IMG_6202.jpg

Muita kuluja (mm. päivän taksit ja pienet häälahjat omille vanhemmillemme): n. 350e

 

Yhteensä: 12 910 e

 

Mun on tosi vaikea arvioida onko 13k hääjuhlista paljon vai vähän, sillä todellisista summista puhutaan harvoin. En rehellisesti tiedä ainoankaan ystäväni hääkustannuksista. Meille tämä oli toki iso summa, mutta saimme avustusta mm. ukiltani joka ei valitettavasti koskaan sitten ehtinytkään häihin. <3 Vieraillemme sanoimme, ettemme kaipaa mitään lahjoja, mutta jos joku sellaisen välttämättä halusi hankkia, kerroimme arvostavamme materian sijaan ennemmin rahaa. Lahjoitimme häälahjarahoista pienen osuuden hyväntekeväisyyteen.

 

Mä olen kirjoittanut tosi paljon häistämme jo aikaisemmin, kaikki postaukset löytyvät TÄMÄN LINKIN takaa.

 

 

Kaikki kuvat: Katarina Kirvesmäki

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (24)
  1. Mun mielestä teidän hääbudjettinne kuulostaa ihan kohtuulliselta suhteutettuna vierasmäärään ja siihen nähden, että häät pidettiin pk-seudulla. 🙂 Itse menin vuonna 2016 naimisiin, meidän häissä oli muistaakseni 42 vierasta ja budjetti oli noin 7000 euroa. Ja mä vielä pidän meidän häitä tavallaan jopa pienen budjetin häinä, sillä meillä ei esim. ollut bändiä, videokuvausta tai muita kalliita juttuja vaan ihan ne peruselementit. Reilusti yli 4000e budjetistamme menikin ruokaan ja juomaan sekä hääpaikkaan ja sen siivouskustannuksiin. Kallista lystiä, mutta toivottavasti nämä jäivät mun ensimmäisiksi ja viimeisiksi häikseni 😀

  2. Ihan näin tiedon tuottamisen nimissä:
    Häät 2016 Tampereen seudulla, noin 60 vierasta, noin 10 000 budjetti.
    – Isoin kulu ihana hääpaikka ja sen oma pitopalvelu
    – Vihkiminen maistraatista virka-ajan ulkopuolella kuten teillä
    – Morsiamen puku löytyi superhalvalla 80 € (vintagea), mutta hiukset, meikki, kengät, korsetti, alushame jne toki maksoi
    – sulhasen asun täydennyksiin, parturiin yms. meni ehkä alle 300
    – Alkoholit Virosta, reilusti alle 1 000 (ostettiin ihan liikaa)
    – hääkuvaajana tuttu opiskelija, 700
    – ei bändiä tai DJ:tä
    – kukat marketista paitsi kimppu ja viehe
    – halvoista tarvikkeista itsetehdyt kutsut ja kiitoskortit, postimerkit toki kalliita
    – sukunimenvaihdos molemmille asiakirjoineen ehkä alle 300 yhteensä
    Tässä nyt ekana mieleen tulleet. Kiitos kun kirjoitit aiheesta rehellisesti!

    1. Mahtavaa miten selkeä lista! En itse tajunnut ottaa huomioon sukunimimuutoksiin lukeutuvat kustannukset, joten tosi hyvä kun mainitsit siitä. 🙂 Kiitos kovasti kommenttista ja ihanaa loppuviikkoa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *