Haaveet - ne toteutuu. Mutta miten?

Tyhjä ajatus

On hetkiä kun tuntuu että elämä junnaa paikoilleen.

Unelmat tuntuu kaukaisimmilta ja muiden saavutukset helpoilta.

Silloin on hyvä käyttää lyhyt hetki sen muistelemiseen, kuinka monta asiaa - pientä tai suurta - on saavuttanut elämässä jo tähän mennessä. 

Ja jos olet saanut ne aikaseksi, saat aivan takuulla muutkin.

Haaveet, jotka selkeiten muistan varhaisnuoruudestani olivat: matkustaminen, erilaiset extreme-kokeilut, blogin perustaminen, liikunnan aloittaminen ja juoksemisesta pitäminen, pysyvät ystävyyssuhteet, (romanttinen, kiltti, komea, kunnianhimoinen) poikaystävä (joka ostaa kukkia naiselleen ja käyttää kauluspaitoja ja OKEEI katoin liikaa Disney-leffoja), ammattiin opiskeleminen jonka aidosti koen omakseni sekä asuminen Aurinkolahdessa.

22-vuotiaana olen nähnyt maailmaa omasta mielestäni paljon (onneksi haaveissani ei ollut esim. säästäminen...), olen mm. hypännyt benji-hypyn ja lentänyt kuumailmapallolla ja perustanut ja jo yli kaksi vuotta ylläpitänyt blogia. Rakastan nykyään lenkkeilyä. Olen saanut kourallisen rakkaita elämänystäviä ja tavannut oikeasti Sen Oikean joka saa Disney-prinssitkin kalpenemaan rinnallaan. Valmistun kuukausien sisällä kutsumusmmattiin ja tätä kaikkea kirjoitan tällä hetkellä kotisohvaltani, Aurinkolahdessa.

Mietin pitkään mikä on ollut sellainen eteenpäin ajava voima, jonka ansiosta asiat ovat järjestyneet näinkin hyvin. Tulin siihen päätökseen ettei se ehdottomasti ole ollut kohtalo tai hyvä tuuri. Tuurilla voi olla joskus jossakin asioissa näppinsä pelissä, mutta ei ole erikseen mitään hyvän onnen -kiintiötä johon otetaan ihmisiä määrä x ja jonka ulkopuolelle muut jäävät. (Tietysti syvällisemmin ajatellen syntymämaalla yms. on paljonkin merkitystä mutta puhutaan nyt niistä terveistä, länsimaalaisita nuorista, joilla ei ole muita esteitä kuin korvien välissä luodut tekosyyt.)

Lopulta päähäni muodostui viiden hyvin olennaisen asian lista, josta yksikään ei ole vähempiarvoisempi kuin toinen unelmien ja tavoitteiden saavuttamiseksi. Ne ovat...

1. Kova työ. Ole valmis tekemään tavoitteesi eteen paljon ja antamaan mahdollisesti kaikkesi. Myönny siihen että vähemmän tärkeistä asioista on luovuttava, ainakin hetkellisesti. Priorisoi.

2. Inspiroidu. Parhaat ja luovimmat ajatukset heräävät kun kovan työn vastapainona on myös vapaa-aikaa ja erilaiset virikkeet ja ympäristöt. Leiki mielikuvituksellasi äläkä pelkää epäonnistua. Älä pelkää mitään.

3. Astu ulos mukavuusalueeltasi. Siellä on tylsää. Sen ulkona tapahtuu kaikki. Jos et muuta mitään, mikään ei muutu.

4. Suhteet. Jos on sellaisia etukäteen, se auttaa. Jos ei ole, luo niitä. Tunge käyntikorttejasi ikkunoista ja ovista sisään ja ole aidosti kiinnostunut mitä ympärilläsi tapahtuu.

5. Seuraa kehitystä ja nauti myös matkasta. Jos et katsele taaksepäin ja mittaa mitä olet jo saanut aikaseksi, motivaatosi kärsii tulevaa ajatellen. Jos on mielessään aina lähtöruudussa, sieltä ei pääse eteenpäin vaikka olisi alansa huipussa. Pienikin edistys on edistystä. Ja takapakit - ne kuuluu asiaan, yleensä ne työntää vain lujemmin eteenpäin. Ja jos ei, työnnä itse itsesi.

Mitä mieltä olette, voitteko allekirjoittaa nämä ja onko teillä kenties antaa muita vinkkejä?

Unelmat ovat ihmeellisiä - ne kasvavat aina edellisten unelmien toteutumisen myötä ja hyvä niin. On silti muistettava että tietty unelma menneisyydessä joka on toteutunut ja joka nyt tuntuu ihan pieneltä asialta, on itselleen ollut joskus todella tärkeä ja iso.

Toteutaan ne kaikki!

EN: Dream big and act bigger.

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit

Mia K.
Voi taivas

Työtä se vaatii! Totta. Ja, vaistoa vaistota, mikä on itselle oikein, vaikka muut sanoisivat mitä! Luottaa itseensä. Samalla oppii ehkä myös itsestään eniten ♡

Aina ei se matka ole nautittavaakaan. Sekin pitää hyväksyä, ja päästä yli. Voi ehkä tarkistaa välillä kompassia, ja vaikka vaihtaa suuntaakin. Missään ei lue, etteikö tavoitettakin voisi vaihtaa. Tunne on tärkeä, ehkäpä tärkein kaikista. 

Hyvä teksti taas! ☆☆

:)

Saranda
Tyhjä ajatus

<3 Totta joka sana, mahtava sinä!! "Vaistoa vaistota" - todella koskettavasti sanottu :)

Kommentoi