Harmaa tulevaisuus

DSC_0084-001.JPG

Sunnuntait ovat lempipäiviäni viikossa, mutten kiistä etteikö minullekin iskisi silloin tällöin sunnuntaimelankolia.

Tänään kuten monena muinakin päivinä ja viikkoina se on koskenut tulevaisuuttani. Ensimmäistä kertaa sitten 2012 välivuoden minulla ei ole harmainta aavistustakaan, missä tulen olemaan ensi syksynä tai oikeastaan ensi viikollakaan.

Nojoo, eihän mikään ole varsinaisesta harmaata. Jos osaisin asennoitua tähän oikein, epävarma tulevaisuuteni olisi sateenkaarin eri väreissä. Jos osaisin hyväksyä epävarmuutta ja luopua kontrollista, kyse olisi oikea unelmatilanne. Kun mikään ei ole varmaa, ihan kaikki on mahdollista, sanovat vahvat naiset.

DSC_0088-001.JPG

DSC_0083.JPG

DSC_0085-001.JPG

DSC_0082.JPG

DSC_0090-001.JPG

DSC_0078.JPG

Tästä postauksesta tuli vähintään yhtä sekava kuin mitä omat ajatukset ovat tällä hetkellä. Jos haluatte lukea jotain selkeämpää, alla on tämän viikon postaukset. (Noloa mutta heitin itselleni juuri yläfemmat poikkeuksellisen aktiivisesta postaustahdista.)

Onnistumispäiväkirja käytännössä

Odensessa

Ekologisimpia valintoja

Iso paha CrossFit

Uutta kotona

Tarvitaanko riitoja?

Kaikki on hetkellistä

Maailman suloisin kahvila

Harmaa tulevaisuus

 

Pictures: Minna Virtaneva

 

Shirt: second hand
Pants and shoes: H&M
Scarf: Gina Tricot

 

EN: When nothing is sure, everything is possible (they say).

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *