Henkinen terveys ennen kaikkea

DSC_1146.JPG

Vielä muutama vuosi sitten fyysinen terveys ja kehoa muokkaavat lajit olivat kovaa huutoa. Kaveripiirissäni alettiin syömään rahkaa ja pumppaamaan lihaksia salilla viitisen kertaa viikossa. Välillä puhuttiin lepopäivistä mutta niistäkin vain siksi, että kroppa ehtisi levätä ja lihakset kehittyä.

Nykyään tilanne on onneksi erilainen. Lepoa, pysähtymistä sekä kehoa sellaisenaan arvostavia lajeja korostetaan. Joogassa käydään muistakin syistä kuin vain siksi, että saadaan parannettua liikkuvuutta CrossFit-liikkeissä eikä itseään enää näännytetä kanalla ja parsakaalilla. (Jos näännytät, lopeta heti.)

Olen aina tiennyt miten tärkeä rooli levolla on meidän jaksamisessa, mutta sisäistin sen todella ensimmäisen kerran vasta viime keväänä. Istuin yksi metrossa, minua heikotti ja tärisytti ja olin sitä mieltä, että haluan samantien sänkyyn nukkumaan enkä nousta sieltä ylös viikkoihin.

Olen koko aikuisikäni ollut se tyypppi, joka jaksaa herätä aikaisin aamulla, käydä salilla ja kavereiden kanssa aamiaisella, mennä sieltä kouluun, lähteä koulupäivän jälkeen iltavuoroon töihin ja töiden jälkeen istua vielä koneella kirjoittamassa päivän postauksen. Ennen se ei juurikaan tuntunut missään, mutta tänä vuonna pää ja kroppa alkoivat protestoimaan. Aloin pitkästä aikaa sairastelemaan, salilla en kehittynyt yhtään, päinvastoin, kaikki arkiset huolet ahdistivat ja unenpäästä en saanut kiinni, vaikka olin ihan tavallisenkin päivän jälkeen aivan rättiväsynyt.

Näistä viisastuneena otin kesän agendaksi huolehtia ensisijaisesti henkisestä terveydestä. Jättää sosiaaliset suhteet, blogin ja liikunnan vasta toiselle, ykköspaikasta kaus sijoittuvalle sijalle. Jäähdytin CrossFit-jäsenyyden, tyhjensin kalenterin niin että viikossa oli useampi päivä jolloin en tehnyt töiden jälkeen mitään, aloin lukemaan taas kirjoja ja opin avautumaan ihmisille helpommin.

DSC_1196.JPG

Tiedän, että liikunta tukee mielen hyvinvointia (tai ainakin itselleni se on yksi henkisen hyvinvoinnin tukipilareista), mutta itse en kehity enkä nauti liikunnasta, jos pääkoppa ei ole täysin kunnossa. Muutokset, kasvut ja kriisit ovat myös kausittaisia, eivätkä ne ole aina synkassa ulkomaailman kanssa. Kesällähän olisi mahtava tilaisuus treenata seuraavaan puolimaratoniin tai käydä vähän useammin kavereiden kanssa viinillä. Mutta kun tarvitsee omaa tilaa, silloin ei paljon vuodenaikaa tai muita ulkoseikkoja katsota.

Kesän treenit ovat olleet 20-30 minuutin uinteja silloin tällöin Stadikalla tai pulikointia järvessä, kolmen kilsan lenkkejä ja satunnaisia joogatunteja. En muista heränneeni yhtenäkään aamuna niin, että lihakset olisivat olleet kipeitä (paitsi yhden joogatunnin jälkeen ai piru vie). En myöskään muista taistelleeni kertaakaan ylös sohvalta mennääkseni juoksemaan. Nyt puolentoista kuukauden jälkeen on jo sellainen tunne, että olen valmis yrittämään ja hikoilemaan enemmän. Tapaamaan kavereita pidempään. Tekemään työni paremmin. Olemaan jo oma itseni, mutta kevyemmällä kalenterilla ja armollisemmalla elämänasenteella.

DSC_1178.JPG

Miten kuvat liittyvät aiheeseen? No ainakin niin, että huvipuistot ovat maailman onnellisimpia paikkoja ja niissä jos missään olo voi hyvin.

 

Onko siellä tyyppejä, jotka samaistuvat näihin kokemuksiin tai tunteisiin?

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (15)
  1. Niin oikein teet!! 🙂 

    Siksi mäkin nautin täällä sun sivuilla koska teet kaiken niin puhtaasti sielullasi ♡

    Suomessa tätä henkistä hyvinvointia ei edelleenkään oikein osata isommin arvostaa, vaikka kaikki lähtee juuri sieltä liikkeelle. Ei pelkät sanat riitä, tai ns koutsaaminen!! Pitää olla läsnä itselleen ja toteuttaa sitä mitä sielu kuiskaa ☆ Harva vielä kuulee sitä kuiskintaa 🙂

    Siksi olenkin työssäni kunnianhimoinen koska olisi niin ihanaa saada enemmän porukkaa oivaltamaan kuinka isosta voimavaroista onkaan kyse! Mutta, ehkäpä se tästä lähtee liikkeelle… 😀

     

    Lämpöisiä päiviä ja mansikoita & kermavaahtoa päiväuniin 🙂

    1. Kiitos paljon kommenttista Mia. 🙂 <3 Juuri näin – miten meidän on niin vaikea sisäistää se ja toimia sen mukaan?

      Onneksi maailmassa ja Suomessa on tuollaisia viisaita, lempeitä ja kultaisia ihmisiä kuin sinä. <3

      1. No, me uskotaan siihen korkeimpaan Hyvään! ☆

        Ps. Sanoinko jo, että aloitin taas oman blogini?! Tuntuu aivan huikeelta vihdoin kirjoittaa vapaasti sielustaan ♡

        Hugs! 

  2. Mä olen todennut, että hektinen arki suorittamisineen ei ole mun juttu. 8-16 työpäivä, kaksi lasta, harrastukset ja kaverit… en pysty pitämään komboa kasassa kärsimättä itse. Hoidan hommani kyllä, mutta alan voida henkisesti ja sen takia lopulta fyysisesti huonosti. Päätin lopettaa sen.

    Jätin salilla käynnin, treenaan kotona koska se onnistuu hankkimillamme levytangoilla jne. siinä missä salillakin käymäni tunnit. Täten ei stressiä aikataulusta, vaan teen kun on aikaa ja tuntuu siltä.

    Päätin myös, etten tee väkisin täyttä työpäivää. Minulla on jo lainkin mukaan pienten lasten äitinä oikeus lyhennettyyn työaikaan.

    Jos en itse voi hyvin, kuinka voin olla hyvä äiti ja vaimo? Miksen voisi tehdä arjesta meille sopivaa, vaikka olenkin ulkopuolisilta saanut kuulla miten ”muutkin äidit tekee sitä tai tätä”. Niin tekee, ja niin ovat moni heistäkin loppu. Eikä tässä yhteiskunnassa tarvitse olla edes vanhempi! Vaatimukset on kaikille älyttömät! Paitsi jos päättää sanoa niille piut paut!

    1. Kiitos kommenttista. 🙂 Ihailen älyttömän paljon sun asennetta ja sitä että oot tehnyt oikeita muutoksia oman jaksamisen eteen! Vau. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *