Hetkessä elämisen taito (ja sen puute)

”Elämä on tässä ja nyt”, sanoi ystäväni Mirka joskus yläasteen pihalla 13-vuotiaana. Olen miettinyt sitä sanontaa joka päivä sen jälkeen.

Mun paras ja huonoin puoli samaan aikaan on se, että jaksan loputtomasti innostua tulevasta. Yleensä ne on kuitenkin sellaisia asioita ja tapahtumia, jotka on vasta edessäpäin. Sen sijaan, että keskittyisin nauttimaan siiä, mitä ympärillä on, mietin jo huomista ravintolailtaa tai ensi kuun lomamatkaa.

Tapanani on myös murehtia tulevista työputkista ja tenteistä, ja no, tulevaisuudesta ylipäätään. Käsittääkseni se on kuitenkin ihan yleinen kansantauti.

Olen kuitenkin viime aikoina ihan kunnolla alkanut sisäistämään, että pitää nauttia just nyt. Siitä mitä nyt tekee, mitä nyt on ympärillä ja kenen kanssa nyt on. Aika kulkee niin nopeasti, että olen huomanut useiden innoissani odotettavien asioiden tulevan aivan liian nopeasti ja menevän ohi vielä nopeammin. Siitä sitten ootellaan uutta juttua, jolle käy aivan samanlailla.

large.jpg

Mutta kuten jokainen muukin ajattelutapa, sekin vie aikaansa. Oon joskus naiivina miettinyt, että ajattelutapa ja elämänkatsomus voi muuttua noin vaan, sormia napsuttamalla, koska onhan se kuitenkin mielen juttu ja sitä voi helposti hallita. No väärin. Ajattelutapaa voi alkaa muuttamaan heti, mutta se muuttuu vasta pitkän ajan kuluttua, kun on tarpeeksi monta kertaa joutunut muistuttamaan itseään asiasta. Se, mikä tulee nopeasti, lähteekin nopeasti, ja se mikä tulee vaikeasti, voi jäädä ikuisiksi ajoiksi.

Hetkessä elämisellä en tarkoita sitä, että eletään kuin jokainen päivä olisi viimeinen, tai että vedetään täydellä draivilla kaikki mitä tehdään. Sellainen elämäntapa on mielestäni uuvuttava ja stressaava. Hetkessä eläminen on mulle enemmänkin sellainen asia, että ollaan tyytyväisiä siihen hetkeen, annetaan sen hetkisten asioiden riittää itselleen ja koitetaan olla senhetkisistä asioista iloisia, kaikessa vaatimattomuudessa. Olla laskematta monta pysäkkiä on kotiin ruuhkabussissa.

Jos miettii menneisyyttä – oli se sitten hyvää tai pahaa – tulee surulliseksi ja jos miettii tulevaa – oli sekin sitten hyvää tai pahaa – tulee levottomaksi. Mutta jos miettii nykyhetkeä, on rauhassa.

En siis vielääkään omaa tätä hetkessä elämisen taitoa, voi kauas siitä, mutta musta tulee pikku hiljaa parempi. Oli tämä, tai mikä tahansa muu elämänfilosofia lähellä sydäntäsi, hyväksy että sen omaksuminen arkeen tulee kestämään kauan, mutta kun olet todella alkanut ajattelemaan niin, se on sen arvoista.

Tulipa taas syvällistä. No hitto.

Kuva weheartit.com

Kommentit (4)
  1. Ajattelutavan/-maailman muuttaminen vie oman aikansa ja vaatii aina työtä. Nimimerkillä entinen pessimisti (siis todellatodella pessimisti) on tänä päivänä perusluonteeltaan iloinen ja elämänjanoinen ihminen.

    Vaikeinta minulle oli oppia nimenomaisesti se tästä hetkestä nauttiminen, eikä odottaa vain tulevaa. Mutta opin sen 🙂 Ja opit sinäkin!

    1. Piristävää kuulla että oot saanut tollasen suunnan ajattelulle. 🙂 kiitos tsemppisanoista!:)

  2. Jep, ei se bussi siitä liiku sen nopeempaa vaikka kuinka paljon asiaa yrittäis miettiä 😉

    1. Haha no niin! Senkin muistan kun kysyin sulta joskus aikoja sitten miten jaksat olla aina niin tyyni, ja vastasit just tollee… Ootpa paras.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *