I Love Me -messut: nämä jäivät mieleen ja käteen

DSC_5882-002.jpg

Kaupallinen yhteistyö: I love me -messut

 

Hei ihanat! I love me -messuista on reilu viikko – kuinka moni teistä kävi, tykkäsittekö? Mä olin itse positiivisesti yllättynyt Luonnollisesti -osion suuruudeesta ja siitä, miten hyvin pienetkin yritykset olivat edustettuina. Tuntui todellakin, että kaikille oli jotakin. Harmikseni olin arvioinut ständeillä kiertämiseen kuluvan ajan reippaasti alakanttiin, enkä ehtinytkään käymään I Love jooga -osiossa. Nooh, toivon hartaasti että se on mukana myös ensi vuonna!

Ajattelin jakaa muutaman tuotteen, joka tarttui messuilla mukanani. Mirazin osastolla sain käyttööni elämäni ensimmäisen seerumin. Kyseessä on Helixiumin vauroitunutta ihokudosta vahvistava etanaseerumi, joka ennaltaehkäisee ennenaikaisia ryppyjä. Tuote ei ole vegaaaninen, sillä seerumi on valmistettu etanauutteista, mutta minua vakuutettiin, että luomukasvattamon etanoilla on hyvät oltavat, eikä heitä vahingoiteta prosessin aikaan millään tavoin. Kurkkaa Mirazin muita luonnonmukaisia tuotteita täältä.

DSC_5877-001.JPG

Ihonhoitoteemalla jatkaen – sain Sunrise Cosmeticsilta pari Iroha Naturan kasvonaamiota testiin. Yksi on peel-off-naamio epäpuhtauksia ja mustapäitä vastaan, ja toinen on puuvillainen naamio kasvoille ja kaulalle uudistamaan ja kirkastamaan ihoa. Puuvillanaamiot ovat ihan uusi asia mulle. Ihana kauneusrutiini, jonka voi yhdistää esimerkiksi kirjan lukemisen tai tv:n katsomisen kanssa (tai vartin torkuttamisen). Lue lisää Sunrise Cosmeticsin tuotteista täällä.

DSC_5890.JPG

DSC_5902-001.JPG

Sitten kävin tietysti CocoVin pisteellä. CocoVi:lla oli suuri rooli elämässäni siihen aikaan kun vasta tutustuin superfoodeihin, puhtaampaan ruokavalioon ja veganismiin. CocoVilla on mieletön valikoima kaikenlaisia tuotteita, mutta seuraavat olivat täysin uusia minulle: CocoVin Luomu Super 5 siemen- ja marjasekoitus sekä uudet raakasuklaamaut: minttu, tummaasuklaa ja appelsiiini. CocoVin sivuille pääset täältä.

DSC_5910-001.JPG

DSC_5912-001.JPG

Ja viimeiseksi vielä Better4You:n ständiltä napatut magnesumkapselit. Better4You on Ruotsista Suomeen rantautunt luonnollinen ravintolisäsarja. Kuvissa näkyvä Magnesium+ sisältää hyvin imeytyvän magnesiumyhdistelmän lisäksi ruusunmarja- ja pinaattijauhetta. Magnesium on tunnetusti tosi hyvä ase väsymystä vastaan (lukuisten muiden ominaisuuksien lisäksi), joten sitä tulee syötyä etenkin talvisin. Katso lisää Better4You:n nettisivuilta täältä.

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (3)
  1. Mutilate a doll 2
    19.11.2018, 20:41

    nice post friend , Thank you for sharing with us,

  2. Ihanaa että sulla oli kivaa ja selvästi antoisat messut! Kerron seerumista lisää heti kun kokemusta on kerääntynyt ja mä taas puolestaan haluan kuulla noista dödöistä. 🙂 Toivottavasti sun blogiin tulee jossain vaiheessa arvostelut niistä. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *